Uuden ajan ravitsemustiede

Ravitsemustiede on kiehtova tieteenala. Lähes kaikki on sille mahdollista, koska varmuutta on niin vähän. Ravitsemustieteellisin sanakääntein voidaan väittää lähes mitä tahansa ilman, että se kuulostaa naurettavalta, ja tieteellisesti perusteltuja ja kokeiltuja dieettejä voidaan kirjoittaa loputtomasti. Tämä on hassua, kun tieteenteon kohteena on niinkin vanha ja perustava asia kuin syöminen.

Kuten monet pitkäsuoliset, hitaat keräilijäeläimet, voi ihminenkin periaatteessa syödä kaikkea sienistä ja siemenistä ruohoon ja raatoihin. On olemassa myrkkyjä, mutta kaikki muu onkin potentiaalista ruokaa. Monet nykyihmiset pystyvät hyödyntämään ravintonaan jopa toisten nisäkkäiden maitoa.

Suunnilleen ainoa syömistä koskeva varma tieto on, että se, joka syö jotakin, jää todennäköisemmin henkiin kuin se, joka ei syö mitään.

Sen kertomiseksi ei tarvita tiedettä – kuten ei senkään, että liika sokeri, liika suola tai liika mikä tahansa ei edistä terveyttä.

Ravitsemustiede pyrkii kertomaan, mitä ihmisen pitäisi syödä, jotta hän voisi paremmin. Se tuottaa suosituksia vaihteleviin tilanteisiin, vaihtelevin motiivein.

Jos ravitsemustieteilijä on työssä esimerkiksi Maito ja terveys ry:ssä, hänen tehtävänään on tuottaa suosituksia, joiden mukaan kaikkien on syötävä maitotuotteita runsaasti, koska ne ovat hyvin terveellisiä. Lihatiedotuksen tutkijan ammattina sitä vastoin on olla eri mieltä syöpäjärjestöjen kanssa – nämähän tiedottavat, että punainen liha on syöpää aiheuttava aine, jota on syytä välttää.

Luovuudelle jää totisesti tilaa, eikä edes tarvitse olla tieteilijä voidakseen antaa päteviä ohjeita muille. Koska jokainen on oma koehenkilönsä, ovat havainnot aina varmoja. Tukea saa myös syömätrendeistä. Kun niin monet sanovat, että hiilihydraatit ovat haitallisia, siinä täytyy olla perää. Jo pitkään monet ovat karttaneet vehnäproteiinia eli gluteenia.

Toisaalta ihmiset ostavat mitä tahansa, minkä nimessä mainitaan ”proteiini”. Jo sana uhkuu voimaa ja terveyttä!

Mikä tässä on vikana? Eikö ruoka-aineisiin kohdistuva kiinnostus sentään ole aivan viatonta?

Ei ole, todellakaan, sillä syöminen on konkreettisin tapa, jolla me kaikki olemme kiinni elämän aineellisessa perustassa, joka pohjimmiltaan tarkoittaa maata, vettä ja aurinkoa. Ollaan harhassa, jos tällaisen toiminnan tavoitteena on oma optimaalinen olo, kaikkien epämääräisten ”oireiden” ja sen kiusallisen tunteen katoaminen, että me elämme maan päällä emmekä sittenkään taivaassa.

Muinoin ihmiset olivat pakotettuja elämään sovussa vuodenkierron kanssa. Nyt, kun lähikaupasta saa mansikoita kaikkina vuodenaikoina, tämä välttämätön suhde on katkennut; syöminen ei enää konkreettisesti liity muuhun kuin omaan oloon. Kuitenkin juuri se on toissijaista, vieläkin. Paljon tärkeämpää on toisten olo.

Nykyaikaisen ravitsemustieteen pitäisi olla kosmis-eettistä. Sen tavoitteena pitäisi olla maapallon, ei suurella valinnanvaralla siunatun länsimaisen yksilön hyvinvointi.

Se olisi ravitsemustieteen kopernikaaninen käänne.

Kirjoittaja on esseisti ja suomentaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.