Uupumukselle altis huippu-urheilija

On kovin vaikeaa kirjoittaa mielen ongelmista, sillä tuntuu, että pelissä olen enemmän minä itse, eikä vain jalkani. Nyt koitan kuitenkin päästä omasta häpeän tunteestani oikeasti yli kertomalla vastoinkäymisestä nimeltä uupumus.

Näin kirjoitti suunnistaja Venla Harju blogissaan. Ja hienoa, että kirjoitti. Vuokatin MM-kisoissa 2013 sprintin pronssia tyttönimellään Niemi voittanut tamperelaissuunnistajar otti rohkean askeleen ja kertoi avoimesti pään sisäisistä ongelmistaan, vaikka uupumus, masennus, erilaiset riippuvuudet ja seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ovat yhä lähes tabuja urheilumaailmassa.

Kysymys kuuluukin, miksi näin on. Tai oikeastaan, miksi hemmetissä näin on.

Lähtökohtaisesti urheilun tulisi olla erittäin iloinen asia ja urheilun harrastamisen pitäisi parantaa ihmisen terveyttä. Ja onhan se myös totta. Ainakin kuntoliikunnan, hengityselimistön ja lihaksiston osalta. Pää onkin kokonaan toinen juttu, etenkin, kun siirrytään liikunnasta ja leppoisasta kilpaurheilusta kovaan huippu-urheiluun.

Huippu-urheilija on hieman erikoinen eläin. Huippu-urheilijan usein hyvin perfektionistisessa ajatusmaailmassa paraskaan ei aina riitä, koko ajan pitäisi menestyä paremmin ja heikkoja hetkiä itselle ei sallita, ei sitten yhtään. ”Tee treeni loppuun, vaikka itkettäisi. Itku on vain heikon hetken merkki ja sen voi niellä moneen kertaan”, muistelee Harjukin ajatelleensa uupumismatkansa aika. Paineita voi tulla oman pään lisäksi yksilölajeissa omalta seuralta, joukkuelajeissa omalta joukkueelta, faneilta, yhteistyökumppaneilta ja jopa medialta. Milloin mistäkin.

Ei ole siis lainkaan ihme, jos näitä urheilijoiden uupumistarinoita syntyy. Etenkin tässä maassa, jossa muutenkin erilaiset mielen ongelmat ovat pelottavan yleisiä. On helppoa päätellä, että urheilijoiden ja huippu-urheilijoiden keskuudessa ongelmat ovat jopa yleisempiä kuin muun väestön piirissä.

Faktana tätä ei voi todeta, koska urheilussa ongelmat yhä usein salataan. Ne kielletään, siirretään sitten syrjään ja lopulta tarvotaankin syvässä, jopa kauhistuttavan syvässä suossa.

Miksi näin käy?

Koska on helppoa ymmärtää, että huippu-urheilijat ovat alttiita henkisille ongelmille, tuntuu omituiselta, kuinka huonosti suomalainen urheiluelämä on niihin varautunut. Seurat osaavat aina ohjata urheilijan tarpeen tullen taitavan ortopedin luokse, mutta reitti urheilua ymmärtävän psykologin tai psykoterapeutin puheille tuntuu olevan paljon vaikeampi löytää. Harju löysi ongelmansa, uskalsi ja sai apua suhteellisen nopeasti, mutta kaikki eivät ole lähellekään yhtä onnekkaita.

Urheilijan mielenterveysongelmien havaitsemisessa ja hoidon löytämisessä onkin urheilupiireissä ison parannuksen paikka. Harju, Mika Kohonen, Matti Mononen ja muutamat harvat muut ovat tehneet rohkean ja tärkeän ratkaisun tuodessaan sairautensa julkisuuteen.

”Julkaisen tämän tekstin toivoen, että uupumuskokemukseni kertominen auttaisi jotakuta (mahdollisesti nuorta urheilijaa, ehkä vanhempaakin) näkemään oman tilanteensa jo ennen kuin kova uupumus iskee”, Harju kirjoittaa.

Jos yksikin urheilija otti kirjoituksesta kopin, se on jo voitto.

Lähes maailmanmestaruus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.