USA:n rahoitusmarkkinat romahduksen partaalla

Markkinanäkökulmasta Yhdysvaltain rahoitusmarkkinat ovat täydellisen romahduksen partaalla. Tarvittavat toimetkin alkavat olla järeää laatua, mitä maan poliitikot eivät näytä vielä tajunneen. Keskuspankki sen sijaan toimii. Pääjohtaja Ben Bernanke ehdotti jo, että asuntojen kiinnitysluotottajat yksinkertaisesti alentavat luottojen pääoma-arvot vastaamaan kiinnitettyjen asuntojen pudonnutta hintatasoa eli antavat anteeksi osan luotoista. Pikkuongelma on se, että ne luotot on jo parin kierroksen verran arvopaperistettu kaiken maailman sijoittajille.

Operaatio tietysti iskisi pankkien jo valmiiksi pahasti kuormitettuihin taseisiin, mutta saattaisi estää asuntojen vuolaan virran pankkien käsiin.

Kun myymättömien asuntojen kanta on jo hurja, pakkohuutokaupoissa ei heru läheskään edes nykyistä markkinahintaa. Toisaalta sijoittajien salkuissakaan kiinnitysluottoihin perustuvilla arvopapereilla ei ole nyt paljon arvoa jos lainkaan.

Yhteinen etu on siten se, että katastrofaalinen alamäki saadaan pysäytettyä keinolla millä hyvänsä. Korkojen alentaminen ei enää riitä. Kun asunnon hinta alittaa lainapääoman, ihmiset yksinkertaisesti kävelevät ulos asunnosta ja samalla koko amerikkalaisesta kiinnitysluottojärjestelmästä ja ongelmat jäävät rahoittajille.

YHDYSVALTAIN KESKUSPANKKI lisäsi perjantaina likviditeettiä ja toi uusia likviditeettihanoja rahoituslaitosten tarpeisiin. Silti markkinat odottavat jenkkikeskuspankilta tämän kuun 18. päivän korkokokouksesta 0,75 prosenttiyksikön pudotusta nykyisin kolmen prosentin ohjauskorkoon. Eikä kokonaan kuollut odotus siitäkään, että keskuspankki joutuu laskemaan korkoa ennen virallista avomarkkinakomiteansa kokousta.

Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden ja niihin liittyvien kiinnitysluottojen ongelma on jo ulottunut laajalle alun perin ongelmalliseksi osoittautuneiden vaihtuvakorkoisten subprime-kiinnitysluottojen ohi ja ongelmia alkaa olla myös kulutusluotoissa ja kaupallisilla kiinteistömarkkinoilla. Suomalaisille se on hyytävä muistutus 1990-luvun alun ajoista.

Myös vapaasti kelluva dollari painuu rajua tahtia. Euro/dollari ylitti jo 1,53 rajan. Vaikka Euroopan vientimarkkinat ovat olleet vahvassa vedossa, jollakin rajalla euron vahvuus iskee.

SUOMEN TALOUDEN pudotusta saattoi aikoinaan oikaista antamalla markan pudota vientiteollisuuden tueksi, mutta Yhdysvaltain taloudessa vientiteollisuudella on pieni rooli. Yhdysvalloissa ratkaisevat kotitaloudet ja kulutus.

Alkavalla viikolla saadaan siitä helmikuun lukema, tammikuussa kansa vielä kulutti.

Helmikuussa kuitenkin tuoreiden amerikkalaisten työllisyystilastojen mukaan yhä useampi menetti työpaikkansa. Virallisen yrityskyselyn mukaan työpaikkatilasto näytti nettona vain 68 000 työpaikan menetystä, kotitaloustiedustelu puhui yli 200 000 työpaikasta. Työttömyys kuitenkin jopa laski, sillä arviolta vajaat puoli miljoonaa amerikkalaista käveli ulos työmarkkinoilta.

Totiset rahoitusongelmat koskevat jo myös hedgerahastoja ja viime vuoden puoliväliin saakka kunkkuina riehuneita mahtavia pääomasijoittajia. Niiden myötä ongelmat kasvavat kaikilla markkinoilla.

Kaiken maailman markkinoille merkitystä on myös sillä, että raaka-aineiden hinnat nousevat nyt enemmän kuin pelkkä dollarin alamäki niitä nostaisi. Öljy, jalometallit ja muutamat teollisuusraaka-aineet takovat ennätyksiä, koska sijoittajat työntyvät niille markkinoille valtionlainojen ja käteisinstrumenttien ohella. Osakemarkkinoille se ei tiedä hyvää.

Euroopassakin kuluttajaluottamus on alkanut ihan viime vuosina seurata osakeindeksejä. Euroalueella kuluttajaluottamus on edelleen suurin piirtein pitkän aikavälin keskiarvossaan, mutta jo paljon viime kesän tasojen alapuolella.

Kirjoittaja on taloustoimittaja. Tiistai Tilastot: Ulkomaankaupan ennakkotiedot, USA:n kauppatase, USA:n ABC-kuluttajaluottamusindeksi. Yhtiökokoukset: Glaston, Sysopendigia. Osingot: Pöyry, SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt. Keskiviikko Tilinpäätökset ja osavuosikatsaukset: Neomarkka, Panostaja, Takoma. Tilastot: Rakennuskustannusindeksi, euroalueen teollisuustuotanto. Yhtiökokoukset: Alma Media, QPR Software, Tecnomen. Osingot: Glaston, Sysopendigia. Torstai Norjan keskuspankin korkopäätös. Tilinpäätökset ja osavuosikatsaukset: Viking Line. Tilastot: Matkailutilasto, sijoitusrahastot. Yhtiökokoukset Amanda Capital, Citycon, Konecranes, M-real, Norvestia, Uponor, YIT. Osingot: Alma Media, QPR Software, Tecnomen. Perjantai Tilinpäätökset ja osavuosikatsaukset: Aspocomp Group. Tilastot: Kaupan liikevaihtokuvaaja, kiinteistöjen hinnat, kuluttajahintaindeksi, palkkasummakuvaajat, palvelualojen liikevaihtokuvaaja, rakentamisen liikevaihtokuvaaja, teollisuuden liikevaihtokuvaaja. Yhtiökokoukset: Elektrobit, Lemminkäinen, Neste Oil, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö. Osingot: Amanda Capital, Citycon, Konecranes, M-real, Uponor, YIT.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.