Vaalipiirejä pienemmiksi

Huhtikuun 17. päivän 2011 eduskuntavaalit johtivat vaikeisiin hallitusneuvotteluihin. Kokoomus oli suurin puolue mutta puheenjohtaja Jyrki Kataiselle voitto oli tappio. Vaalitulos oli sellainen, että toimivaa hallituspohjaa ei tahtonut löytyä.

Uusi hallitus saatiin nimitetyksi vasta kolmen kuukauden kuluttua, 22. kesäkuuta.

Kuuden puolueen hallitus on ideologiselta pohjaltaan heikko ja hajanainen. Sitä yhdisti vain hallitusohjelma.

Vasemmistoliiton, SDP:n, vihreiden, kristillisten, RKP:n ja kokoomuksen hallitus hallinnoi mutta siltä puuttui kyky reagoida talouden ja yhteiskunnan muutoksiin. Leveä hallituspohja ei mahdollistanut todellista maan johtamista vaan monista asioista tuli näytelmiä. Oli kuntauudistusta, säästöohjelmia, sote-uudistusta ja monta muuta asiaa, joista päätettiin näennäisesti monta kertaa – mutta toimeen pantiin harvemmin.

Hallituksella ei ole ollut kykyä uudistaa linjaansa, sillä puolueiden yhteiskunnalliset näkemykset olivat kaukana toisistaan. Kataisen hallitus oli kerran luodun kompromissin eli hallitusohjelman vanki.

Suomalaisen demokratian vahvuus ja heikkous on puoluerakenteessamme. Tällä hetkellä eduskunnassa on kahdeksan puoluetta, mutta puoluemäärä on myös ollut joillakin vaalikausilla suurempi kuin nykyisin.

Monipuoluejärjestelmässä puoluekirjo tuo esille kansalaisten näkemykset, mutta samalla se myös johtaa ideologisesti kompromisseihin hallituksessa. Tämä luo jatkuvuutta ja loivuutta yhteiskuntaan. Hallitusten politiikka ei käänny aivan päivänvastaiseen suuntaan vaalien jälkeen, sillä hallituspuolueissa on aina osa jatkajia ja osa oppositiosta tulijoita.

Toisaalta juuri tämä piirre luo vaikutelman, että puolueiden välillä ei ole eroja. Ja että ei ole väliä, mitä puoluetta äänestää, kun asiat kuitenkin jatkuvat entisellään.

Pirstoutuneen monipuoluejärjestelmän heikkous on tullut esille tällä vaalikaudella. Hatara hallituspohja ei kykene päätöksiin ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Hallituspuolueet ovat siihen liian erilaisia. Tästä on nyt kärsinyt koko maa.

Piilevää äänikynnystä pitää madaltaa, osa puoleista on vaatinut menneinä vuosina. Tällä perusteella Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit sekä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vaalipiirit yhdistettiin. Huhtikuun eduskuntavaaleissa nämä yhdistetyt vaalipiirit ovat ensimmäistä kertaa käytössä.

Vaalipiirien yhdistäminen antaa pienimmille puolueille mahdollisuuden kansanedustajaan. Käytännössä eduskunnan kokoonpano saattaa siis entisestään pirstoutua.

Suunta olisi käännettävä. Vaalipiirejä olisi pienettävä tai pidettävä nykyisellään, jotta puoluekenttä ei hajaannu entisestään. Esimerkiksi suurimmat vaalipiirit voisi jakaa niin, että vaalipiirien kansanedustajamäärä vaihtelisi 7–15 välillä. Ainakin Uudenmaan (35 kansanedustajaa) ja Helsingin (21 kansanedustajaa) vaalipiirien jakaminen olisi perusteltua.

Jos näin tehtäisiin, puoluekenttä tiivistyisi hieman.

Silti Yhdysvaltojen ja Britannian kaltainen kaksipuoluejärjestelmä olisi vielä kaukana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.