Vaihtoehtoja harmaudelle

Parisen viikkoa sitten kävelin Tapiolan kulttuurikeskuksen liepeillä Espoossa. Tuuli ja ripsikin hieman. Katse kohdistui puutarhakaupungin näkymien sijasta harmaiden betonilaattojen peittämään maahan. Se oli suoranainen betonierämaa. Ankea kuin mikä.

Tiedän, että betonille ei aina ole vaihtoehtoja. Kivi on kallista ja vanhat nupukivet – niin kuin monet muutkin sittemmin korvaamattomaksi nousseet asiat kuten Tillgrenin kivipiirroslaatat – on aikoja sitten kipattu mereen.

Tiedän myös betonin hyvät ominaisuudet. Suomalaisessa, joskus hyytävän jäisessäkin ilmastossa se ei ole liukas kuten sen välimerellinen luonnonkiveä oleva serkkunsa marmori. Ja edelleen: betoni on suhteellisen edullista. Vikuroin kuitenkin. Voisiko betonilla nyky-Suomessa olla vaihtoehtoja?

Pitääkö kaiken olla niin harmaata? Eivätkö aukiot voisi kukkia värillisinä tai ainakin muodostaa yleviä hillittyjä kuvioita? Tätä samaa varmaan on tahollaan miettinyt Harjun Betonin toimitusjohtaja Eero Nieminen, joka on ottanut tehtaansa tuotantoon hillityn väriset läpivärjätyt betonilaatat. Niilläkin pääsee jo pitkälle.

Mutta minä haluaisin vieläkin pitemmälle; haluaisin jotain vieläkin värikkäämpää. Eivätkö taiteilijat ja insinöörit voisi tehdä yhteistyötä ja tuottaa kertakaikkisen iloisen värisiä betonilaattoja?

Tiedän, että Esa Niemisen sukulaistyttö, kuvataiteilija Marja Kolu on tehnyt seinäelämenttejä, samoin sisustusarkkitehti ja muotoilija Samuli Naamanka. Miksi he eivät voisi laajentaa toimenkuvaansa käsittämään myös jalkojen alista tilaa? Kuvitelkaapa, mitä esteettisiä elämyksiä värikkäillä laatoilla kulkeminen voisi tuottaa.

Tällaiselle keveydelle olisi tarvetta, kun ilmasto näyttää vääjäämättä lämpenevän ja harmaat betoninäyttämöt ovat ainakin täällä Etelä-Suomessa näkyvissä muutamaa lumisadepäivää lukuun ottamatta vuodet läpeensä.

Kuvanveistäjä Pekka Jylhä on tarttunut asiaan jo niinkin varhain kuin vuonna 1992 eli ensimmäisessä julkisessa teoksessaan Kohtaaminen, joka on sijoitettu Vuosaaren Kallahden ala-astaan pihalle. Jylhälle ominaisten geometristen kappaleiden lisäksi hän on käyttänyt teoksessaan läpivärjättyä betonia.

Myös kuvanveistäjä Pertti Kukkonen on patentoinut sinisen, niin kutsutun kuparibetonin, joka saattaisi myös olla varteenotettava vaihtoehto maan pinnalle asetettavaksi. Vähän arvokasta se on, mutta ah, niin kaunista.

Eli summa summarum: kaikki tekninen tieto ja taito on jo olemassa uuden, värikkäämmän maailman luomiseksi. Keski-Suomessa on valmiina jo tehdaskin ja markkinat ovat maailmanlaajuiset. Kiirettä on kuitenkin syytä pitää, sillä olen kuullut ystävältäni Antti Bengtsiltä, että sisilialaisessa pikkukaupungissa värillisiä laattoja käytetään jo.

Milloinka niitä saataisiin meillekin?

marjatta.hietaniemi@gmail.com

Kirjoittaja on kuvataidekriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.