Uskoa kabinettikollektivismiin

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) yritti solmituttaa yhteiskuntasopimuksen, joka olisi tuonut viiden prosentin tuottavuushypyn. Työmarkkinajärjestöt eivät tahtoneet löytää yhteistä näkemystä asioista. Sipilä sanoikin keskiviikkoiltana, että sopimusta ei tule.

Sipilän ilmoitus oli räväkkä, sillä työmarkkinajärjestöt ovat tottuneet ylittämään takarajoja. Aikatauluja on venytelty ja näennäisiä tuloksia sitten synnytelty. Nyt Sipilä katkaisi keskustelut puoli vuorokautta ennen aikataulun takarajaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat katsomossa, kun Sipilän hallituspohja lähtee luomaan ohjelmaansa.

Yhteiskuntasopimus on hieno sana. Se syleilee meitä kaikkia ja tekee kaikista osallisia.

Pohjimmiltaan yhteiskuntasopimuksesta puhuminen kertoo uskosta siihen, että valtio, puolueet ja virkamiehet ratkaisevat ongelmat. Yhteiskuntasopimuksella tähän valtiollisen eliitin päätösvaltaan sitten sidotaan kaikki yksilöt. Olisimme yhteiskuntasopimuksen osapuolia, vaikka suurin osa ihmisistä ei ole ollut sopimassa mistään.

Yhteiskuntasopimuksesta puhuminen kertoo loputtomasta uskosta kollektivismiin.

Vapaassa demokratiassa ihmisten yksilölliseenkin harkintaan pitäisi luottaa. Pikemminkin yhteiskunnan tulisi pienentää rooliaan ihmisten elämässä. Erilaista työn tekemistä, yrittämistä ja elämistä rajoittavaa säädäntöä tulisi purkaa.

Voiko lopulta olla niin, että vapaa markkinatalous korjaa taloudelliset ongelmat paremmin kuin kollektivistiset päätökset.

Toisaalta pienen maan vahvuus voi olla sopimisen kulttuuri. Nyt käydyn yhteiskuntasopimuksen kaltainen prosessi ei kuitenkaan ole siitä hyvä esimerkki.

Sopimuksesta neuvoteltiin suljettujen ovien takana. Sisällöstä ei kerrottu ihmisille. Siitä puhuivat ay-johtajat, elinkeinoelämän etujärjestöt ja muutamat poliitikot. Jäsenistönsä kautta ne edustavat suurta joukkoa suomalaisista mutta eivät suinkaan kaikkia.

Voiko edes periaatteessa ajatella, että etujärjestöt käyttäisivät rajattomasti valtaa yli jäsenten eli yksilöiden.

Jos yhteiskuntasopimus joskus halutaan tehdä, se on syytä neuvotella avoimesti, julkisesti ja siihen on haettava kansalaisten enemmistön tuki. Kabinettiherrojen ja -rouvien sopimukset eivät voisi olla yhteiskuntasopimuksia. Ne ovat kabinettisopimuksia.

Hallitusneuvotteluissa linjataan talouspoliittista näkemystä. Yhteiskunnallisen keskustelun pääviesti on ollut, että julkinen talous on laitettava kuntoon. Suomi ei voi koko ajan velkaantua.

Velkaongelmaa yritettiin hoitaa edellisten hallitusten aikana veroja kiristämällä (valtion tuloja lisäämällä) ja julkisia palveluja leikkaamalla (menoja vähentämällä). Tulokset olivat huonoja. Nyt tähtäimessä ovat leikkaukset.

Leikkaamalla ja veroja korottamalla talouskasvu hyytyy ja työttömyys kasvaa. Julkisten palvelujen roolia on syytä hiljalleen pienentää mutta rajut kertaleikkaukset eivät ole järkeviä.

Tärkeintä on saada työttömät töihin. Se vähentää yhteiskunnan menoja ja lisää tuloja. Jotta näin kävisi, palkkojen on annettava joustaa alaspäin ja toimettomuuden tukia on karsittava.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.