Toyota ylittänyt reilusti odotukset ja tavoitteet

Kukaan ei uskonut, että Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli pystyisi aloittamaan kauden näin upeasti, toimittaja Ari Mäntylä kirjoittaa.

Rallin MM-sarjaan osallistuva uusi talli on perinteisesti lähtenyt liikkeelle vaatimattomin tavoittein. Sekä Volkswagen neljä vuotta sitten että Toyota tänä vuonna asettivat ensimmäisen vuoden tavoitteeksi sijoituksen palkintopallilla. Molempien tallien tapauksessa se tavoite täyttyi heti kauden avauskisassa Monte Carlon rallissa. Sebastien Ogier ajoi VW Polon toiseksi vuoden 2013 Montessa ja Jari-Matti Latvala taiteili Toyota Yariksen toiselle sijalle tammikuussa Monte Carlon rallissa.

Kun auto havaitaan kilpailukykyiseksi, niin nälkä kasvaa ja tavoitteet sen mukana. Aletaan tavoitella ensimmäistä erikoiskokeen pohja-aikaa, MM-rallin johtamista ja ensimmäistä voittoa. Latvala kirjautti Toyotalle ensimmäisen erikoiskokeen pohja-ajan sekä piti johtopaikkaa Ruotsin rallissa, joten nyt tavoitteiden peruspakista puuttuu enää voitto.

Ogier voitti Volkswagenille toisen rallin Ruotsissa. Vaikka VW:n ja Toyotan valmistautumisia ensimmäiseen kauteen MM-sarjassa ei voi verrata toisiinsa, alkaa olla aika verrata niiden saavutuksia. Latvala taistelee Ruotsin rallin voitosta ja voi hyvinkin nousta korkeimmalle korokkeelle Torsbyssa sunnuntaina.

Kukaan ei uskonut, että Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli pystyisi aloittamaan kauden näin upeasti.

Mäkinen totesi Monte Carlon rallin jälkeen, että hän ei uskonut itsekään, että talli juhlisi toista sijaa kauden ensimmäisessä rallissa.

Hymyt Toyotan insinöörien ja mekaanikkojen kasvoilla vain levenivät Ruotsissa. Ensimmäisenä kunnon ajopäivänä perjantaina Yariksen raaka kilpailukyky oli ensimmäistä kertaa todellisessa testissä. Latvala ajoi aamupäivän erikoiskokeet uskomattoman nopeasti ja johti kilpailua neljän erikoiskokeen jälkeen.

Nyt oli hänen vuoronsa ihmetellä auton nopeutta ja suorituskykyä.

Mihin Toyota tänä vuonna oikein yltääkään?

Yaris tuntuu sopivan hyvin Latvalan käteen ja kun dominoiva tallikaveri on poissa kuvioista, vaikuttaa tuurilainen levolliselta ja rennommalta. Hänen ei ole tarvinnut Toyotalla todistella taitojaan, vaan hyvät ajat ja sijoitukset ovat tulleet liikaa yrittämättä.

Tämä sopii Latvalalle, joka on viimeistään nyt saanut pudotettua hartioiltaan neljän vuoden menestyspaineet.

Valitettavasti Toyota on Latvalan varassa. Juho Hänninen keskeytti myös Ruotsin rallissa ulosajoon, eikä hänen asemansa Toyotalla näytä hyvältä. Testikuljettaja Esapekka Lappi kärkkyy innokkaana taustalla, mikä lisää Hännisen tuskaa. Jos Lappi suoriutuu hyvin parista ensimmäisestä rallistaan Toyotalla, tippuu Hänninen tallin kolmoskuljettajaksi, jos hän ei ala saada autoa maaliin ja hyville sijoituksille.

Näillä näkymin Lappi ajaa Toyotaa ensimmäisen kerran Portugalin rallissa toukokuussa.