Uusin silmin: Bussimatkustamisen lyhyt oppimäärä – Kleines Einmaleins des Busreisens

Bussit ovat mahtavia keksintöjä. Ne mahdollistavat matkustamisen arjessa ja lomalla suhteellisesti ympäristöystävällisesti ja edullisilla hinnoilla. Jokaisessa maassa, jossa olen matkustanut tähän saakka, olen käyttänyt bussia.

Missään muualla bussilla matkustaminen ei ole ollut niin hankalaa ja hermoja raastavaa kuin Suomessa.

Joudun hoitamaan ensimmäisen bussimatkani ilman (paikallisen) apua. Juuri kun olen tottunut siihen, että tässä maassa pystyy maksamaan kaikkialla kortilla, ensimmäinen yrityskseni epäonnistuu jo kun yritän ostaa matkanlippua kuljettajalta; lippuautomaatteja ei ole. Saksalaista korttiani ei hyväskytä, enkä pysty matkustamaan.

Mutta tietenkään en luovuta niin nopeasti. Tunnen itseni varmemmaksi kun olen tuoreella käteisellä varustettu, vaikka pankkiautomaatimaksut ylittävät bussimatkan matkakulut.

On vähän hämmästyttävää, ettei bussikuljettaja ole kiinnostunut kohdebussipysäkistäni. Yhden pysäkin tai päätepysäkille ajaminen samalla hinnalla? Luulen, että tässä meitä tervehtii paljon ylistettu tasa-arvo... Mutta ei hänelle, joka haluaa matkustaa vain yhden pysäkin välin.

Tässä vaiheessa taitavat bussimatkustajat voivat rentoutuneina nojata taaksepäin ja odottaa pysäkkiänsä. Mutta miten uusi ulkomaalainen voi rentoutua? Ilman ilmoitusta bussissa paikan/pysäkin tunnistaminen, jossa ei koskaan ole ollut aikaisemmin, vaikuttaa minusta lähes mahdottomalta. Tietämättömät ohittavat helposti pysäkinsä, joka on varustettu pienellä keltaisella liikennemerkillä, varsinkin kun pysäkille pysähdytään vain jos niin vaaditaan.

Pitkällisen niskapyörittämisakrobatian onneksi löydän pysäkin.

Ainakin minulla on tarpeeksi tilaa, sillä edes villihevoset ei pystyisi raahaamaan suomalaista istumaan toisen viereen bussissa.

Tämän uuvuttavan kokemuksen jälkeen suon minulle muutaman kuukauden taukoa bussimatkustamisesta – sillä onhan meillä 2 jalkaa.

Seuraavan bussimatkan syy on ankara talvi. Kesän aikana olemme muuttaneet keskustasta pois kaupungin laitamalle. Kuten tavallista menen pysäkille vähän ennen aikataululla ilmoitettua aikaa. Ja siellä seison ja odotan. 5... 10... 15 minuuttia.

Näinkö paljon myöhässä? Eikö suomalaisia busseja ole varustettu talvisiin sääolosuhteisiin?

Myöhemmin tullessani myöhässä kouluun kuulen, että pysäkin aikataulussa ilmoitetaan pelkästään lähtöaika, mutta ei milloin bussi on pysäkkilläni ("noin" 10 min. myöhemmin).

Saksassa kotikaupungissani bussin saapuminen lasketaan jokaiselle pysäkille minuuttin tarkuudella ja elektroniset näytöt päivittää jopa myöhästymiset.

Melkein joka päivä saan seurata talomme edessä, miten jopa suomalaiset eivät saa selvä aikatauluista.

Puolen vuoden jälkeen minusta on kehittynyt bussiasiantuntija ja olen kotimatkalla lyhyen Saksassa käynnin jälkeen. Bussimatka lentoasemalta suomalaisen isokaupungin rautatieasemalle on helppo. Sieltä Jyväskylään kaukoväylän lähtöpaikasta tiedän tosin vain kadun nimen, eivätkä kartta tai ohikulkijat ole avuksi, tähtään toiveikkaasti VR:n-matkakeskusta kohti.

Ensimmäinen työntekijä ohjaa minut suoraan työkaverilleen, koska hän ei ole paikallisia. Tämä vuorostaan ei tiedä sen paremmin, mutta hän pystyy näyttää kohteeni kartalla. Noin 3 km apostulinkyyti ja vain puoli tuntia bussin lähtöön! Mikä bussi menisi siihen suuntaan tai mistä tätä voisi selvittää, sitä kukaan ei osa kertoa minulle.

Siis juoksen. Kakkien matkatavaroiden kanssa.

Mutta en anna tämänkään lannistaa minua, vaan jatkan bussimatkojen nautimisesta tässä kauniissa maassa ja niiden tuomista seikkailuista.

Kleines Einmaleins des Busreisens

Busse sind eine tolle Erfindung. Sie ermöglichen das Reisen im Alltag und in die Ferne relativ umweltschonend und zu erschwinglichen Preisen. In jedem Land, das ich bis jetzt bereist habe, bin ich mal mit einem Bus gefahren.

Nirgendwo war es so kompliziert und nervenaufreibend wie in Finnland.

Meine erste Busfahrt hier muss ich ohne (einheimische) Begleitung bewältigen.

Gerade daran gewöhnt überall in diesem Land mit Karte bezahlen zu können, scheitert mein erster Versuch bereits beim Ticketkauf beim Busfahrer; Fahrkartenautomaten gibt es nicht. Meine deutsche Karte wird nicht akzeptiert, ich darf nicht mitfahren.

So schnell gebe ich natürlich nicht auf. Mit frischem Bargeld ausgestattet, wobei die Geldautomatengebühren die Ausgaben für die Busfahrt bereits übersteigen, fühle ich mich bestens ausgerüstet.

Etwas verwunderlich ist, dass der Busfahrer gar nicht an meiner Zielhaltestelle interessiert ist. Eine Haltestelle oder bis zur Endhaltestelle fahren für ein und denselben Preis? Ich schätze, hier lässt die viel gepriesene Gleichberechtigung grüßen... Nur nicht für den, der nur eine Haltestelle mitfährt.

Geübte Busfahrer können sich an dieser Stelle entspannt zurücklehnen und auf ihre Haltestelle warten. Doch wie schafft das ein neuer Ausländer? Denn ohne Ansage im Bus einen Ort/eine Haltestelle zu erkennen, an dem/der man noch nie zuvor gewesen ist, scheint mir nahezu unmöglich. Haltestellen, nur durch ein kleines gelbes Schild gekennzeichnet, werden von dem Unwissenden leicht übersehen und auch nur bei Bedarf angefahren.

Mit viel Halsverrenkakrobatik finde ich glücklicherweise meine Haltestelle.

Immerhin habe ich genug Platz, denn keine 10 Pferde würden einen Finnen dazu veranlassen sich neben eine andere Person zu setzen.

Nach diesem ermündendem Erlebnis gönne ich mir ein ¾ Jahr Pause vom Busfahren – wozu hat man 2 Füße?

Auslöser für die nächste Busfahrt ist der strenge Winter. Inzwischen sind wir aus dem Zentrum weg an den Stadtrand gezogen. Wie gewohnt begebe ich mich kurz vor der angegebenen Zeit auf dem Fahrplan zur Haltestelle. Und da stehe ich und warte. 5 ... 10 ... 15 Minuten.

So viel Verspätung? Sollten finnische Busse nicht auf die winterlichen Witterungsverhältnisse eingerichtet sein?

Viel zu spät in der Schule erfahre ich, dass der Fahrplan lediglich die Abfahrtszeit am Startbahnhof angibt, nicht jedoch, wann der Bus bei meiner Haltestelle ist ("ungefähr" 10 Min. später).

In meiner Heimatstadt in Deutschland wird mit einer peniblen Minutenangabe die Busankunft an jeder Haltestelle berechnet, oft durch elektronische Anzeigen auch aktualisiert (Verspätungen etc.).

Beinahe tagtäglich darf ich vor unserem Haus beobachten, wie selbst Finnen mit ihrem Fahrplansystem nicht zurechtkommen.

Ein halbes Jahr später, mittlerweile zum Busprofi entwickelt, befinde ich mich auf der Heimreise nach einem kurzen Besuch in Deutschland. Der Transfer vom Flughafen zum Bahnhof in einer finnischen Großstadt ist ein Leichtes. Vom Abfahrtsort des Fernbusses dort nach Jyväskylä kenne ich jedoch nur den Straßennamen. Straßenkarte und Passanten sind wenig hilfreich, weshalb ich hoffnungsvoll das VR-Zentrum ansteuere.

Die erste Angestellte verweist mich direkt an ihre Kollegin, da sie selbst nicht ortsansässig sei. Jene wiederum kennt sich zwar nicht besser aus, kann mir aber immerhin mein Ziel auf der Karte zeigen. Ein Fußweg von ca. 3 km! Nur noch eine halbe Stunde bis zur Busabfahrt. Welcher Bus dort hinfährt oder wo man das herausfinden könnte, kann mir niemand sagen.

Ich jogge. Mit Gepäck.

Ich lasse mich nicht unterkriegen und genieße auch weiterhin Busfahrten durch dieses schöne Land, jederzeit gewappnet für neue Überraschungen.

Kirjoittaja on Saksasta kotoisin oleva jyväskyläläinen. Uusin silmin -sarjassa KSML.fi julkaisee maahanmuuttajan kirjoittaman kolumnin joka torstai vuoden 2015 loppuun asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.