Turha sohaisu muurahaispesään

Aikeet Jämsänkosken terveysaseman lääkäripalvelujen siirrosta Jämsän terveysasemalle ovat kuin nukkuvan karhun herättäminen talviuniltaan tai kepillä sohiminen muurahaispesään.

Jos halutaan, että kuntaliitos syö lapsensa kuin vallankumous ikään, niin siitä vaan siirtämään. Paperikaupungin itsenäisyysmiesten ja -naisten pahimmat pelot toteutuivat nopeammin kuin kukaan olisi uskonut. Taajaman tärkeimmäksi palveluksi koettua toimintaa ollaan viemässä.

Jos tämä olisi tiedetty ennen kuntaliitospäätöstä, liitos olisi jäänyt syntymättä.

Viikon päästä valmistuu selvitys, jonka pitäisi paljastaa, miten terveyskeskuslääkärien vastaanotoista heivataan lähes 400 000 euron säästöt. No, tietysti rationalisoimalla. Mutta miten? Ei kai sama lääkäri hoida tunnissa enempää potilaita Jämsässä kuin Jämsänkoskella.

Fyysisesti aluesairaalan yhteydessä olevan terveyskeskuksen lääkärien konsultointi erikoislääkärien kanssa käy tietysti ehkä helpoiten kasvoista kasvoihin. Toisaalta puhelin on keksitty.

HALPAANHAN KOSKELAISET liitosneuvotteluissa menivät. Näin voisi viisastella. Liitospaperiin kun merkittiin edistettäviin hankkeisiin vain Jämsänkosken terveysaseman remontti, mutta ei puhuttu toimintojen säilyttämisestä. Pidettiin itsestään selvänä terveysaseman säilymistä, kun kerran Jämsän hallituksen silloinen puheenjohtaja Seppo Suominenkin (sd.) sitä julkisesti vakuutteli.

Jos lääkäripalvelut Koskelta menevät, menee samalla luottamus. Liitoksesta tulee pelkkä ontto kuori, jonka sisällä ikuinen teidän-meidän

-taistelu jatkuu. Siinä on turha johtajien todistella tulopohjan murenemisesta ja välttämättömästä palvelujen karsimisesta.

Jämsänkoski sai nykyisen hienon terveysasemansa myötäjäisinä suostuessaan liittoon Jämsän kanssa, nimittäin kansanterveystyön kuntainliittoon. Se oli hinta seutukunnan kansanterveystyön, Kuhmoinen mukaan lukien, nivomisesta samaan organisaatioon. Jo silloin ihmeteltiin, missä muualla Suomessa on kaksi terveysasemaa näin lähekkäin, linnuntietä kuuden kilometrin päässä toisistaan.

JÄMSÄNKOSKEN terveysaseman syntyyn liittyy hauska tositarina.

Kun Taisto Maksimainen kuntainliiton nokkamiehenä vei parin virkamiehen kanssa terveyskeskuksen rakentamispapereita ministeriöön rakentamisluvan saamiseksi, lääkintöneuvos Heinonen kertoi asian mutkistuneen. Yhtyneet Paperitehtaat oli aloittamassa uuden paperitehtaan ja PK 5 -paperikoneen rakentamista. Kilpailu työvoimasta nostaisi rakennuskustannuksia, ja terveysaseman rakentamista olisi lykättävä parilla vuodella. Paitsi, jos terveysaseman rakennustyöt olisi jo ehditty aloittaa.

Siitä paikasta Maksimainen soitti kunnan työnjohtaja Teuvo Vuorenpäälle, nykyiselle Terveysaseman puolesta -liikkeen nokkamiehelle: Voisitteko heti mennä kaatamaan puita terveysaseman tontilta? Sitten Maksimainen vei neuvoksen kiireesti lounaalle, jonka jälkeen soitettiin taas Jämsänkoskelle.

Vuorenpää saattoi vakuuttaa, että tontilta on jo kaadettu puita. Rakennustyöt olivat alkaneet ja saivat jatkua.

MAKSIMAINEN MUISTELEE, että Jämsänkosken terveysaseman kovin vastustaja oli Hankasalmen silloinen kunnanjohtaja Pekka Mustonen, joka havitteli kilpailevaa terveyskeskushanketta Laukaa-Hankasalmi alueelle. Nyt samaan rooliin on ajautumassa tahtoen tai tahtomattaan Jämsän kaupunginjohtaja Tapani Mattila, Mustosen seuraaja, entinen Hankasalmen kunnanjohtaja.

Ikään kuin ympyrä olisi sulkeutunut.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen aluetoimittaja Jämsässä ja asuu Jämsänkoskella.