Vallan kalmainen lumo

Keski- ja Etelä-Aasian rajapinnassa on kolme valtiomahtia, joiden painoarvo maailmanpolitiikassa on merkittävä, tosin eri syistä: Afganistan, Intia ja Pakistan. Topografisesti, ilmastollisesti, kulttuurisesti ja etnisesti maat kuuluvat eri alueisiin, mutta historia on kietonut maiden kohtaloita monella tapaa yhteen.

Valloittajat ovat tähynneet maita eri suunnista. Brittiläinen imperiumi alisti Intian ja Pakistanin, mutta raja tuli vastaan Afganistanissa. Myöhempi neuvostoimperialismi tähtäsi Intian valtamerelle, mutta vaikeudet alkoivat jo Afganistanissa.

Brittien siirtomaavallan kukistuminen ajoi Intian ja Pakistanin väkivaltaiseen eroon. Väkeä riitti kumpaankin maahan: 1,2 miljardin asukkaan Intia on väkiluvultaan maailman toiseksi suurin maa, 190-miljoonainen Pakistan on sijalla 6. Jo pelkkä väestömäärä tekee kummastakin alueellisia suurvaltoja. Lisäksi maat ovat kolme sotaa käyneitä verivihollisia, jotka keskinäinen uhka piiskasi ydinasevalloiksi.

Afganistanilaisiakin on yli 30 miljoonaa, mikä riittää maailmantilastossa noin 40. sijaan. Mutta hirvittävän väkivaltainen lähihistoria on pitänyt huolen siitä, että Afganistan on säilynyt maailman tietoisuudessa suurempien naapuriensa rinnalla.

Saksalais-amerikkalainen historioitsija Karl August Wittfogel (1896–1988) vakiinnutti käsitteen ”itämainen despotismi”, jossa kansalaisyhteiskunnan murskaava byrokraattinen valtakeskittymä oli valtiollisen olemassaolon ehto. Afganistanissa, Intiassa ja Pakistanissa varsinkin tapa vaihtaa valtiollisia johtajia on tuonut käsitteelle uutta, konkreettista sisältöä.

Hurjinta meno on ollut Afganistanissa. Kuningas Mohammed Zahirin vuonna 1973 syrjäyttänyt Muhammed Daoud surmattiin vuonna 1978 vallankaappauksessa, joka nosti valtaan Nur Mohammed Tarakin. Hänet surmattiin syyskuussa 1979, ja valtaan nousi Hafizullah Amin. Jo joulukuussa hänet teloitettiin neuvostojoukkojen tultua maahan.

Neuvostoliiton valtaan nostama Babrak Karmal erosi sentään terveyssyistä. Hänen seuraajansa, Mohammed Najibullah hirtettiin vuonna 1996 talebanien vallattua maan. Väliin mahtui tosin pari sisällissotaa. Niissä presidentiksi noussut Burhanuddin Rabbani lähti talebanien alta maanpakoon. Mutta talebanien hengellinen johtaja Mohammad Omar teki pian hänelle seuraa. Ylikansallista sotaa talebaneja vastaan on käyty pian 12 vuotta.

Intiassa ”maan isä”, Mohandas ”Mahatma” Gandhi murhattiin vuonna 1948. Intiaa kahteen otteeseen johtanut Indira Gandhi murhattiin vuonna 1984 ja äitiään pääministerinä seurannut Rajiv Gandhi vuonna 1991.

Pakistanissa presidentti ja pääministeri Zulfikar Ali Bhutto hirtettiin vallankaappauksen jälkeen vuonna 1978. Hänen tyttärensä, pääministerinä kahdesti toiminut ja maanpaosta paluun politiikkaan tehnyt Benazir Bhutto murhattiin vuonna 2007.

Benazir Bhutton kuollessa Pakistania johti vallan kaapannut kenraali Pervez Musharraf. Keväällä hän palasi maanpaosta kotimaahansa. Uusi ura politiikassa jäi lyhyeksi, kun entinen presidentti pidätettiin saman tien epäiltynä maanpetoksesta. Historian valossa voi kysyä, oliko paluupäätös sittenkään loppuun saakka mietitty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.