Vai vielä pullamössöä!

Nuorisoa koskeva keskustelu luiskahtaa helposti ongelmien luetteloinniksi. Nuorten syrjäytyminen puhuttaa, riskiryhmiä kartoitetaan ja nuorisotyöttömyys huolettaa – niin kuin tietysti syytä onkin.

Muu nuoriso nähdäänkin sitten yhtenäisenä ja samana massana. Ehkä kaikkein yhtenäisimpinä ryhmänä pidetään lukion käyneitä nuoria aikuisia.

Heidän tulevaisuuden kuvionsa on yksinkertainen ja selvä – tai siis sen ajatellaan olevan sellainen: hankkiudut opiskelemaan ja aloitat itsenäisen elämän. Sillä siisti ja sitten on kaikki turvattu.

Mutta ei se noin suoraviivaista ole, huomauttaa tutkija Mette Ranta, joka väitteli viime viikolla Jyväskylän yliopistossa nuorten aikuistumisesta. Ranta tutki 18–25-vuotiaiden nuorten aikuisten siirtymävaihetta lukiosta kohti aikuisuutta ja työelämää.

Ranta havaitsi tutkimuksessaan, että lukiosta jatkokoulutukseen ja aikuisuuteen siirtyminen on kaikkea muuta kuin suora ja selkeä polku.

Mutkia polulle tuovat niin taloudellinen taantuma kuin koveneva kilpailu koulutus- ja työpaikoista. Oman kiemuransa polkuun piirtää nuoren persoonallisuus. Menestyvältä nuorelta edellytetään sosiaalisuutta, aktiivisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta. Pelkkä eteenpäin pyrkimisen halu ei siis vielä riitä.

Ranta muistuttaa, että persoonallisuus on kuitenkin nuorilla vasta kehittymässä – kaikki eivät ole heti yhtä valmiita sosiaalisesti ja uusien ihmisten kohtaamisessa.

Lukion käyneet nuoret aikuiset eivät suinkaan ole suomalaisen yhteiskunnan suurimpia murheenkryynejä. Näille nuorille aikuisille koulu on maittanut ja maittanee jatkossakin – tulevaisuus näyttää sikäli valoisalta.

Mutta todennäköisesti juuri tästä syystä valtiovalta käsittelee ylioppilaita yhtenä ja yhtenäisenä ryhmänä. Tästä selkeimpänä esimerkkinä on nuorten koulutuspolkuja rajaavat linjaukset. Nuorten koulutuspaikan vaihtamista halutaan vaikeuttaa monin tavoin, jolloin vaihtoehtoisille opinpoluille ei jää sijaa.

– Nuorten aikuisten on ajateltu menevän kaikkien samanlaista, lineaarista polkua pitkin, Ranta arvostelee.

Kuitenkin polut ovat moninaisia – niissä on spiraaleja, sivureittejä ja joskus joutuu palaamaan pätkän samaa tietä takaisinkin päin.

Juuri niin kuin me vanhemmat olemme aikaisempina vuosikymmeniä tehneet.

Meille koulutuksen ja työuran sivupolut olivat itsestään selvyys ja siksi meillä oli nykynuorisoa paremmat mahdollisuudet yrittää ja erehtyä. Kokeiluista ei ainakaan rangaistu.

Meillä ei ollut painetta olla heti lukion päätyttyä sosiaalisesti huipputaitavia, eteenpäin pyrkiviä menestyjiä. Riitti että oli kiinnostunut hankkiutumaan joko töihin tai opiskelemaan edes jotakin.

Töihin pääsi silloin vaikka lukuhaluja ei olisi ollutkaan. Suorittaviin tehtäviin ei koulutusta tarvittu ja niitä töitä löytyi helposti, jos opiskelu ei kiinnostanut. Nyt suuri osa suorittavista töistä on kadonnut tai niihin vaaditaan monen vuoden koulutus.

Nyt nuoriso kohtaa ihan toisenlaisen maailman kuin me aikoinaan.

Silti osa aikuisista katsoo nykynuorison pääsevän helpolla eli ajatus pullamössösukupolvesta elää edelleen vahvana joidenkin mielissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.