Väärin säästetty, Yle

Uutinen Yle Fem - ja Yle Teema -kanavien yhdistämisestä kuulosti ilkeältä aprillipilalta. Pidin kahta asiaa todennäköisempänä kuin uutista itseään.

1) Olin ymmärtänyt asian väärin, koska eihän Ylessä voida noin hölmöjä päätöksiä tehdä. Olisi loukkaus Ylen päättäjiä kohtaan ottaa uutinen tosissaan, koska silloin pitäisin heitä hölmöinä.

2) Varmaankin asiasta vasta keskustellaan ja kohta uunoilu unohdetaan.

Uutinen osoittautui todeksi.

Ennen suuttumista yritetään ymmärtää Yleä. Kyse on säästöistä, se on selvää. Ilmeisesti Yle maksaa kanavistaan kappalemäärän mukaan, jolloin Femman ja Teeman yhdistäminen säästää rahaa.

Ohjelmien määrää ei nimittäin olla vähentämästä. Suomenruotsalaisen ohjelmiston asema jopa parantuu. Se mikä ei enää Teemalle mahdu, tungetaan jatkossa Areenaan. Netissä riittää tilaa.

Sinne ne ohjelmat myös hautautuvat, mikäli Areenaa ei saada käyttäjäystävällisemmäksi. Areenan hakupalveluiden huonous on legendaarista tasoa. Eikä moni tv-ohjelmia netistä vieläkään katso.

Välillä tuntuu siltä, että Ylessä työskentelee myyrä, jonka tehtävä on heikentää epäkaupallisen tiedonvälityksen tasoa. Tai sitten asialla on persu, joka käy taistelua perinteistä valtamediaa vastaan. Siis sitä mediaa, joka kehtaa tarkistaa faktat ja yrittää noudattaa hyvää journalistista tapaa.

Mitähän seuraavaksi? Ehkä Ylen tv-ohjelmat lähetetään ympyrän muotoisina, sillä niin kuvasta voidaan säästää kulmat pois.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.