Valtion omistajapolitiikka jää puolitiehen

Pörssissä veronmaksajien rahaa on käytetty kannattamattomien liikeideoiden pönkittämiseen taloustilanteessa, jossa muualta on leikattu viikatteella. Moni sijoitus on pohjautunut enemmän toiveisiin kuin matematiikkaan. Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin hallitus vaihtuikin maanantaina kokonaan uuteen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) toimesta.

Sipilä on viestinyt haluavansa vakauttaa Solidiumin ja kehittää sitä. Hänen mukaansa ”Solidiumin tehtävänä on toisaalta sinivalkoisen omistajuuden puolustaminen, toisaalta valtion finanssisalkun mahdollisimman tehokas ja hyvä hoitaminen”.

On erinomaista, että luvattoman huonosti toiminutta vanhaa rakennetta myllerretään. Silti Sipilän mainitsemat kaksi Solidiumin tulevaisuuden tehtävää ovat valitettavan usein toisensa poissulkevia. Vain toinen niistä voidaan yleensä toteuttaa onnistuneesti – kumpaakin samaan aikaan yritettäessä kapsahtaa useammin mäntyyn kuin maalitolppien väliin.

Sipilän linjaama ”valtion finanssisalkun mahdollisimman tehokas ja hyvä hoitaminen” voisi tapahtua ideaalitilanteessa siten, että omistukset olisivat nykyistä laajemmin hajautetut, kaupankäynti muistuttaisi enemmän passiivista kuin aktiivista, hallinnon määrä mukailisi edeltävää ja salkusta tuloutettaisiin valtiolle vuosittain ainoastaan osingot.

Jo nyt voi kuitenkin vaivattomasti nähdä, että täpärän paikan tullen politiikka tulee syrjäyttämään ylevät taloudelliset tavoitteet varsin äkkiä. Silloin valtion ”sinivalkoisen omistajuuden” kohdalle vedetään yhtäläisyysmerkki aluepolitiikkaan, elinkeinopolitiikkaan tai työllisyyteen. Valtio-omistajan kohdalla pääoma suorastaan hakeutuu heikosti kannattaviin liiketoimintoihin. Niihin, joista ”kasvoton” pääoma on usein viisaasti jo vetäytymässä.

Poliitikon logiikassa yritykseltä on perusteltua vaatia rakenteellisessakin kriisissä työpaikkojen säilyttämistä, vaikka päätös olisi yrityksen omistajien perspektiivistä katsoen järkyttävä. Koska sijoitustuotot seuraavat liiketoiminnan tuottoja, on lopputulos pääsääntöisesti katastrofi.

Solidiumin tulisikin huolehtia vain sijoitustuotoista. Tehtävän rajauksesta sivuun jäävä omistajuuden politiikka on kuitenkin kansakunnalle vielä tärkeämpi elementti. Valitettavasti sen osalta valtio on omaksumassa täysin väärän roolin. Trendinä on, että valtio yrittää omistaa, hallita ja vaikuttaa. Se luo omistustensa hoitoon lisää väliportaita, joilla ei näytä olevan mitään erityistä kompetenssia tarjottavaksi yrityksille.

Valtion pitäisi mieluummin luoda parempia toimintaedellytyksiä yrityksille ja niiden yksityisille omistajille. Liiketoimintariskit eivät kuulu veronmaksajille. Ihannevaltio siis kohentaisi yksityisten sijoitusten houkuttelevuutta. Se ei yrittäisi itse näytellä omistajaa.

Nyt pääomaa muutamiin yrityksiin syytämällä valtio ei synnytä uutta yksityistä omistajuutta. Sitä voitaisiin tukea veropolitiikalla.

Jokaisen olisi ymmärrettävä, että yksityiset omistajat kustantavat luomiensa työpaikkojen kautta verotuloina hyvinvointimme. Eipä siis ole ihme, että omistajista käydään parhaillaan ennennäkemättömän kovaa kansainvälistä kilpailua. Suomen vastaus tähän kilpailuun ei voi olla valtio-omistajan onnela.

Kirjoittaja on Nordnetin ­osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.