Ulkopolitiikan suuri muutos

Tasavallan presidentin valtaa on kavennettu, mutta ulkopolitiikassa valtiopäämiehen sana painaa edelleen. Onkin paikallaan, että ennen presidentinvaaleja keskustellaan Suomen linjasta.

Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ylitti Nato-puheillaan viime viikonvaihteessa uutiskynnyksen.

On myös tärkeää, että me ylläpidämme mahdollisuutta myöhemmin liittoutua, jos tilanne muuttuu. Jos Venäjän kehitys muuttuu, ja se alkaakin varustautua ja alkaa syntyä uhka ja asetelma muuttuu, meillä pitää tietysti olla mahdollisuus harkita myös Nato-jäsenyyttä.

MAAILMALLE kymmenkunta vuotta sitten suunnattu viesti, että Suomi ei sulje pois Nato-jäsenyyden mahdollisuutta, sisälsi suuren muutoksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Se oli ilmoitus, että Suomen puolueettomuuspolitiikan aika oli ohi.

Muutoksen suuruuden huomaa, kun tarkastelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa toisesta maailmansodasta saakka.

Suomi vahvisti hiljalleen puolueettomuuttaan. Korostettiin, että mitä paremmat suhteet itänaapuriin ovat, sitä tiiviimmin voimme olla mukana länsieurooppalaisessa yhteistyössä. Se onnistui paremmin kuin sodan jälkeen uskallettiin edes uneksia. Suomi teki sopimukset Eftan kanssa 1961 ja EEC:n kanssa 1973 sekä liittyi Euroopan unioniin 1995.

Mutta kaiken tämän menestyksen jälkeen puolueettomuuspolitiikkaa ja sotilaallista liittoutumattomuuttakin alettiin pitää rasitteina.

Koska sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ei voitu ainakaan kertaheitolla luopua, kehitettiin sanamuoto, ettei Suomi sulje pois mahdollisuutta liittyä tulevaisuudessa Yhdysvaltain johtamaan sotilasliittoon, Natoon.

Se uskotaan riittäväksi sanomaksi maailmalle siitä, että Suomi ei ole puolueeton ja sotilaallinen liittoutuminenkin on mahdollista.

KANSAINVÄLISEN politiikan asiantuntijat eivät ole yksimielisiä Nato-optioon perustuvan ulko- ja turvallisuuspolitiikan järkevyydestä.

Esimerkiksi valtiotieteen tohtori ja yleisesikuntaeversti Pekka Visuri sanoi jo 2000-luvun alussa, että Natolta saatavat turvatakuut ovat harhaa ja löysää mielikuvituspuhetta. Hänen mukaansa Naton jäsenenä mahdollisuus joutua sotilaallisiin konflikteihin kasvaisi. Suomi olisi silloin epävarmaa sivustaa ja ehkä Naton Venäjään kohdistuvan tiedustelun tukialue.

Nyt lähdetään joka tapauksessa siitä, että Venäjän varustautumisen varalta pitää olla mahdollisuus liittyä Yhdysvaltain johtamaan sotilasliittoon. Siis Naton rautaa rajalle, jos itäinen suurvaltanaapuri alkaa varustautua!

Mahtaako Venäjä jättää varustautumatta Pohjolan suunnalla, kun Suomessa vilautellaan Nato-korttia?

Olisiko viisaampaa määritellä Suomen asema Euroopan unioniin ja Euroopan rahaliittoon kuuluvana pohjoismaana, jonka turvallisuuspolitiikan perustana ovat luottamukselliset suhteet naapurimaihin?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.