Ulkopolitiikan johtajan vaali

Kysymys presidentin valtaoikeuksista on ollut vuosikymmeniä – ainakin Urho Kekkosen presidenttivuosista lähtien – yhteiskunnallisen keskustelun kestoaihe.

Viime aikojen hokema on ollut, ettei presidentillä ole enää juuri valtaa ja maaliskuun alussa voimaantuleva uusi perustuslaki vie vähäisetkin mahdollisuudet vaikuttaa maan asioihin.

Nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) julisti huhtikuussa 1999, että presidentti on maakuntamatkojen tekijä ja maatalousnäyttelyjen avaaja ilman todellista poliittista valtaa.

Presidentti Mauno Koivisto vauhditti presidentin valtaoikeuksien kaventamista ensimmäisellä 6-vuotikaudellaan 1980-luvulla. Koivisto piti välttämättömänä, että presidentin oikeutta määrätä uudet eduskuntavaalit rajattaisiin ja hallituksen asemaa vahvistettaisiin presidentin vallan kustannuksella.

Vaalikeskustelujen yhteydessä julkistettiin Koiviston fundeeraus presidentin valtaoikeuksista. Koivisto sanoo nyt katuvansa aktiivisuuttaan presidentin valtaoikeuksien kaventamisessa. Hän pohti jopa sitä, mitkä ovat presidentin valtuudet keskusteluissa valtiovierailujen yhteydessä.

 

Mutta toisin kuin väitetään, presidentillä on yhä todellista valtaa. Eli Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto saa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi huomattavaa valtiollista valtaa.

Tasavallan presidentti on aivan muuta kuin maakuntien ja maatalousnäyttelyjen kiertäjä. Tosin on niin, että elintarvikkeiden omavaraisuuden ja kotimaisuuden arvo kasvaa, joten toivottavasti presidentti pitää maatalousnäyttelytkin ohjelmassaan.

Maan ulkopolitiikan johtajana presidentillä on valtuudet neuvotella ulkomaisten valtiomiesten kanssa.

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Hän on lisäksi puolustusvoimain ylipäällikkö.

Presidentin ja hallituksen ristiriitatilanteessa asia siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi annettavan selonteon pohjalta.

Eduskunta presidentin ja hallituksen ristiriidan ratkaisijana on kuitenkin lähes teoreettinen mahdollisuus. Perustuslakivaliokunta on korostanut, että järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena on ristiriitojen ehkäiseminen ennakolta.

Presidentin rooli ulkopolitiikan johtajana on ollut merkittävä myös Tarja Halosen kaudella.

Halosen vaikutusvalta ulkopolitiikassa on ollut Suomen linjaa vakauttava tekijä. Presidentin rooli maan ulkopolitiikan johtajana ei ole aina näkynyt julkisuudessa, mutta se on ollut monissa Suomen linjan määrittelyissä keskeinen.

 

Nyt on vajaat kaksi viikkoa aikaa puntaroida, kumpi on pätevämpi ja sopivampi – Niinistö vai Haavisto – Suomen ulkopoliittisen linjan viitoittajaksi ja johtajaksi.

Kumpi selviytyisi maailmankatsomuksensa, kokemuksensa ja kannanottojensa valossa, mutta myös henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella paremmin niistä käytännön tilanteista, joihin presidentti ulkopolitiikan johtajana joutuu?

Niinistön ja Haaviston ulkopoliittinen peruslinja on suunnilleen sama. Mutta on selvää, että heillä on erilaisia painotuksia, aivan niin kuin kullakin ihmisellä on oma käsialansa.