Urheilija putoaa korkealta - mutta voi nousta taistellen takaisin

Olipa kerran Urheilija. Hän loisti kuin aurinko voitettuaan aikuisten Suomen mestaruuden. Kaikki rullasi mukavasti ja edessä oli suuremmat haasteet ja isommat areenat.

Kaikki romahti eräänä päivänä. Takareisi nappasi kiinni harjoituksissa aivan kauden alla. Nopea analyysi: se on revähtänyt, taukoa tulossa nelisen viikkoa.

Alkaa kuntoutusjakso. Muutama viikko, ja sitten kaiken pitäisi olla kunnossa. Harjoittelun aloittaminen reiden kanssa venyy ja venyy, koska tuntemuksia on edelleen. Pian koittavat kauden pääkisat. Niissä Urheilija romahtaa sijoille ynnä muut, ja löytää itsensä kisapaikan ulkopuolelta itkemästä koivua vasten.

Urheilija ajattelee, että ensi kaudella näytetään. Alkaa kova harjoittelu. Samalla alkavat selkä- ja nilkkavaivat. Vaivojen kanssa runnotaan eteenpäin ja kilpaillaan, kun pystytään.

Urheilija taistelee hyvän, kansalliseen kärkeen kuuluvan kilpailutuloksen. Kisaa seuraavana päivänä hänen polvensa tuntuu oudolta ja kipeältä. Pakko mennä lääkäriin näyttämään.

Lääkärin mukaan polven kierukat ovat revenneet ja polvi täytyy leikata. Kuntoutuminen polven tähystyksestä ei kuulemma kestä kauaa, parhaimmillaan joitakin viikkoja.

Urheilija käy leikkauksessa ja kuntouttaa polveaan kauden alkua edeltävät kuukaudet. Pitkän tauon jälkeen on pakko kokeilla jälleen urheilua.

Polvivamma uusiutuu. Sen ei tosin pitänyt olla lääkärin mukaan mahdollista. Urheilija joutuu toteamaan, että kausi on ohi.

Urheilija miettii, voiko tästä enää nousta? Onneksi hän tietää pystyvänsä Suomen kärkeen eikä halua vielä luovuttaa.

Käynti uudella lääkärillä on hyvästä. Lääkäri kertoo, ettei polven kierukoita olisi kannattanut edes leikata. Uusi lääkäri antaa uudet ohjeet polven kuntouttamista varten ja samalla toivoa polven toipumiseen.

Polvi tuntuu olevan parin kuukauden jälkeen kunnossa ja alkaa valmistautuminen seuraavaan kauteen. Urheilija pääsee kilpailemaan, mutta reväyttää heti kakkoslajin paluukisassa reitensä.

Onko tämä enää mahdollista?

Kautta edeltävä aika sujuu reittä kuntouttaessa. On alkukausi ja Urheilija on lähellä paluuta kilpakentille. Ystävän polttareissa huimapään on kuitenkin kokeiltava korikiipeilyä. Korkealta pudotessa nilkka osuu voimalla koreihin ja kipeytyy. Jälleen muutama viikko taukoa.

Urheilija lähtee näyttämään nilkkaansa vielä viimeistä kertaa lääkärille ennen kuin aloittaa täysipainoisen harjoittelun. Pyörämatkalla lääkäriin Urheilija törmää autoon ja lentää vaarallisen näköisesti tien pintaan.

Onneksi mitään ei käynyt. Seuraavana päivänä olkapäätä kuitenkin jomottaa ja sitä pitää käydä näyttämässä taas lääkärin luona. Alkaa kuntoutus, mutta käsi ei parane. Tuomio on selvä: Urheilija joutuu olkapääleikkaukseen.

Urheilija makaa olkapää paketissa ja myrtyneenä sängyssä. Miksi juuri minä? Miksi en saa ihan vaan urheilla ja kilpailla? Muistaakohan kukaan enää minua? Urheilijan identiteetti on hauraampi kuin koskaan aiemmin.

Urheilija toipuu vähitellen ja jatkaa harjoittelua. Koittaa uusi kausi, mutta hän on edelleen sivussa. Takareisi vihoittelee, eikä Urheilija ole varma, milloin kannattaisi kilpailla.

Loppukaudesta Urheilija taistelee jalka teipattuna tuloksen ja tuulettaa ilon kyynelin: Olen palannut!

Pieni asia urheilevalle Suomelle, mutta suuri asia pienelle ihmiselle.

Usko on palannut ja ura jatkuu.

Nyt Urheilija toivoo, että ensi kaudella rävähtää - eikä se olisi takareisi.

Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.