Valtion tase on pätkätöihissä

Matin ja Tepon versiossa kaiken takana oli nainen. Helsingin pörssissä liian monen asian takana on edelleen valtio-omistaja. Sen omistamien yhtiöiden osuus kohoaa markkina-arvolla mitattuna noin 40 prosenttiin.

Valitettavasti asioilla on tapana mutkistua, kun yhtiöltä löytyy valtio-omistaja, joka sählää takapiruna. Pörssiomistajana valtio on mielessään sallinut kuokkavieraat, mutta viime kädessä yleinen etu tuntuu painavan piensijoittajien säästöjen kasvattamista enemmän. Ehkä vähemmistö saa omistaa tapettipaperia?

Valtio-omistajan moneen suuntaan kumartelusta Kauppalehti latasi liki raskauttavana todisteena otsikkoon (26.1.), että ”valtionyhtiöiden taseet tuottavat yhä laiskasti”. Vuosina 2007–2015 valtionyhtiöiden pääoman vuosituotto oli vain 6 prosenttia. Ulkomaalaisomisteisissa luku oli 15 prosenttia.

Pääoman vuosituotto vastaa yhtiön tuloksen jakamista sijoitetuilla pääomilla. Näin ”taseiden töihin laittamisessa” on kaksi ulottuvuutta: liiketoiminnan tuloksen kasvattaminen (tuoton laskennassa jaettava) ja toisaalta yhtiön taseen – jolla liiketoiminta on rahoitettu – pitäminen kevyenä (tuoton laskennassa jakaja).

Kamiinan savutuksen paljastuttua Eero Heliövaara kirjoitti vastineessaan valtion omistajaohjausblogissa (30.1.), että ”valtio-omistajan aktiiviset toimet näkyvät erityisesti kaupallisesti toimivien listaamattomien yhtiöiden osinkosumman selkeänä nousuna”.

Epäileväinen sanoisi, että osinkohanat ovat kylläkin vääntyneet auki liiketoiminnan jymymenestyksen sijaan pakon edessä. Valtion kassan pohja on paistanut.

Toistaiseksi nähdyt aktiivitoimet ovat lähinnä vaatineet kasan kampaviinereitä. Valtio on vasta keventänyt yhtiöomistustensa pääomia eli pienentänyt pääoman tuoton laskennan jakajaa – mennyt yli matalan riman.

Juhlapuheisiin voi ryhtyä, jos valtio-omistaja saa myös liiketoiminnan tulosta kannattavasti kasvattavat investoinnit käyntiin paremmalla ohjauksella. Byrokratian lisäksi se vaatisi myös liiketoimintaosaamista.

Liiketoiminnan koon kasvattaminen on kyllä helppoa, koska se vaatii vain pääomaa. Sitä vastoin omistaja-arvon kasvattaminen on aina vaikeaa, koska se vaatii pääoman investoimista korkealla tuottoasteella. Uutta myyntiä ja tulosta pitäisi pystyä luomaan aiempaa pienemmin pääomapanoksin.

Valtion pörssiomistajuus voisi onnistua edes teoriassa, jos poliitikot eristettäisiin täysin yhtiöitä koskevista päätöksistä. Käytännössä mahdottomuus tulee milloin alue-, elinkeino-, työllisyys- ja ympäristöpolitiikan syistä. Poliitikoilla on liian usein toiveita, mihin valtionyhtiön tulisi mieluiten investoida.

Valtion siis halutaan aktivoituvan myös muissa kuin taloudellisen tuoton tavoitteissa. Silloin palataan aina lähtöruutuun, missä kolistelevat siltarummut. Näin pääomia investoidaan liiaksi hankkeisiin, joista kertyy liian vähän tulosta pääoman tehokkaan käytön mittareilla.

Politiikan kentillä aikaansaaja haluaa usein ”maailmanluokan tekijäksi” – omistaja-arvosta ei niin suurta lukua. Yhteiskunnan kokonaisetu on tietenkin politiikassa hyvä lähtökohta, mutta ei pörssiyhtiöissä, joissa on myös oikeita sijoittajia. Politiikkaa tulisikin harjoittaa pörssin sijaan valtion sataprosenttisesti omistamissa yhtiöissä, jotta piensijoittajien varoja ei heitettäisi tuleen ääntenkalastelussa.

Valtion tulisi luopua kaikista pörssiomistuksistaan.

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.