Uneksitut yöt

Olen lapsesta saakka ollut huonouninen, potkiainen ja heräilijä. Kun lapsena mummulassa nukuimme kaksittain, serkut hävyttömät vetivät iltaisin pitkää tikkua siitä, kuka joutuisi parikseni. Lyhimmän tikun vetäjä sai sitten herätä varpaat suussa, kuunnella unissa puhujaa tai herätä kaahimiseen, pahimmillaan pyydystää levotonta mukulaa sängyn alta tai tunkemasta koloon tahi komeroon. Jos en varsin kulkenut unissani, kuten eräs toinen tytöistä joka vietti muutaman kesän kytkettynä isosta varpaasta kovaääniseen lehmänkelloon, ryntäilin kesken yön sinne tänne ja löydyin aamulla vaikkapa saapaskomerosta taikka puulaatikon kannelta.

Onneksi aikuiset olivat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. He tiesivät, että joku lapsista on aamun torkku, kun taas toinen ei ymmärrä mitään kello seitsemän jälkeen vaan nukahtaa väkisin tai ainakin unohtaa täysin huomiseksi sovitut asiat ja ohjeet. Ei meitä kukaan kesäkaudella yrittänyt ajaa yhteen muottiin, vaikka tietyt rajat asetettiin. Joka heräsi neljältä yöllä kalastamaan sai vetää iltasikeät, joka illalla vielä jaksoi, voi suorittaa marjanpoimintaosuuttansa yömyöhään saakka. Isotkin lapset saivat sitä paitsi nukkua päiväunet, ottivathan miehetkin ettoneen ruuan päälle. En siis muista, että olisin kesäisin ollut koskaan niin hyisen väsynyt kuin talvella kouluaikaan, kun vaihtelun mahdollisuutta ei ollut vaan yhteiskunnan pakkojärjestys, huolimatta siitä, että iltavalo sammui lukiolaiseltakin arkisin kymmenen pintaan.

Nykyisin uni on yhä useamman ongelma. Nukkumisaika on lyhentynyt. Lapset nukkuvat sekä tutkijain että lasten kanssa tekemisissä olevien mukaan liian vähän. Liian vähä uni rasittaa keskushermostoa, aiheuttaa persoonallisuushäiriöitä ja fyysisiä riskejä, tautitiloja. Väsymys on liikenneonnettomuuksien ja muiden havereiden taustalla. Pitkäaikainen levonpuute, stressaantuminen maksaa sairastumisina ja varhaiseläkkeinä yhä enemmän. Kovan tason tehotöissä, pakolla ja piristeillä ihmiset ajetaan loppuun jo neljänkymmenen isässä. Tämä tiedetään. Sitä on tutkittu, puhuttu, kuluja laskettu. Silti yhteiskunta ei tosissaan myönnä, että nukkumiseen ja erityisesti unennäköön käytetty aika olisi välttämätöntä, tarpeellista tai edes suotavaa, tietysti vanhusten ja hoidettavien pakkonukuttamista ja rauhoittamista lukuun ottamatta.

Viihdeteollisuus riistää iltaa ja yötä, jonka käytöstä ihmisillä on oikeus ja vastuu päättää itse. Työaikajärjestelyissä ei ole joustoa edes aamu- tai iltaunisten hyväksi, saati että olisi mahdollista ottaa huomioon vuodenaikojen erilaisuus, ihmisten yksilöllinen vireystila, rytmi. Kuitenkin esimerkiksi lyhennetty työviikko ja iltapäivänokoset tuottavat, tehostavat tuloksia ja luovuutta. Iäkkäät työntekijät, kullanarvoisiksi havaitut, pystyvät ja haluavat jatkaa työelämässä, mikäli jäykät pakkorakenteet kuten vaikkapa kolmivuorotyön luutumat murretaan. Enpä ole kuullut tehostajien enkä työsuojelijoidenkaan miettineen ja päättäneen uusia käytäntöjä. Tämä ehkä juuri siksi, että päättäjät ovat oravanpyörässä, eivät pysty luovaan ajatteluun ja uusien ideoiden vastaanottamiseen, ovat siis jo univajeen rampauttamia.

Uni on lahja. Uni tuntuu armolta, kun sen on menettänyt. Pahimmalle vihamiehelleni en toivoisi unettomia öitä, painajaisia, säpsähtelyä, mielen ja ruumiin uupumusta, pelkoja, kasvun kyvyn ja ilon menetystä. Miksi sitten yhteisön sairastuttaminen sallitaan, lääkkeitä keksitään, luonnottomia vaaditaan, miksi suostumme siihen, että ihmisensuojelu ei ole kunniassaan?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.