Väistämättä pääsee parempiin piireihin

Meilläkin jo, niin kuin Amerikassa, aletaan kertoa tärkeät asiat televisiomainoksissa.Tajuntateollisuus rassaa alitajuntaa ja ujuttaa sinne tarpeen, jonka voi ostopäätöksellä tyydyttää. Samalla luodaan uusia käyttäytymistapoja, kannustetaan röyhkeyteen ja piittaamattomuuteen, väkivaltaankin.

Jos minulla olisi tekarit, olisin pudottanut ne nähtyäni ensimmäisen kerran Subaru Imprezan mainoksen. Siinä luksuskartanoon vyöryy valkoinen auto aluvanteineen päivineen, tottakai. Eikä mitään pihaan vaan pöyhkeästi porstuasta sisään ja suoraan saliin. Pikkuisen siinä telotaan tyylihuonekalua ja kristallikruunua, syltätään oletettavasti käsin solmittua plyysimattoa ja renkaaseen kietoutunut pöytäliina vetää paremmat posliinit pirstaleiksi, mutta päämäärä ratkaisee.

Mainosteksti ilmoittaa: Parempiin piireihin väistämättä.

Köyhät kyykkyyn, meikä tulee ja se on rikkaallekin niin iso asia, että ei mitään väliä, vaikka sisustus menee uusiksi, koska meikä on meikä.

Mistä lähtien paremmissa piireissä on lakattu käyttäytymästä?

Pikkuveli radiomainos ponnistaa menoon mukaan. Pikkuinen poika tulee hengästyneenä pihalta ja huutaa kauhuissaan: "Naapurin uus piharilli on yhtä iso ku meidän auto."

Isä menee ääpsäksi ja änkyttää hämillään, että no, no, mennäänpäs käymään Nordeassa.

Just.

Ja parempaa on luvassa. Iltahetki ja karannut mopo. Äiti yrittää saada lapsia pisulle, pesulle ja nukkumaan. Huuto on hirveää ja kullanmurut hyppivät seinille. Vähitellen äidin ääni liukenee tapettiin...

Ongelman ratkaisee Lähivakuutuksen setä, joka ilmoittaa, että hyvä vakuutusturva rauhoittaa.

Ei satua, ei syliä, ei lämmintä maitoa ja suukkosia vaan vakuutusturvaa. Se rauhoittaa.

Uutiset kertovat, että veli tappoi kaksi sisartaan. Kansa kauhistelee, naapurit ihmettelevät. Kaikki näytti olevan niin hyvin. Mutta ei ollut väkivallatonta ongelmanratkaisumallia, kun tuli riitaa.

Malli tulee tajuntateollisuudesta, ja siellä ei yhtäkään ongelmaa ratkaista rakkauden keinoin. Räyhä pärjää, nyrkki iskee, luoti lävistää. Paha voittaa tai ainakin raha. Joku hoitaa tän jutun.

Subaru Impreza, Nordea tai Lähivakuutus.

En haikaile pärekulttuuria, mutta maalaisjärki ja sydämensivistys kannattaisi elvyttää. Mitä me kilpailukyvyllä teemme, jos ei ole rakkautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.