Uhka avaruudesta

Piirsin 1980-luvulla pikkupoikana usein science fiction -sarjakuvia. Ne sijoittuivat kauas tulevaisuuteen, kuten vaikka vuoteen 1999. Autot lensivät ja pyssyt sylkivät lasersäteitä. Maailman parhaat elokuvat oli helppo listata. Niitä oli kolme. Tuolloin vielä Tähtien sota -nimellä tunnetun trilogian tuorein osa oli vastikään valkokankaille tullut Jedin paluu.

Viihdeteollisuus on muokannut käsitystämme avaruusteknologiasta ja siitä, onko muualla universumissa elämää.

Jos elokuvien ja televisiosarjojen antamaan käsitykseen on uskominen, niin kyllä on, ja aika pirun äkäistä porukkaa onkin.

Ulkoavaruuden limanuljaskat ovat kurmoottaneet ihmiskuntaa lukemattomissa elokuvissa. Genren alkuräjähdys taisi olla amerikkalaisia radionkuuntelijoita 1930-luvulla järkyttänyt Orson Wellesin kuunnelma Maailmojen sota, jossa marsilaiset hyökkäsivät maapallolle.

Steven Spielbergin E.T. on yksi harvoista Hollywood-tuotannoista, joka kuvailee avaruusolion sympaattiseksi. Yleensä valkokankaan muukalaiset ovat kuitenkin verenhimoisia hirviöitä, kuten vaikka Alien-elokuvissa.

Edesmenneen brittikirjailija Douglas Adamsin satiirisessa tieteiskirjassa Linnunradan käsikirja liftareille maapallo räjäytetään heti teoksen alkupuolella. Kivenmurikkamme kun jää galaktisen moottoritien alle.

Olen jokseenkin varma, että me, siis tämän planeetan asukkaat, emme ole yksin universumissa. Tuntuisi hurjalta, ettei älyllistä elämää todellakaan olisi missään muualla. Ainutlaatuisuutemme olisi myös kovin lohdutonta, kun miettii, miten älytöntä meno maapallolla on.

Kun asiaa älyllisesti pohtii, niin suuresti rakastamiltani apokalyptisiltä scifi-leffoilta putoaa pohja pois.

Miksi tuntematon rotu matkustaisi tänne asti jostakin ihan käsittämättömän kaukaa vain pistääkseen kaiken mäsäksi?

Tähtienvälinen matkustaminen on todella massiivinen ponnistus, joka vaatii huimasti kehittynyttä teknologiaa ja resursseja. Kuvitellaanpa, että jossakin, vaikka kymmenen miljardin valovuoden päässä on planeetta, jonka asukkaat ovat onnistuneet tässä.

Minkä ihmeen takia he tulisivat tälle syrjäiselle heidän näkökulmastaan edelleen alkulima-tasolla lilluvalle pallolle? Mitä hyödynnettävää täällä voisi olla rodulle, joka on kehityksessään niin pitkällä? Ettäkö täällä olisi jotakin, jonka takia kannattaisi matkustaa suuntaansa kymmenen miljardia valovuotta? Aika kalliilta kuulostaa. Eikä se tapahtuisi muutenkaan ihan hetkessä, ellei Star Trekistä tuttua valoa nopeampaa poimuajoa olisi käytössä.

Jos taas pelkkä tieteellinen uteliaisuus olisi motiivina, niin maapallon kiinnostavuus noin edistyneen rodun silmissä lienee jossakin laakamadon leikkelemisen tasolla.

Yhdysvaltalainen tiedemies Paul Tyma käsittelee aihettaan viime huhtikuussa julkaisemassaan blogikirjoituksessa (paultyma.blogspot.com) tyhjentävästi.

– Jos tuntematon rotu pystyy matkustamaan tänne, kaikki muu teknologia, mitä he ovat samaan aikaan kehittäneet tekisi matkasta parhaimmillaankin tarpeettoman, ja enemmän kuin todennäköisesti, pelkästään mielettömän, Tyma naulaa.

Sitten on toki sekin vaihtoehto, että älylliset olennot ovat jo käyneet täällä, puistelleet päitään ja jatkaneet kiireesti matkaa. En yhtään ihmettelisi ratkaisua.