Unohdetaan läksyt!

Olipa kerran utelias ja opinhaluinen poika, joka istutettiin koulunpenkkiin. Poika ei ymmärtänyt miksi.

Hän tahtoi tutkia ja oivaltaa. Mutta kaikki energia kuluikin siihen, että hänen piti opetella pysymään hiljaa ja paikallaan. Sitten olivat vielä ne läksyt!

Pienen koululaisen suoritusreppu on melkoisen painava. Työ ei lopu oppituntien päättyessä.

Kotitehtävien määrä riippuu opettajasta. On opettajia, joiden mielestä varsinainen työ tehdään kotona. Ja heitä, jotka uskovat täyteen läksyttömyyteen.

Perheiden on otettava vastaan se, mitä opettaja sanoo. Tehtävä tehtävät ja tavattava tekstit. Toisinaan lapsen työtaakka muuttuu liialliseksi. Näin voi käydä, vaikka lapsi pärjäisikin koulussa hyvin.

Silloin vanhemman pitäisi puuttua tilanteeseen. Puuttuminen on kuitenkin vaikeaa, sillä moni vanhemmista pelkää astuvansa opettajan varpaille.

Suomalainen peruskoulu on kansallinen menestystarina, mutta samalla melkoisen kaavamainen laitos. Jotta ei tippuisi kärryiltä, läksyt on tehtävä. Läksyjen laistamisella on omat seurauksensa – koulusta riippuen.

Voisimmeko kehittää kansallista huipputuotettamme vieläkin paremmaksi?

Pitemmät koulupäivät, mutta kevyempi sisältö. Koulu, jossa opettajien aikaa riittäisi oppilaille tarpeeksi. Tekemisen arvottamisen sijasta tulosten arvostaminen. Leikkimällä, tutkimalla ja tekemällä oppiminen.

Periaatteet kuulostavat kliseiltä, mutta ovatko ne totta? Voisivatko ne olla?

Ymmärrän vanhempia, jotka huolehtivat lastensa sopeutumisesta. Kyse ei ole yksinomaan vanhemmista, jotka tahtoisivat omia lapsiaan kohdeltavan silkkihansikkain. Kyse on järkevästä ajankäytöstä ja tehokkaasta oppimisesta.

Tekemällä oppiminen on usein opettajien suosiossa. Käytännössä suuria kokonaisuuksia on kuitenkin kahlattava läpi nopeasti, joten kouluaikaa ei ole riittävästi.

Lasten iltapäivissä aikaa sen sijaan on liikaakin. Koululaiset viettävät päivittäin monta tuntia odotellen aikuisia.

Koulua vaivaava ilmiö näkyy myös muualla yhteiskunnassa. Protestanttinen suorittaminen ja työn paljous ovat arvoja sinänsä. Sen sijaan huomaamatta jää usein se, ettei suurikaan työmäärä johda välttämättä sen parempiin tuloksiin kuin eteneminen löysemmin rantein.

On kyseenalaista, opettavatko läksyt lasta itsenäiseen opiskeluun. Aikuisten elämässä kotitehtävät tarkoittaisivat sitä, että jokaisen tulisi iltaisin ja viikonloppuisin, työpäivän lisäksi, tehdä tunnin tai kahden verran työasioita. Olisiko näiden tuntien aikana työteho paras mahdollinen? Tuskin.

Lisäksi lasten kotiolot vaikuttavat siihen, kuinka hyvin tai huonosti lapsi läksyistään suoriutuu.

Toiset vanhemmat valvovat lastensa kotitehtäviä suurennuslasin kanssa. Osa oppilaista joutuu suoriutumaan tehtävistä miten taitaa, ilman aikuisten tukea.

Läksyttömyys voisi johtaa oppituntien työnteon tehostumiseen, parempaan motivaatioon ja oppimisen iloon.

Kotiläksyjen olisi syytä nousta julkiseen keskusteluun.