Tunne-eläin

Parasta urheilussa on mahdollisuus.

Edessäsi on, sinun ja joukkueesi edessä on, huimaava maisema, jonka sinä joukkueesi kera pääset täyttämään.

Voi olla, että putoat kuiluun. Voi olla, että päädytte torille laulamaan humaltuneiden kaupunkilaisten hätäisesti rakentamalle podiumille.

Voi olla mitä vain.

Parasta on mahdollisuus. Se JYP:llä juuri nyt on.

Urheilu, elämän pintakerroskin, on yhtä turhuuksien temmellyskenttää.

Mistä me olemme tänä talvena jääkiekkokaukaloiden ympärillä höpisseet?

Seurojen taloudesta, pelaajien viimeisistä myyntipäivistä, avattavista sarjoista jotka lopulta avautuvat vain suurin setelein, vallan mahdista, liigan laihasta tasosta, mitättömistä otteluista, tulevaisuudesta ennen nykyisyyttä sekä yhdestä äijämäisestä puolustajasta aivan väärässä vaihtoaitiossa.

Aika vähän itse pelistä.

Mistä me olemme tänä talvena tässä maassa yleensä kohisseet?

Jäykkäniskaisen pääministerin piikikkäistä kukkasista, silikonisia maailmoja syleilevän ulkoministerin ylivertaisista taidoista omaksua matkapuhelinten tekstiviestitekniikka sekä tietysti siitä, oliko marsalkka Mannerheim homo.

Niin... Aika vähän elämästä.

Joskus tuntuu siltä, että meidät täytetään tai me vastaan haraamatta täytymme joutavanpäiväisyyksillä. Siksikin on hyvä, että edes joskus kolahtaa, edes vähän aidosti - vaikkapa nyt ei sitten muualla kuin muutamassa jääkiekko-ottelussa.

Lähiviikkojen aikana JYP mittaa itsensä.

Jäykän konseptinsa takia aina vain tylsän runkosarjan aikana hurrikaanimiehistö todisti olevansa kelvollinen, parhaimmillaan jopa viiltävä, jääkiekkojoukkue. Mutta enää ei näin yksinkertainen asia sellaisenaan riitä, ei mihinkään.

Nyt tarvitaan kaikki, jokainen pelaaja omine luonteineen ja avuineen. Tarvitaan Immonen värkkäämässä maali vaikka väkisin juuri oikealla hetkellä, tarvitaan Mäntymaa uurastamassa minuutti minuutin jälkeen, Vänttinen blokkaamassa, Filppula juonimassa ja Tuokkola koppaamassa kiekkoja. Ja kaikki muut.

Sen lisäksi tarvitaan joukkue.

JYP on kasvanut kauden kuluessa, mutta kukaan ei tiedä, onko aika riittänyt. Syksyllä JYP loi nahkansa uudelleen, se muuttui nynnystä radikaaliksi. Yleensä rohkea profiilin korjaus ei anna urheilullista hedelmää yhden pitkänkään kauden aikana. Nyt katsotaan, onko tämän ryhmän kohdalla runsas puoli vuotta tehnyt tehtävänsä.

Onko yhdistelmä löytänyt sisäisen hulluutensa?

Joku voi olla sitä mieltä, että tämä kolumni ja Risto Dufvan horinat tuossa vieressä ovat yhtä hölynpölyä, että tunne-elämänsä kautta JYP ei tänä keväänä nouse tai kaadu.

Voi olla, että tämä joku on oikeassa.

Mutta yksi asia kannattaa muistaa. Mikä kumma meidät keskisuomalaiset jääkiekon ystävät valtaa, kävi JYP:lle miten tahansa?

Tunne. Joko virtaava riemu tai kangistava pettymys.

Ja jos katsoja on tunne-eläin, ihan sitä samaa ihmisheimoa on pelaajakin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.