Unelmatehtaan myrkkyhöyryt

”Ihmiset olivat niin tottuneita näkemään paskaa valkokankaalla etteivät enää tajunneet sitä paskaksi. He näkivät niin paljon elokuvia etteivät enää tienneet mikä elokuva oli ja kriitikot olivat samassa jamassa.”

Charles Bukowskin alter ego Henry Chinaski määrittelee itsensä ”pölkkypääksi”, joka leffateattereita mieluummin hukkaa aikaansa laukkaradalla. Silti Chinaski värvätään käsikirjoittajaksi romaanissa Hollywood.

Juopon suorasukaisuudella (ja hellyttävällä itsekeskeisyydellä) Bukowski tekee karikatyyrit käärmemäisen myötätuntoisen teollisuudenalan kahdesta haarasta. Etualalla loistavat kaoottiset narsistit – näyttelijät ja ohjaajat. Taustalla rahahanoja hallitsevat ahneet pirut – tuottajat ja juristit.

Hollywood-elokuvien tarinat onnesta ja sankaruudesta ovat koskettaneet miljardeja katsojia yli vuosisadan ajan, mutta Hollywoodiin sijoittuvien romaanien perusteella unelmatehtaassa työskentelevien ihmisten todellisuus on noiden tarinoiden vastakohta.

Nathanael Westin irvokkaassa satiirissa Heinäsirkan aika elokuvaväki on yksinäistä massaa hölmöissä lavasteissa. F. Scott Fitzgeraldin moguliromaani Viimeinen ruhtinas kuvaa tuottajien keskinäisen kilpailun tuhoisuutta. Robert Stonen Valon lapset näyttää filmiryhmän päihdehuuruisina ilkimyksinä.

Michael Tolkinin Pelimiehessä studiopomo arvostaa vain kassavirtaa: ”Elokuvaintoilijoita inisemässä elokuvasta. Helvetti, heidän elokuviaan piti tukea valtion televisioyhtiöiden varoilla. Oli pelkästään eurooppalaisten juonittelua teeskennellä amerikkalaisille että jossain muualla oli todellista kulttuuria. Ja heidän kallisarvoiset kielteiset pikku tarinansa menestyivät yhtä huonosti Yhdysvalloissa kuin muuallakin.”

Hollywood syntyi vahingossa, kun keksijä Thomas Edisonin patenttioikeudellaan piinaamat varhaiset elokuvantekijät pakenivat Kaliforniaan – Meksikon tuntumaan – 1900-luvun alussa.

Gladys Baker työskenteli Columbia Picturesin filmilaboratoriossa. Tasapainottoman naisen isätön näyttelijätytär Norma Jeane Baker muutti nimensä ennen kuin hänestä tuli historian tunnetuin seksisymboli.

Joyce Carol Oatesin fiktiivinen Marilyn Monroe -elämäkerta Blondi kunnioittaa – toisin kuin lukuisat Hollywoodille tyypilliset juoruteokset – kohdehenkilöään: ”Niin kuin minä koko elämäni ajan tunsin itseni muiden ihmisten todistuksen ja nimeämisen kautta. Niin kuin Jeesus kuvataan evankeliumeissa vain muiden silmin ja sanoin. Samoin minä tulin tuntemaan oman olemassaoloni ja sen arvon muiden ihmisten silmin, sillä niihin minä uskoin voivani luottaa, toisin kuin omiin silmiini.”

Kirjamaa USA -juttusarja matkaa halki Yhdysvaltain kirjallisuuden. Seuraava osa käsittelee rikoskirjallisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.