Vai kävikö päinvastoin?

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvasi järkyttävän reportaasin kahden noin 14-vuotiaan kenialaistytön sukuelinten silpomisesta (HS 5.1.). Kuvat ja juttu ovat kauhistuttavia. Reportaasin lukeminen tuntuu jopa ylivoimaiselta.

Järkyttävyyteen Koutaniemi on pyrkinytkin. Hän haluaa taistella kuvillaan julmaa silpomisperinnettä vastaan. Koutaniemen suunnitelmissa on tehdä aiheesta myös kirja.

Näin hän oli kertonut kenialaiselle turvatalossa työskentelevälle yhteyshenkilölleen, joka järjesti Koutaniemelle kyseisen kuvausmahdollisuuden.

Jo juttua lukiessa saattoi arvata, että kuvaustilanteen etiikasta nousee iso keskustelu. Näin myös kävi. Julkisen sanan neuvosto (JSN) on saanut kuvista kantelun. JSN joutuu punnitsemaan, kumpi painaa enemmän: tarve suojella alaikäisiä lapsia silpomiselta vai ilmiöstä kertomisen yhteiskunnallinen merkittävyys.

On tärkeää, että kuvien ja kuvaamisen eettisyys otetaan tarkkaan käsittelyyn. On hyvä miettiä myös sitä, onko järkyttävyys enää ainoa nykyihmisiä pysäyttävä keino dokumentoinnissa.

Alkujärkytyksen jälkeen kuvat nostattavat useita kysymyksiä. Kun jo pelkkä reportaasi herättää pahoinvointia ja suuttumusta, väistämättä nousee mieleen, miten kuvaaja on kyennyt olemaan tilanteessa vain sivustaseuraajana? Sivussa pysytteleminen oli tietysti kuvausluvan ehtona, mutta silti.

Koutaniemen mukaan kuvien tarkoituksena on herätellä ihmisiä muuttamaan maailmaa ja taistelemaan silpomisväkivaltaa vastaan. Tällöin ei olla kovin kaukana ajatuksesta, että näiden kahden tytön antamalla uhrauksella uskotaan estettävän tulevia silpomisia. Tätä JSN:ssa varmasti joudutaan pohtimaan tarkoin, ja hyvä niin.

Entäpä jos kuvaussessio onkin vain vahvistanut julmaa perinnettä? Länsimaisen kuvaajan kiinnostus afrikkalaisen kylän tapoihin voi pahimmassa tapauksessa jopa nostattaa halua pitää tiukemmin kiinni väkivaltaisesta perinteestä. Entä jos kuvaaminen sittenkin alleviivasi perinteen kannattajien halua korostaa eroa länsimaihin? Tällöinhän kuvaustilanne voi kyläläisten näkökulmasta antaa – päinvastoin kuin on tarkoitus – painoarvoa ja lähes oikeutuksen silpomiselle.

Reportaasissa kerrotaan, että toisen silvotun tytön isosisko opiskelee lukiossa Narokin kaupungissa. Myös hänet on leikattu. Koutaniemi tapasi kyseisen lukiolaisen ja sai kuulla, että isosisko on ryhtynyt taistelemaan sukuelinten silpomista vastaan. Juuri koulutus on tehokas keino väkivallan katkaisemiseksi.

Kyseinen isosisko ja hänen kaltaisensa tarvitsevat kaiken tuen ja avun silpomisen vastaisessa taistelussaan. Juuri he tietävät, millä keinoin perinteen voisi katkaista. Siksi heitä kannattaa kuunnella. Tunnetuin tätä viestiä levittänyt on YK:n hyväntahdon lähettiläänä toiminut entinen huippumalli Waris Dirie, jonka tarinan kertoo Aavikon kukka -niminen elokuva.

Ehkäpä Koutaniemi olisi voinut ryhtyä taistelemaan silpomista vastaan kylästä poismuuttaneen lukiolaistytön rinnalla?

Mutta kuvareportaasista ei silloin olisi tullut niin shokeeraava.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.