Uusiutuvatkaan luonnonvarat eivät ole ehtymättömiä

Luonnonvarat eivät ole ehtymättömiä, edes uusiutuvat. Tämän ekologisen lainalaisuuden ovat tunnustaneet monet ympäristön kestävyydestä huolta kantavat, mutta se näyttää olevan vieras monelle ekonomistille.

Vääjäämättä edessä oleva kysymys tuotannon riippuvuudesta luonnonvaroista on antanut aiheen huolestua monista kriiseistä, joiden perustana on pyrkimys aineellisen talouskasvun ylläpitämiseen.

Suomessa on asiasta valmistunut kansallinen luonnonvarastrategia. Sitä oli tekemässä monipuolinen politiikan, hallinnon, talouselämän ja kansalaistoiminnan ryhmä. Oli siis aika odottaa vastauksia yhteiskunnan tulevien ja jo vallitsevien ongelmien ratkaisemiseen.

 

Luonnonvarastrategia petti toiveet paremmasta tulevaisuudesta. Se asettaa edelleen tärkeimmiksi tavoitteiksi taloudellisen kilpailukyvyn ja kansainvälisen vastuun.

Ohjelma on kuitenkin itsensä kanssa ristiriidassa tarkastellessaan kasvua, kun maailmalla puhutaan kestävästä kehityksestä. Tähän kolmiyhteisöön ei kuulu kasvuajattelu. Ongelma korostuu käsiteltäessä kansainvälisyyttä.

Ohjelma on kansallinen nimensä mukaisesti ja sen tulisi edistää suomalaisten kokonaishyvinvointia. Suomen luonnonvarojen tulee olla ensisijaisesti ja pääasiallisesti suomalaisia varten. Niitä ei ole hoidettu, suojeltu tai säästetty ulkomaista kysyntää ja tarvetta varten. Suomeen ei tule houkutella ulkomaisia investointeja kuluttamaan ja viemään maasta kansallisia luonnonvaroja. Tällöin usein jätetään investoinneista aiheutuvat haitat suomalaisten niskoille.

Toisin kuin ohjelmassa todetaan, Suomella ei ole velvollisuutta huolehtia luonnonvarojen kansainvälisestä käytöstä. Se on tällä hetkellä hyvin lyhytnäköistä taloudellisen hyödyn tavoittelua, jossa ei oteta huomioon Suomen tuotannon pitkän tähtäyksen tarpeita.

Mitä tehdään esimerkiksi sitten, kun ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat vieneet mineraalivarat Suomesta ja maamme teollisuus tarvitsisi kriittisiä maametalleja omassa tulevaisuuden teknologiassaan?

 

Strategiasta puuttuu monien keskeisten seikkojen käsittely. Niillä tulisi olla vaikutuksensa myös ohjelman johtopäätöksiin.

Vaikka kyseessä on kansallinen strategia, tulee sen kuitenkin olla sopusoinnussa kansainvälisen kehityksen kanssa. Merkityksellisimpiin hankkeisiin tässä kuuluu YKn luonnonvarapaneelin (IRP) työ. Se päätyy toisenlaiseen arvioon luonnonvarojen käytöstä myös Suomen tilannetta tarkastellen.

Paneeli laskee Suomen luonnonvarakulutuksen olevan nyt 20 tonnia henkilöä kohden vuodessa EU:n keskiarvon ollessa 13 tonnia. Luonnonvaroihin IRP laskee mukaan malmit, fossiiliset polttoaineet ja biomassan. Teollisuusmaissa käytetään luonnonvaroja 4–5 kertaa enemmän kuin kehitysmaissa.

Kansallisessa luonnonvarastrategiassa on pitkän tähtäyksen harha kuvitella Suomen tuotannon voivan rakentua edelleen luonnonvarojen tuonnin varaan. Talouskehitys lainakriiseineen ulkomailla antaa aiheen muuttaa strategiaa siten, että Suomi pyrkii eroon luonnonvarojen tuontiriippuvuudesta ja elämään enemmän omien kansallisomaisuuksiensa puitteissa.

 

Käytännön talousongelmat aiheutuvat luonnonvarojen ylikulutuksen sallimasta taloudellisesta velkaantumisesta.

Strategioista riippumatta luonnon omat pelisäännöt tulevat asettamaan rajat luonnonvarojen käytölle. Kysymys tuleville sukupolville onkin, minkälainen ympäristö on silloin jäljellä ja kansalaisten tarpeiden tyydyttämiselle.

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.