Vanha natsi avasi haudat

Yli satavuotiaaksi eläneen natsien sotarikollisen Erich Priebken kuolemasta tuli juuri niin intohimoinen ja makaaberi näytelmä kuin sopi odottaa.

SS-Hauptsurmführer Priebke oli yksi saksalaisupseereista, jotka johtivat Ardeatinen luolien joukkomurhaa Rooman lähistöllä Italiassa 24. 3. 1944. Partisaanit olivat surmanneet Roomassa 33 saksalaissotilasta. Kosto oli kymmenkertainen: 335 italialaista siviiliä surmattiin. Heistä 75 oli juutalaisia.

Joukkomurhaa on dokumentoitu lukuisissa kirjoissa. Siitä kertoo myös Richard Burtonin ja Marcello Mastroiannin tähdittämä elokuva Suuri joukkoteurastus.

Sodan jälkeen Priebke pakeni Argentiinaan lähes 50 vuodeksi. Vuonna 1994 hän uskaltautui julkisuuteen mutta vangittiin ja lennätettiin Italiaan, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, korkean iän vuoksi kotiarestina.

Priebke kuoli viime viikolla. Asianajajansa Paolo Giachinin mukaan Priebke olisi halunnut tulla haudatuksi vaimonsa viereen Argentiinassa, mutta Argentiina kieltäytyi ehdottomasti vastaanottamasta ruumista. Giachini kertoi myös vainajan lasten halunneen isälleen katoliset hautajaiset, koska ”hän oli aina kristitty mies”.

Vatikaani torjui kirkolliset hautajaiset, vaikka siunausmenoihin suostunut pappi Antonio Curcio totesi, että ”yksityistä seremoniaa kotioloissa ei voi kieltää keneltäkään kristityltä”.

Hautajaisia yritettiin tiistaina Albanossa Rooman lähistöllä, mutta ne päättyivät kaaokseen, kun hautajaisten vastustajat ja uusnatsit ottivat yhteen. Poliisi taltutti mellakan kyynelkaasulla. Ruumiin kohtalo jäi epäselväksi.

Tapaus avaa monia moraalisia vyyhtejä. Historiaa ei Priebken osalta voi pitää hyvitettynä, koska hän ei koskaan katunut tekojaan vaan sanoi vain täyttäneensä saamansa käskyt.

Mutta mikä on lasten oikeus isänsä muistoon? Onko se arvokkaampi kuin Priebken uhrien muisto? Ja luoko se uusnatseille oikeuden uuteen ”muistoon”, kulttipaikkaan Priebken haudalla?

Juttu avaa vanhoja haavoja laajemminkin. Koska listan maaliskuun 1944 joukkomurhassa tapettavista laati italialainen poliisipäällikkö Pietro Caruso, koko Italia palaa taas synkkään lähimenneisyyteensä.

Priebken asianajajan lausunnot päämiehestään vetävät kuvioon yhtäältä myös katolisen kirkon ja erityisesti ”vaikenevan paavin” Pius XII:n roolin juutalaisten holokaustissa, toisaalta myös protestantit. Natsithan vetosivat juutalaiskysymyksessä Martti Lutherin kirjoituksiin ja sanoivat tekevänsä juutalaisille saman, minkä jo Luther oli halunnut heille tehdä.

Kun ”Spandaun vanki numero seitsemän”, natsijohtaja Rudolf Hess (1984–1987) kuoli, hänet haudattiin ensin Saksan Wunsiedeliin. Kun siitä tuli Euroopan uusnatsien kokoontumispaikka, Hess kaivettiin haudastaan ja siroteltiin tuhkattuna mereen. Vankila purettiin jo aiemmin, purkujätekin ajettiin Pohjanmereen.

Hessin tapauksen esimerkki sopisi myös Priebken uhrien omaisille ja natseja jäljittävälle Simon Wiesenthal-keskukselle. Näin Priebken kuva jäisi elämään vain detaljeina kuten siinä Suomessa vuonna 2007 painatetussa postimerkkisarjassa, jota päätyi hänen lapsilleenkin.