Trumpin teot ovat jääneet kohujen varjoon

Helsingin Sanomien Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski kehotti journalistipalkinnon voittohaastattelussaan suomalaisia muistamaan, että juuri tällä hetkellä Yhdysvaltojen politiikassa sanat ja teot ovat kaksi eri asiaa. Kun huomiomme on kiinnittynyt maahanmuuttopolitiikan, terveydenhuollon, ”valeuutisten” ja Venäjän sotkun ympärillä riehuvaan sanasotaan, ovat presidentti Donald Trumpin teot jääneet pienemmälle huomiolle – ainakin Suomessa ja Euroopassa.

Trumpin sanojen saaman negatiivisen huomion taustalla myllää uuden hallintokulttuurin luominen, joka mitä suurimmassa määrin on republikaanien hyväksymää. Trump ei siis välttämättä ole kaikille konservatiiveille niin epämiellyttävä presidentti kuin me haluamme uskoa.

Siinä missä Trumpin sanat – ja twiitit – viestittävät hänen alati huojuvista poliittisista näkemyksistään, vähemmän pinnalla olleet teot kertovat hänen pitkän aikavälin uskomuksistaan. Jo vaalikampanjansa aikana Trump kosketteli syvälle juurtuneita perusamerikkalaisia tunteita puhumalla mädästä, kierosta ja korruptoituneesta Washingtonista ja sen puhdistamista vaativasta hallintokulttuurista.

Keskushallinnon rooli on ollut republikaanien ja demokraattien välisen väittelyn keskiössä siitä saakka kun nykyinen republikaaninen puolue syntyi 1800-luvun puolivälissä. Republikaanisen ohjenuoran mukaan minimalistinen hallinto ja säätelystä vapaat markkinat takaavat parhaimman politiikan, kun taas demokraateille vahva liittovaltio on ollut puolueen poliittisen ideologian keskiössä.

Jos hyväksymme tämän kahtiajaon tarkastelun lähtökohdaksi, tältä osin Trump on onnistunut erittäin hyvin oman puolueensa linjan ajamisessa. Talous- ja finanssipolitiikassa Trump on jo ottanut isoja askeleita, jotka tähtäävät olemassa olevien säädösten laajamittaiseen vapauttamiseen.

Maan valtiovarainministeriö on presidentin määräyksellä laitettu tutkimaan, mitkä voimassa olevat sääntöpykälät on purettava. Tavoitteena on, että jäljelle jäisi pieni kasa ”ydinperiaatteita”. Jokaista uutta aloitetta vastaan on löydettävä vähintään kaksi vanhaa, jotka voi purkaa.

Helmikuun lopulla valtionvirastoihin luotiin uusi tehtävänimike – Regulatory Reform Officer. Näiden uusien virkamiesten tehtävänä on laatia lista turhista, tuottamattomista ja lakkautettavista säädöksistä. Näin yritetään päästä eroon turhista viroista. Samoin ulkoministeriössä on tarkoituksella jätetty virkoja täyttämättä.

Virastojen alasajoon kuuluu myös niiden koko oikeutuksen kyseenalaistaminen. Trump on jatkuvasti väheksynyt koko julkisen hallintojärjestelmän legitimiteettiä. Erityisesti tiedusteluyhteisö ja oikeuslaitos ovat olleet hänen hampaissaan.

Ja nyt kongressista on kovaa vauhtia tulossa uusi maalitaulu, kun se ei tukenut Trumpin yritystä kaataa Barack Obaman terveydenhuoltolaki. Vaikka kongressi on kansalaisten keskuudessa vähiten arvostusta saava poliittinen instituutio, on sen rooli yhdysvaltalaisessa politiikassa lähes pyhä.

Ja juuri sen toimintaan kajoaminen voi koitua Trumpin kohtaloksi.

Tällä hetkellä republikaanienemmistöinen kongressi sietää Trumpin politiikkaa vain, koska se on tekemässä Washingtonin virastoista raajarikkoisia ja vaikutukseltaan rajoitettuja.

Juuri niin kuin republikaanien ja oikeiston leiri on aina halunnut.

Kirjoittaja on tutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.