Uhkaavien uhkien uhkaamat

Se, joka luopuu lähtökohtaisesta vapaudestaan saadakseen hieman väliaikaista turvallisuutta, ei ansaitse kumpaakaan”, sanoi Benjamin Franklin, yksi Yhdysvaltain vallankumousjohtajista 1700-luvulla.

Nettipoliisi Jarno Saarinen taas uskoo korkean yksityisyyden suojan heikentävän turvallisuutta: ”Onko oikein, että tavalliset ihmiset joutuvat kärsimään vain, jotta häiriköiden oikeudet ovat maksimaaliset?”

Poliisin laajennetut valtaoikeudet, uusi havaintotietojen rekisteri ja rikoksista epäiltyjen ääninäytteiden kerääminen kertovat tehostetusta valvonnasta, varautumisesta pahimpaan.

Liian harva kysyy, onko järjestäytynyttä rikollisuutta suurempi uhka virkamieskunta, joka on saanut tarpeettoman laajat ja kontrolloimattomat valtaoikeudet häiriköidä tavallisten veronmaksajien elämää.

Turvallisuuden ja kuvitteellisten uhkakuvien nimissä tietosuojaa kavennetaan, vaikka kansalaisista koottuihin rekistereihin on jo päätynyt väärää tietoa, mikä puolestaan on leimannut epäilyttäviksi monia, myös lapsia. Virheellisten kirjausten tutkinta ja oikaisu on usein käytännössä mahdotonta.

Tarkkailuyhteiskunnassa ihmisestä tulee paperi-ihminen, koska elämänkohtalot ratkeavat lähinnä asiakirjojen perusteella, siellä jossakin. Perhepolitiikka on pahimmillaan paperia paperin perään, sitä, että hallinto-oikeuden tuomarit hyväksyvät varmuuden vuoksi huostaanottoja, joissa vakavan vaaran näytöksi on esitetty epämääräisiä uhkakuvaoletuksia: ”Lapsen normaalia kehitystä mahdollisesti uhkaavia tekijöitä ei voida täysin poissulkea.”

Poliisin lisäksi opetus-, sosiaali- ja terveydenhoitoaloja kuormitetaan hallinnollisilla lisätöillä ja tietojärjestelmäuudistuksilla niin, että käytännön työ kärsii. Ihmisen aidon kohtaamisen ja kuulemisen sijaan lähimmäisistä välittämistä kutsutaan ”välittämisen koodiksi” ja lasten suojelemiseksi ehdotetaan ”hiljaisten signaalien varastokirjanpitoa”.

Nuorista tehdään ”huoliliputuksia” tietokantaan, minkä jälkeen järjestelmästä esiin seulottu mahdollinen syrjäytyjä ohjataan avun piiriin – jos ohjataan. Perhesurmien ehkäisyksi laaditaan opaskirjoja, joista voi etsiä väkivallan ennusmerkkejä ja tunnistamisohjeita. Niiden pohjalta ammattilainen saa kohdistaa haluamiaan toimenpiteitä kartoittamiinsa riskiryhmiin – myös aivan vääriin ihmisiin.

Kontrollipolitiikka kiristyy, vaikka teini-ikäisten oireilu ei ole lisääntynyt, henkirikokset ja perhesurmat ovat vähentyneet eikä potentiaaliselta terroristilta takavarikoitu vesipullo ole räjähtänyt lentokentän turvatarkastusjonon viereisessä roskakorissa.

Miksi uhkasta on tullut fakta? Koska pelon teatteri ruokkii turvabisnestä, työllistää ja parantaa liikevoittoa. Ja turvaahan me janoamme – jotakin, jota ei ole olemassakaan. Elämä itsessään on täynnä riskejä, uhkia, kaaosta, pelkoa ja taistelua.

Joten seuraavan kerran kun joku puhuu kuvitteellisista uhkakuvista, muista, ettei meitä tosiasiassa uhkaa mikään sen enempää kuin aiem­minkaan. Ehkä uhkia on jopa vähemmän.

Paitsi paperilla.

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.