Uusin silmin: Sääntöjen Suomi – Kurallar ulkesi

Säännöt ovat hyviä. Ellei olisi sääntöjä, ei olisi toimivaa yhteiskuntaa. Niiden tarkoitus on parantaa ja selkeyttää arkielämää. Ajattelin tätä, kun kiipesin ylös portaita vauva toisessa kainalossa ja vedin toisella kädelläni rattaita.

Viime aikoina on puhuttu Sääntösuomesta, mikä on aivan oikea ilmaisu. Kaikki Suomessa palvelee sääntöjä. Ihmiset ovat tottuneet lukemaan sääntö- ja varoituskylttejä joka paikassa. Maahanmuuttajien koulutuksessa opetetaan ensin säännöt. Jonoissa ei saa etuilla. Jos ostaa marketista suklaapatukan, se täytyy erottaa kassahihnalla edessä ja takana olevan ostoksista niillä kahdella palikalla, joille en tiedä nimeä. Tämä on muistettava ehdottomasti vaikka ostokset olisivat puolen metrin päässä toisistaan. Bussi ei pysähdy, ellei heiluta kättä. Muovi, lasi, pahvi, paperi, ruoantähteet ja metalli on pantava eri astioihin, keväällä pitää vaihtaa kesärenkaat, syksyllä talvirenkaat ja käännyttäessä vilkutetaan. Tavallisen päivän aikana suomalainen tottelee kymmeniä sääntöjä ajattelematta niitä sen enempää. Tämä automaatio on mennyt niin pitkälle, että joustavuus, jota joskus tarvitaan, on kadonnut. Mahdollisuus sääntöjen soveltamiseen tilanteen mukaan on kadonnut. Voittajana on säännöt.

Täytyy myöntää, että turkkilaiseksi noudatan sääntöjä hyvinkin tarkasti. Tyttölukion käyneenä olen tottunut nuoresta pitäen noudattamaan kyselemättä niin tyhmiä ja tarpeettomia kuin tarpeellisiakin sääntöjä. Sukan pitää yltää polveen, niin myös hameen helman. Sukan kuvio ei vaihtele muodin mukaan, vaan pysyy sääntöjen mukaisena. Hiukset kiinni, kynnet leikattuna ilman lakkaa, korvakorut kielletty. Liikuntatunnilla sai käyttää vain paksusta violetista sametista tehtyjä kalsareita, joita opettajat kutsuivat urheilushortseiksi. Olen siis tottunut sääntöihin ja noudatan niitä, mutta tulee hetkiä, jolloin ongelmat eivät ratkea sääntöjä noudattamalla.

Tilanteeni portaikossa oli varsin arkinen, mutta kertoo paljon sääntöjen vaikutuksesta Suomessa. Minulla oli sinä aamuna lääkäriaika keskustassa klo 9.00. Lapsenvahtia ei ollut, joten varasin aikaa vauvan ja varusteiden kanssa selviytymiseen. Jätin auton kauppakeskuksen parkkitaloon kello 8.45. Purin autosta ensin matkarattaat ja lastasin niihin hoitolaukun, viltin ja muuta lapsen kanssa tarpeellista tavaraa. Sitten lapsi ulos autosta. Tutti tippui heti lattialle, kenkä hetkeä myöhemmin. Lapsi vaunuihin, vielä hetki tavaroiden keräilyä ja viimein hissille. Hissin tulossa kesti kauan, painoin nappia monta kertaa ilman vaikutusta. Valo ei syttynyt nappulassa. Sitten huomasin hissin vieressä lapun, jonka mukaan kauppakeskus aukeaa vasta kello 9.00. Parkkihalli on kuitenkin ostoskeskuksen kellarissa, eikä siinä ole ulko-ovea, josta pääsisi pois. Ainoa reitti ulos kulki kauppakeskuksen sisältä. Lääkäriaikaan oli enää alle kymmenen minuuttia ja pelkäsin myöhästyväni, sillä kävelymatkaakin olisi melkein 10 minuuttia. Yritin mennä ulos autojen käyttämästä ovesta, mutta se ei auennut. Jos vain pääsisin kauppakeskuksen ensimmäiseen kerrokseen, niin löytäisin ehkä tien ulos. Portaita voisi periaatteessa päästä, mutta en saisi rattaita varusteineen ja vauvaa ylös yhtä aikaa. Jättäisinkö vauvan alas seinän viereen istumaan ja veisin ensin rattaat ylös vai päinvastoin?

Eri mahdollisuuksia miettiessäni näin maksuautomaatin kyljessä nappulan jossa oli puhelimen kuva. Kukahan siellä vastaisi, jos soittaisin? Olisiko hän rakennuksessa ja voisi käynnistää minulle hissin? En tiennyt olisiko nappulan takana ihminen ja voisiko hän auttaa, mutta minun oli päästävä ulos rakennuksesta mahdollisimman pian päästäkseni lääkärin vastaanotolle.

Painan nappia, puhelin hälyttää. Miesääni vastaa ja kerron hänelle tilanteen: hissi ei toimi, haluan ulos ja käsissäni on vauva täydessä lastissa olevine rattaineen. “Meillä on säännöt” sanoo mies. “Kauppakeskus aukeaa vasta yhdeksältä”. Selitän, että tiedän kyllä tämän, enkä ole kiinnostunut ostoksista vaan yritän päästä lääkäriin. Jätin vain auton parkkiin ja haluan poistua rakennuksesta. Mies muistuttaa, että hissin ovella lukee aukioloajat, yhdeksältä aukeaa. “Säännöt on säännöt.” Yritän vielä hetken aikaa, mutta alan tuntea itseni sääntöjä rikkovaksi ulkomaalaiseksi, huonoksi ihmiseksi. Annan periksi ja suljen puhelimen. Kääntäessäni selkäni kuuluu kaiuttimesta vielä jotain sääntöihin liittyvää, kunnes linja napsahtaa poikki.

Omasta mielestäni minulla oli oikeus puolellani. Jos kerran parkkihalliin pääsee autolla ennen yhdeksää, täytyy ihmisen voida päästä sieltä myös ulos ennen yhdeksää, vaikka kaupat olisivat vielä kiinni. Tai tehkää edes niin, että parkkihalli ja ostoskeskus aukeavat samalla kellonlyömällä. Sääntöjen maassa ihmisillä tulisi olla oikeus päästä pois rakennuksista. Mutta säännöt ajavat oikeuksien edelle.

Otin siis toiseen kainalooni vauvan, toiseen käteen rattaat, suuhuni helistimen ja aloin kivuta portaita ylös. Askelma kerrallaan, ensin oikea jalka ylös, vasen rinnalle, taas oikealla ylös, vasen seuraa. Lopulta pääsin ensimmäiseen kerrokseen, ulko-ovelle. Mutta sekin oli lukossa, samat aukioloajat lasiin teipattuna. Pääsisikö toisesta kerroksesta ulos? Sinne oli vain yksi reitti: pysähtyneet liukuportaat. Samalla huomasin, että läheisessä kahvilassa oli työntekijä, hän oli tullut aikaisin ja viittoili minulle. “Pääset tätä kautta.” Viimeinkin ulkona. “Ah, suuret kiitokset.” Samalla kaikki ovet aukesivat ja olin jo myöhässä lääkäristä. Pääsin vielä lääkäriin, siellä hoitaja muistutti minua ystävällisesti säännöistä.

Kurallar ulkesi

Kurallar iyidir. Kurallar bir toplumun olmazsa olmazidir. Kurallarin amaci gunluk yasami herkes icin yasanilir ve kolay kilmaktir. Bir elimde bebek arabasi diger elimde bebek merdivenleri tirmanirken tam da bunlari dusunuyorum.

Bazilari Finlandiya’yi kurallar ulkesi diye tanimlar ki aslinda bu tamamen dogru bir tanimdir. Finlandiya’da hersey ve herkes kurallara hizmet eder. Insanlar her yerde yazilan uyari yazilarini okumaya alismislardir. Okullarda yabancilara ilk olarak kurallar ogretilir. Kimse kimsenin sirasina goz dikmez. Bir tane cikolata bile almis olsaniz marketlerdeki kasalarda sizle arkanizdan gelen musterinin aldiklari arasina mutlaka su ayirici cubuklardan koymak zorundasinizdir. Bu cubuklarin adi varsa bile ben bilmiyorum. Otobuse el etseniz durmaz. Plastik, cam, karton, yiyecek, metal tum cöpler ayri cöp kutularina atilir, kisin arabalara mutlaka kis lastigi takilir, dönuslerde herkes sinyal verir.  Bir Finli gun boyunca hic dusunmeden otomatik olarak onlarca kurala uyar. Öylesine otomatik bir hal almistir ki bu zamanla esneklik de kaybolmustur. Kurallarin uygulanamayacagi durumlar da olabilecegi ihtimali dusunulemez bile burada. Sonucta hep kurallar kazanir.

Bir Turk olarak kurallar konusunda adimiz ciksa da ben aslinda kurallara oldukca dikkat eden biriyimdir. Ortaokulu kiz lisesinde okumus biri olarak sacma, gerekli, gereksiz tum kurallara soru sormadan, karsi cikmadan itaat etmeye erken yasta alistirildim. Okula gelirken corabin boyu dize kadar olacak. Etek boyu ise tam dizde. Baklavali, buzgulu corap da ne? Moda neyse o yasak. Sac toplanacak, tirnak kesilecek, oje yok, kupe yasak. Spor dersinde sadece su sacma lacivert kadife don giyilecek ve hocalar bu dona israrla “spor sortu” diyecekler. Ben cok aliskinim kurallara ancak zaman geliyor ki kurallar ise yaramiyor, sorun cozmuyor iste.

Olay aslinda cok basit bir olay ama Finlandiya’daki kurallar ile ilgili cok sey anlatiyor. O gun saat tam 9.00’da doktor randevum var. Erkenden sehir merkezinin yolunu tutuyorum. Saat 8.45’te sehir merkezindeki otoparka arabami birakiyorum. Cocugu birakacak kimseyi bulamamisim, mecburen onu da surukluyorum doktora. Önce bebek arabasini indiriyorum. Sonra bebegi. Cocugun cantasi, emzik yere dusmus vs. derken kendimi zor toparliyorum. Asansöre gidiyorum. Asansör bir turlu gelmiyor. Tekrar basiyorum. Isik bile yanmiyor. Sonra asansörun yaninda yazan yazi dikkatimi cekiyor. Alisveris merkezi saat tam 9.00’da aciliyor. Park yeri, alisveris merkezinin altinda dolayisiyla disari sadece alisveris merkezinin icinden gecerek cikilabiliyor. Randevumun oldugu noktaya on dakikalik bir yurume mesafesi var ve ben gec kalirsam randevumun iptal edilmesinden korkuyorum. Bir sekilde park yerinden cikmaliyim. Arabalarin ciktigi kapiya dogru gidiyorum ama kapi acilmiyor. Alisveris merkezinin ilk katina cikarsam belki disari cikabilirim diyorum ama asansör calismadigindan merdivenlerden cikmaliyim. Öyle böyle de merdiven yok, bayagi bir idman gerektiriyor cocuk arabasiyla.

Ters ters ciksam olmaz, yukari cikip ilk bebegi mi yere oturtsam diye dusunurken merdivenlerin yaninda park ucretinin ödendigi devasa aleti göruyorum. Orada yardim icin aranabilecek bir dugme var. O dugmeye basinca kim cikar, o adam binada midir, yardim eder mi bana hic bilmiyorum ama yine de bu park yerinden bir sekilde zamaninda cikmaliyim ve görunurde gelen giden kimse yok. Dugmeye basiyorum. Telefon caliyor ve bir adam cevap veriyor. Durumu anlatiyorum. Park yerinden cikmam lazim elimde bebek arabasi var ve asansör calismiyor, diyorum. Adam diyor, kurallar var. Alisveris merkezi saat dokuzda aciliyor. Diyorum, biliyorum ve alisveris merkeziyle hic ilgilenmiyorum. Ben sadece arabami park ettim ve disari cikmak istiyorum o kadar. Adam tekrar ediyor kapida yaziyor alisveris merkezi saat tam dokuzda aciliyor, kurallar diyor yine. Bir an kendimi kurallari yikmaya calisan bir yabanci gibi hissediyorum. Caresizce tamam tamam deyip kapatiyorum konuyu.

Bana göre ben kesinlikle hakliyim. Alisveris merkezinin altina bir park yeri yapiyorsun. Tek cikis alisveris merkezinin icinden ancak bu mekan acilmadan park yerinden cikamiyorsak o zaman park yerini de ayni saatte acacaksin degil mi?Yani park yeri aciksa bir sekilde disariya cikma hakki da olmali insanin. Hakliligim ya da haksizligim ise söz konusu bile degil cunku kurallar var. Kisaca ortak bir nokta bulunamiyor ve is basa dusuyor.

Tek elime bebegi aliyorum, diger elime arabasini, kolumda canta, agzimda oyuncak merdivenleri cikiyorum. Birinci kattayim. Ama o da ne? Alisveris merkezinin ilk kat kapisi kapali. Kapinin uzerinde tekrar ayni yazi: Alisveris merkezinin acilis kapanis saatleri. Ikinci kattan bir sekilde cikis var midir diye dusunuyorum. Ama ikinci kata cikmanin tek yolu var. Yuruyen merdivenler. Tam o sirada yanda bir kafe göruyorum. Icerideki calisan neyse ki erken gelmis. Beni cagiriyor. Burdan bir kapi var diyor. Oh, diyorum sukur.  Disari cikiyorum. O sirada alisveris merkezi aciliyor. Ben randevuya gec kaliyorum. Hemsire nazikce bana kurallari hatirlatiyor.

Kirjoittaja on Turkista kotoisin oleva jyväskyläläinen. Uusin silmin -sarjassa KSML.fi julkaisee maahanmuuttajan kirjoittaman kolumnin joka torstai vuoden 2015 loppuun asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.