Val di Fiasko, osa 2

Val di Fiemmessä ennätyslyhyen ajan sisällä järjestetyt kolmannet hiihdon pohjoismaisten lajien MM-kisat onnistuivat järjestäjien kannalta kaikilla mittareilla kalkuloiden mainiosti. Kerta kerralta italialaiset ovat suoriutuneet kisojensa kanssa paremmin.

Kuvankaunis laakso pääsi oikeuksiinsa varsinkin viimeisten kisapäivien aikana, kun aurinko helli pilvettömältä taivaalta niin kilpailijoita, kisayleisöä kuin muitakin turisteja. Aurinkoiset maisemat välittyivät television kautta myös kotikatsomoihin eri puolille Eurooppaa ja siitähän paikalliset matkailurittäjät pitävät.

MM-hiihdot ja tunnetuimmat vuosittaiset tapahtumat, Tour de Ski sekä Marcialonga-hiihto, ovat vain kärki niistä ympärivuotisista urheilu- ja liikuntatapahtumista, joita Fiemmessä järjestetään. Aktiivisen tapahtumaorganisoinnin tarkoituksena on tehdä laaksoa tunnetuksi ja saada turistivirrat kasvamaan.

Siinä on myös onnistuttu, sillä esimerkiksi Alpe Cermisin ja Latemarin huikeita mahdollisuuksia tarjoavat laskettelualueet ovat vuosi vuodelta löytäneet laajenevan käyttäjäkunnan eri puolilta Eurooppaa.

 

Suomalaisille urheilijoille Val di Fiemme on jostain ihme syystä vaikea paikka menestyä.

Vuoden 1989 Lahden MM-kotikisojen jättimenestyksen jälkeen Italiassa romahdettiin kaksi vuotta myöhemmin 15 mitalista neljään. Vuoden 2003 MM-hiihtoihin Suomi tuli dopingkrapulassa ja d-kiuas sai kisojen aikana vielä uutta höyryä Kaisa Variksen epokärystä. Silti tuloksena oli neljä mitalia.

Juuri päättyneissä kisoissa saavutettu yksi pronssimitali on MM-historian pohjanoteeraus.

Kaikki kunnia suomalaismitalisteille, mutta ainoa mitali tuli vielä niin sanotun kakkoskategorian lajissa. Joukkuesprintti on listalla ykkösenä, kun tähdet keventävät MM-urakointiaan.

 

Jo 22 vuotta sitten Fiemmestä puhuttiin suomalaisittain Val di Fiaskona. Nyt kisat olivat sitten Val di Fiasko, osa 2.

Varsinkin miesten mäkihyppy teki kisoissa kaikkien aikojen pohjanoteerauksen, kun yksikään urheilija ei onnistunut hyvin yhdessäkään harjoitus-, karsinta- tai kilpailuhypyssä.

Kymmenen vuotta sitten Suomi juhli joukkuekultaa, nyt se voitti vain Kazakstanin.

Oma lukunsa on tietysti naismäkihyppy ja Julia Kykkänen. Hänen onnistuneita kisojaan ei pidä kytkeä millään lailla miehiin, kun yhteistä ei ole kuin katto-organisaatio, oli se sitten Finnjumping tai Hiihtoliitto. Kykkäsen paluu sairauslomalta MM-kisojen kymmenenneksi oli suoritus, jonka olisi luullut innostavan miehiäkin, mutta kun ei niin ei.

 

Vaikka Suomen surkeuden syy ei olisikaan päävalmentaja Pekka Niemelän, pitäisi hänen itse ymmärtää erota, koska suomalaisella mäkihypyllä ei ole enää mitään uskottavuutta. Lajin tila henkilöityy päävalmentajaan, joka vain jatkaa pitkästyttävää selitysmantraansa.

Päävalmentajan on annettu selittää ja syytellä muita kohta kolme vuotta, mutta onko hän itse myöntänyt olleensa väärässä tai tehneensä kertaakaan yhtään virhettä?

En ainakaan keksi.

Koska Niemelä ei ilmeisesti näe asemassaan mitään epäselvää, vaan puhuu jo Sotshin kisoista, olisi hänen työnantajansa tehtävä pikainen ratkaisu, eikä odottaa kevääseen. Maksoi mitä maksoi.

Salpausselällä tai Puijolla ei tarvita matkanjärjestäjää, joksi päävalmentaja on itseään MM-kisojen aikana luonnehtinut, joten ratkaisun voisi sujuvasti tehdä nyt heti.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.