Uusia jaksoja Kardashianien elämästä C Morella

Kun surffaushullujen avaruusteinityttöjen Kikin ja Zoeyn alus laskeutuu maan päälle, muuttuu hiljainen Lightning Pointin kylä galaksien välisten seikkailujen ja romanssien näyttämöksi. Näyttää siltä, että paluuta kotiin ei ole, joten tytöt jäävät asumaan uuden ystävänsä Amberin luokse. Kyläläiset ovat tehneet UFO-havaintoja, mistä kosmiset surffaritytöt päättelevät, että he eivät ole ainoita Maassa vierailleita avaruusolentoja. Sarjan 26 jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa kuuden kuukauden ajan.

Suositun reality-sarjan 15. kaudella vauvabuumi jyrää Kardashianeiden perheessä. Sekä Khloé että Kylie käyvät läpi äitiyden ensivaiheita. Kim ja Kanye saavat kolmannen lapsensa sijaissynnyttäjän avulla. Samaan aikaan vanhimpien siskojen välille syntyy jännitteitä, kun Kim ja Khloé kyseenalaistavat Kourtneyn motivaation ja prioriteetit. Tämä saa Kourtneyn pohtimaan hänen lojaalisuuttaan perhettään kohtaan.

Kendall taas keskittyy mallin uraansa ja nauttii maailman kiertämisestä työnsä puitteissa. Näemme myös Kourtneyn ja Scottin yhteishuoltajuusarkea sekä Kimin reaktiot Kanyen kiistanalaisiin kommentteihin uuden levynsä julkaisun alla. C More esittää sarjaa vain muutama vuorokausi USA:n ensi-esityksen jälkeen.

Aikuisten animaatiosarjassa Animals seurataan sorrettujen olentojen elämää maapallon vähiten asumiseen soveltuvassa ympäristössä: New York Cityssä.

Kolmannella kaudella sarjassa seikkaillaan muun muassa maailmanlopun jälkeisessä Isossa Omenassa, josta ihmiset ovat kaikonneet. Live-tapahtumia ja animaatiota sekoittavan sarjan uudella kaudella ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Marcia Clark, Edie Falco, Jared Harris, Lucy Liu, Demi Moore ja Moby.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .