Uusi vuosi, vanhat kujeet

Kohta on ensi vuosi, ja jälleen on sauma tehdä kohennuksia elämässä. Pitemmittä puheitta, ensi vuonna pitää laihtua ja kuntoilla. Taas kerran.

Aina sanotaan, että jättämällä syömättä yhden viinerin päivässä laihtuu seitsemän kiloa vuodessa. On kokeiltu, ei toimi useammallakaan viinerillä. Keksin itse laihdutusmenetelmän, jonka jaan nyt kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät suklaasta, mutta potevat huonoa omaatuntoa sen syömisestä.

Suklaalevyn ensimmäisen rivin ottamisessa ei yleensä ole vaikeuksia. Siinähän on vain muutama pala, sopivasti. Toisen rivin kohdalla alkaa tuntua pahalta, mutta menköön nyt tämän kerran, kun tuli levy jo avattua. Kolmatta riviä käsi hapuaa jo synnin tuskissa.

Siinä vaiheessa levy käännetäänkin toisin päin, ja otetaankin vain puoli riviä, mutta syvyyssuunnassa kauempaa. Neljäs, viides ja kuudes rivi samalla tavalla. Laihtuminen on epävarmaa, mutta mieli parempi.

Seuraava vinkki tulee myöhässä, mutta ensi joulua ajatellen ajoissa. Kun jonottaa postissa tai asiamiespostissa netistä tilaamiaan paketteja, kannattaa vuoroin nipistellä pakaroita yhteen ja vuoroin nousta varpailleen. Lihaskunto nousee ja muilla jonottajilla kuluu aika paremmin.

Oli kurja katsoa, kun jo ennestäänkin ahtaat pienet lähikaupat pullistelivat joulun alla paketteja. Postikonttoreita on harvassa, ja niitä vähiäkin lakkautetaan. Jos toimintaa on ruuhka-aikojen ulkopuolella liian vähän, miksei posteihin perusteta asiamies-Siwoja? Miksi logiikka toimii vain toisin päin?

Sitten vuosikatsaus. Vuosi 2012 jää henkilökohtaisesti mieleen vuotena, jolloin lopetin Aku Ankan tilauksen. Kun lehti oli tullut talouteen sentään parinkymmenen vuoden ajan tuntuu, kuin suuri ovi olisi sulkeutunut ja toinen avautunut jonnekin kohti tuonpuoleista. Ehkä tässä ollaan jo eteisessä.

Aku Ankan merkitys nykylapsille näyttää olevan vähäinen. Omassa lapsuudessani keskiviikko ja Akun tulo oli ehdottomasti viikon kohokohta vallankin, jos sen ehti saada kynsiinsä ennen isosiskoa. Silloin jokainen kuva ja puhekupla piti tutkia erityisen tarkasti ja hitaasti.

Penkkiurheiluvuosi oli mahtava. Ensin jalkapallon EM-kisat, sitten yleisurheilun EM-kisat ja päälle päätteeksi vielä olympialaiset. Jostain syystä viestijuoksu alkaa viimeistään ankkuriosuudella itkettää, vaikka kyseessä olisi vain junnujoukkueiden piirinmestaruuskisat. Olympialaisten pikamatkan finaalissa nieleskely loppui lyhyeen: Jamaikan Usain Bolt ja Yohan Blake tuulettivat radalla kultaa törkeästi kahdestaan, ja jättivät Nesta Carterin ja Michael Fraterin sivuun huomiotta. Bolt ja Blake palkitaan täten vuoden epäurheilijamaisimmasta teosta.

Vuoden urheiluteko oli itävaltalaisen Felix Baumgartnerin hyppy avaruuden reunalta. Kestää kauan, ennen kuin joku rikkoo hänen ennätyksensä. Yli seitsemän miljoonaa ihmistä seurasi urotekoa Youtubesta ja jännitti, mätkähtääkö mies maahan.

Tiedän vain yhden miehen, joka kertoi avoimesti katsovansa mäkihyppyä vain kaatumisten toivossa, mutta hän on jo kuollut.