Tulisiko Lyseosta hieno hotelli?

Jyväskylän lukioverkko on roikkunut löysässä hirressä viime keväästä ja vihdoin tiistaina luottamushenkilöt saivat kakistettua selkeän linjauksen.

Murskaäänin 12–0 kaupungin sivistyslautakunta juoksi lausunnollaan kumoon apulaiskaupunginjohtaja Arto Lepistön päätösesityksen, jota osa päättäjistä piti kelvottoman huonosti valmisteltuna.

Lautakunta sanoi selkeän ”ein” 1200 oppilaan jättilukioille. Lautakunta myös totesi, että Lyseo on peruskorjattava ja koulun huonokuntoinen laajennusosa rakennettava uudestaan - lukiokoulutuksen siirtopäätöksen hengen mukaisesti. Tikkakosken lukiotakaan lautakunta ei olisi lakkauttamassa ainakaan jo syksyllä 2013.

Itse kunkin on nyt laitettava kopallinen jäitä hattuun, sillä lautakunnan päätös oli vain lausunto Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle, jossa lukioverkosta päätetään lopullisesti tasan kahden viikon kuluttua.

Kuntayhtymässä lausunto otettaneen tosissaan, sillä onhan kaupunki sen suurin rahoittaja.

Lyseon kannattajille lautakunnan lausunto oli suurvoitto. Kuntayhtymässähän on lähdetty siitä, että jos Lyseo ylipäänsä säilyy nykyisellä paikallaan, jatkuisi koulutus vain arvorakennuksessa ja nykyistä puolta pienemmällä sakilla. Lisäksi Lyseo muodostaisi yhteiskampuksen Harjun kanssa.

Kaupunki arvioi vuonna 2008, että Lyseon uudisrakennus ja peruskorjaus maksavat 11,6 miljoonaa euroa. Tänään summaan on lisättävä useita miljoonia, sillä tuoreen selvityksen mukaan pelkkä peruskorjaus maksaa yhdeksän miljoonaa euroa.

Jos Lyseo kuitenkin lakkaisi nykypaikallaan, olisi arvorakennukselle ottajia. Ainakin hotelli- ja ravintola-alan toimijat ovat soitelleet jo useamman kerran kaupungin herroille ja kyselleet Lyseon ja koko korttelin kohtalosta.

Miltä kuulostaisi Boutique Hotel Lyseo?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.