Tv-kanava menneisyyden vankina

Kotisohvalla törmään usein mainosrahoitteiseen AlfaTV-kanavaan, jonka ohjelmistosta ei löydy mitään itselleni sopivaa. Välillä kuitenkin vilkuilen kanavaa ihan uteliaisuuttani. AlfaTV nimittäin on kotimaisen tv-toiminnan kummajainen.

AlfaTV kertoo itsestään näin: ”Joulukuussa 2013 toimintansa aloittanut AlfaTV on koko perheen mainosrahoitteinen yleiskanava, joka lähettää urheilua, elokuvia, viihdettä, kulttuuria, ajankohtais-, asia-, keskustelu- ja teemaohjelmia sekä yleiskristillisiä ohjelmia. Huomioimme ohjelmatarjonnassamme laajasti eri kohderyhmät.”

Olen kokemukseni mukaan AlfaTV:n johtotähtiä ovat Jumala ja Venäjä, ja kanava on suunnattu eläkeläisille. AlfaTV:n tunnetuin ohjelmistonappaus on Seinäjoen tangomarkkinat ja laulukilpailu tangokuninkaallisuuksista.

AlfaTV:n omistaa Keravalla toimiva Brilliance Communications Oy, joka kertoo itsestään näin: ”Yhtiön toimialana on televisio-, internet- ja radio-ohjelmien tuottaminen ja lähettäminen, tietopalvelutoiminta, kustannus- ja julkaisutoiminta.”

AlfaTV:n ohjelmat ovat suloisen kömpelöitä, amatöörimäisiä ja halvalla tehtyjä. Tyyli on jostakin 1990-luvun alkupuolelta.

AlfaTV on tv-tuotannon aikakapseli, joka on kaivettu ylös maasta ja pistetty kaikkien katsottavaksi.

En tiedä, paljonko kanavalla on katsojia ja kannattaako se taloudellisesti. AftaTV ei ole minun juttuni, vaan ei kaiken tarvitsekaan olla.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Täällä tehtiin maailman parhaimmat ralliautot

Kolumni: Miten niin ei voi laittaa pauselle?

Kolumni: Egyptissä laki on vain mustetta paperilla

Täydellinen taidepläjäys

Sveitsiläismies tasapainottelee pääelättäjän ja isän rooleissa

Lyhyet

Hyvää brexitistä ei saa

Jalkapallohullussa Unkarissa peli on myös politiikkaa

Humiseva harju: Kolmipulma ja Toriton keskus Jyväskylän maamerkkeinä

Kiitos kaikesta Ensitreffit-Rosa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.