Tuhannen taalan paikka

Keskiviikkona ilmestyi Keskisuomalaisen liitteenä perinteinen Lomalla-lehti, joka kertoo kattavasti Keski-Suomen alueen vapaa-ajanvietto- ja matkailukohteista sekä tapahtumista. Eräs lukija kiitteli vankkaa lukupakettiamme, mutta totesi samaan hengenvetoon kritiikkinä lehden vahvistaneen yhtä keskeisesti Keski-Suomen matkailuun liittyvää mielikuvaa: tästä maakunnasta puuttuu yhtenäinen matkailustrategia.

Tuohon tuumasin, että vaikea varmaan on lehden yksin lähteä sitä matkailukokonaisuutta luomaan, jos sellaista ei ole tänne alan toimijoiden voimin syntynyt. Yhtä mieltä hänen kanssaan olen, että jotain tarvitsi tehdä ja pian. Muuten meidän maakuntamme pienet, mutta mielenkiintoiset kohteet jäävät monelta hoksaamatta.

OLISIKO SAUNASTA Keski-Suomen matkailun veturiksi? Idean voi ampua alas esimerkiksi sillä perusteella, että eipä ole Muuramen saunakyläkään kokenut sellaista turistivyöryä kuin aikoinaan odotettiin. Voi myös oikeutetusti kysyä, onko Keski-Suomella oikeutta omia koko Suomelle kuuluvaa saunaperintöä omakseen?

Ikuisen pessimistisyyden sijasta voisimme silti kerrankin vilpittömästi innostua jostakin, oikein koko maakunnan yhteisin voimin. Jos Jyppi pystyy jääkiekon Suomen mestaruuteen, miksei sauna matkailun menestystekijäksi? Kaikki on mahdollista, kun vain itse uskomme ja teemme johdonmukaisesti töitä tavoitteen eteen.

Keski-Suomesta voi tulla saunamaakunta siinä missä Lappi on ominut joulupukin. Tähän visioon uskoo jopa suomalaisen matkailumarkkinoinnin grand old man, Matkailun edistämiskeskuksen MEK:n ylijohtaja Jaakko Lehtonen. Hänen mielestään sauna olisi Suomen kansainvälistä imagomarkkinointia parhaimmillaan.

Kannustavien sanojen lisäksi MEK on luvannut rahallista apua markkinointiin. Nyt pitäisi vain ensiksi luoda se kokonaisuus, jota lähdetään maailmalle viemään.

Jykesin Sauna from Finland -konsepti pyrkii yhdistämään Keski-Suomen monia saunasta kokonaan tai osittain leipänsä saavia yrityksiä ja kehittämään uusia, yllätyksellisiä palveluinnovaatioita. Eväitä riittää. Muuramen saunakylän lisäksi maakunnasta löytyy muun muassa maailman suurin savusauna ja maailman suurin kiuasvalmistaja, ja lisäksi monia pienempiä mutta kiehtovia kohteita.

Meillä on nyt tuhannen taalan paikka nostaa nämä maakunnan valttikortit peliin.

USEIMMILLE MEISTÄ sauna on rentoutumisen ja hyvän olon lähde. Tänään-sivulla paikalliset julkisuuden henkilöt eri aloilta ovat kertoneet omista saunakokemuksistaan. Sarja päättyy tänään. Nyt on lukijoiden vuoro.

Keskisuomalaisen verkkolehden saunasivuilla julkaistaan lukijoiden lähettämiä sauna-aiheisia kuvia ja tarinoita. Todella tunnelmallisia otoksia mökeiltä ja kodeista on jo tullut. On lähetetty kertomuksia saunareissun kommelluksista; pari hellyttävää saunarunoakin on saatu. Viikoittain palkitsemme parhaita.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.