Valtaa ei anneta, vaan valtaa otetaan

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) omistajaohjauksen suunnitelmat ovat yhä arvoitus. Kasvurahastoideasta ei juuri tolkkua saanut. Vika ei tainnut sittenkään olla kuulijoissa.

Nyt on riskinä, että pieni vaaleilla valitsematon porukka saa johdatella markkinatalouden polulla eksyneitä.

Pohjolan ja SRV:n entinen toimitusjohtaja Eero Heliövaara valittiin valtion omistajaohjauksen osastopäälliköksi vuonna 2013. Tätä aiemmin virkamiespäällikkö ei istunut Solidiumin hallituksessa, mutta Heliövaara ilmeisesti halusi pyyteettömin argumentein mukaan. Ministeri Heidi Hautala (vihr.) ehti nimittää hänet Solidiumin hallitukseen.

Arvostettu Pekka Ala-Pietilä sai viime huhtikuussa potkut Solidiumin hallituksen keulilta. Hän sai tiedon potkuistaan Heliövaaralta, joka kertoi viestittävänsä silloisen ministeri Sirpa Paateron (sd.) puolesta.

Ministeri oli myös asettanut Heliövaaran johtamaan työryhmää, joka arvioi Solidiumin kehittämistä.

Julkisen vallan käyttäjän jäädessä vaille omaa suunnitelmaa, näyttää hän päätyvän osaksi jonkun muun suunnitelmaa.

Ala-Pietilän potkujen jälkeen Solidiumin puheenjohtajaksi ei valittu varapuheenjohtaja Eija Ailasmaata vaan jäsen Heikki Bergholm. Heliövaara ja Bergholm ovat hyviä ystäviä pitkältä ajalta (HS 29.4.2015).

Viime keväänä kaksikko golfaili vapaa-ajalla Italiassa (KL 22.4.2015).

Eero Heliövaara on itse sanonut, että Solidium on eräänlainen häiriö muuten selkeässä päätöksentekojärjestelmässä (KL 20.2.2015). Solidiumin hallitushan raportoi suoraan ministerille ohi Heliövaaran.

Nyt Bergholm sitten vetäisi reippaat johtopäätökset alle vuoden kokemuksellaan Solidiumin puheenjohtajana (HS 4.3.2016): ”puheenjohtajan tulisi aina olla virkavastuulla toimiva omistajaohjauksen virkamies”.

Sopivan virkamiehen nimispekulaatio ei taitaisi kelvata Pitkävedon kohdelistalle.

Solidiumin varoja on ohjattu valtion pohjattomiin tarpeisiin ja uppoavien yritysten tekohengitykseen. Vielä kerran on muistutettava, että vain markkinaehtoinen tuottovaatimus varmistaa sijoitusvarojen olemassaolon myös tulevaisuudessa.

Valtion tuottovaatimuksen asettaminen virkamieskomiteassa lähemmäs nollaa ei pelasta työpaikkoja.

Pääministeri Sipilä valitsee, onko meillä jatkossa miljardien eurojen pesämuna vai hukataanko se poliittisissa peleissä ennen tosiasiain tunnustamista. Vaikka paljon on jo hassattu, on Solidiumissa jäljellä edelleen 6,5 miljardin euron varat.

Nämä tulisi rahastoida laajasti hajauttaen kansainvälisesti. Passiivisella strategialla salkun hoitokulut laskisivat. Myös poliittisesti masinoitu alituotto suhteessa indeksiin poistuisi eli tuotot koheni­sivat.

Vuosittain tulisi jakaa vain oikeaa sijoitustuottoa, ei pääomia. Valtion budjettiin tulisi nostaa vain salkun osinko­tulot.

Näin yksikään maan hallitus ei voisi syödä siemenperunoita lapsilta. Valtion sijoitustulot kasvaisivat globaalin kasvun tahdissa.

Järkiratkaisu riisuisi valtaa poliitikoilta ja virkamiehiltä. Siksi se jäänee haaveeksi.

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.