Uusi Venäjä eroaa edeltäjästään monessakin suhteessa

Georgian kriisin syttymisestä on kulunut vasta kuukausi, mutta näyttäisi jo selvältä, että Yhdysvalloissa ollaan kovaa vauhtia päivittämässä maailmanpoliittisia näkemyksiä.

Sotatoimien uudelleenkäynnistyminen Kaukasuksella tuli mitä ilmeisimmin shokkina amerikkalaisille, jotka olivat jo ehtineet tottua "yksinapaiseen" maailmanjärjestykseen, elämään ilman vakavia haastajia. Ainoa Venäjän tarjoama uhkakuva oli lainasaatavien laiminlyönti.

Noista Boris Jeltsinin päivistä Venäjä on edennyt kauas ja vielä moninkertaistanut bruttokansantuotteensakin. Venäjä on taas maailman kymmenen suurimman talouden joukossa vastaten pian ostovoimaltaan Britanniaa. Harva uskoi Venäjän talouden synkkänä vuonna 1998, että maa olisi pian jaloillaan, velkansa maksaneena ja satojen miljardien dollarien varanto takanaan.

YHDEKSÄN VIIME vuoden jaksolla voimakkaasti keskitetty Kremliin, pääministeri Vladimir Putinin lähipiirille. Demokratia on heikoissa kantimissa, mutta harva sitä nyky-Venäjällä tuntuu edes kaipaavan.

Ulkopolitiikan saralla Putin näyttäisi olevan liki ylpeä lännen mielipiteistä piittaamattomista toimistaan. Venäjän voimaperäisen toiminnan ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, sillä maa on systemaattisesti sanonut pitävänsä sotilasliitto Naton laajentumista entisen Varsovan liiton alueella uhkana itselleen.

Putinin piirin toimintaa selittävät varsin pitkälti Jeltsinin ajan nöyryytykset, Venäjästä halutaan taas vakavasti otettava suurvalta. Venäjän asiantuntijat Yhdysvalloissakin puhuivat tästä jo vuosia, mutta heitä ei otettu vakavasti. Mutta ollaanko nyt todella ajautumassa uuden kylmän sodan tielle?

Tuskin nyt sentään, kuuluu vastaus. Neuvostoliiton manttelin perinyt Venäjä eroaa edeltäjästään monessakin suhteessa.

Neuvostoliitto pyrki omavaraisuuteen ja onnistuikin siinä varsin hyvin. Pyrkimykset avautua maailmantaloudelle 1980-luvun lopulla koituvat lopulta järjestelmän kohtaloksi hyvin nopeasti. Autoritäärisesti johdetulla Venäjällä on paljon yhtymäkohtia Neuvostoliittoon, Putin on itsekin herätellyt niitä lausunnoillaan Neuvostoliiton hajoamisesta 1900-luvun suurimpana geopoliittisena katastrofina.

Toisin kuin edeltäjänsä, Venäjä on kiinnittynyt vahvasti osaksi maailmantaloutta. Georgian kriisin seurauksena pörssikurssit Venäjällä lähtivät jyrkkään laskuun ja Kreml, joka kiristi muun muassa energiajätti BP:tä, joutui lopulta tyytymään sovintoratkaisuun antaakseen läntisille sijoittajille myönteisiä merkkejä.

VENÄJÄKÄÄN EI siis voi toimia ylenkatsoa ulkopolitiikassaan taloudellisia seurauksia. Talouden syöksykierre voisi olla kohtalokas Venäjällä valtaa pitäville, sillä kansa, joka toistaiseksi on tyytyväisenä luovuttanut äänivaltansa talouskasvun hyväksi, voisi kääntyä sitä vastaan.

Euroopan epäröinti ja suoranainen haluttomuus osoittaa Venäjälle, mitä toimia se on valmis sietämään, voi silti osoittautua vaaralliseksi. Toistaiseksi Venäjä on vahvoilla niin taloudellisesti kuin poliittisestikin, eikä Euroopan päättämättömyys ole sitä ainakaan hillinnyt, päinvastoin. Nyt Venäjällä on hyvä mahdollisuus ottaa mielestään kärsimänsä vääryydet takaisin ja osoittaa, että se on jatkossa parempi ottaa tosissaan.

HUONOMMIN ASIAT ovat Venäjän eteläisessä naapurissa, Ukrainassa, jossa kytee aineksia isompaankin kriisiin.

Venäjän sotilaallisesta väliintulosta Ukrainassa tuskin on huolta, mutta maa, jossa on 20 miljoonan venäläisen vähemmistö, on nykytilanteessa hankalien valintojen edessä. Ukrainan länsimieliset toivovat lähes epätoivoisesti Euroopan Unionilta nopeutettua prosessia jäsenyyteen. Maa on kuitenkin kaikkea muuta kuin valmis jäsenyyteen.

Natokaan ei ole Ukrainaa ottamassa nopeasti jäsenekseen ja kaiken lisäksi maa on ajautumassa poliittiseen kriisiin. Georgian kriisin yhteydessä maan parlamentti ei pystynyt luomaan päätöslauselmaa Georgian tilanteesta, vaikka sekä presidentti Viktor Jushtshenko että pääministeri Julia Tymoshenko olivat Georgian yhtenäisyyden kannalla.

Voimakas venäjänmielisten ryhmä parlamentissa esti tehokkaasti Venäjän toimien tuomitsemisen. Nyt Ukraina onkin kriisissä presidentin hajotettua hallituksen ja uhkaamalla hajottaa parlamentin, mikä olisi jo toinen kerta kahden vuoden sisällä.

Ukrainalla ei ole muutenkaan mennyt mallikkaasti, inflaatio laukkasi jo ennen Georgian kriisiä 27 prosentin tuntumassa ja nyt kun länsimielisten hatara koalitio on hajonnut, maasta voi tulla entistä riippuvaisempi Venäjästä.

VIELÄ KUUKAUSI sitten Venäjä tuskin uskoi, että hyökättyään rajojensa yli ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan ja vielä tunnustettuaan kahden sen naapurivaltion osasen itsenäisyyden, Euroopan taholta olisi odotettavissa tuskin minkäänlaista vastarintaa. Jos Yhdysvallat näyttääkin uskoneen, ettei sen maailmanpoliittista asemaa uskalleta kyseenalaistaa, EU:n sisällä on ilmeisesti vallinnut vakaa usko siihen, että Euroopan yhteiset taloudelliset edut riittävät Euroopan sisäisen rauhan turvaamiseen.

Venäjä, jonka pyrkimys suurvallaksi on kiistämätön tosiasia, on selvästi eri mieltä. Vaikka Virossa ja Latviassa asuu suuri venäläisvähemmistö, heillä on turvanaan Nato-jäsenyys ja vakaa demokratia. Sen sijaan Ukrainasta, jossa länsimielinen suuntaus on parhaillaan vaakalaudalla, voi tulla suurin huolenaihe Euroopan vakaudelle.

VENÄJÄLLÄ ON tiukka ote Euroopasta kaasu- ja öljyvarantojensa avulla. Luultavaa onkin, että Venäjä ei hae alueellista laajentumista, vaan ennen kaikkea oman valtapiirinsä laajentamista, aitoa suurvalta-asemaa.

Nöyrtymisen aika on Venäjällä ohi ja tämä kannattaa ottaa huomioon. Venäjän kanssa voi ja pitääkin neuvotella, mutta kaikenlaiset pakotteet, jotka koetaan Venäjällä nöyryyttävinä, kannattaa unohtaa saman tien. Fiksuinta on osoittaa Venäjälle, että se otetaan neuvottelupöytään tasaveroisena kumppanina, mutta näyttää samalla selkeästi, mitä toimia EU on valmis sietämään.

Myös tässä piilee merkittävä ero Venäjän ja Neuvostoliiton välillä: Venäjä ei pyri kommunismin maailmanlaajuiseen voittoon, vaan ainoastaan oman valta-asemansa lujittamiseen. Yhdysvalloilla on ulko- ja sisäpoliittisia murheita omastakin takaa, eikä Venäjä uhkaa sitä samalla tavalla kuin EU:n etuja. Silti asiantuntijat ovat ottaneet Venäjän vakavasti ja nyt myös poliitikot ovat aktivoituneet. Olisikohan Euroopassakin tullut aika hankkia uudet maailmanpoliittiset silmälasit?

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja historian tutkija Jyväskylän yliopistossa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.