Vanhempia dissaamassa

Elämä on vaihtelevaa. Kun lapset olivat pieniä, oli vaimolla ja minulla tapana vahtia heidän kielenkäyttöään. Nyt asetelmat ovat muuttuneet: lasten mielestä meidän on lupa käyttää vain vanhojen ihmisten kieltä, sellaista, joka ikään kuin sopii meidän suuhumme. Ei siis mitään dissaamista, feidaamista tai edes maihareita.

Minusta me olimme kohtuullisempia, koska laitoimme rajat vain kirosanoille. Meidän sen sijaan pitäisi välttää kaikenlaista nuorekasta kielellistä ilottelua. Pasilaakaan ei saisi matkia - ei ainakaan julkisesti.

Tyttäreni käy epäonnekseen koulua, jossa hänen äitinsä on opettajana. Puhumisen lisäksi äidiltä on kielletty tietyn tyyppisten vaatteiden käyttäminen, suora katsekontakti ja silmien pyörittäminen.

Ymmärrän tytärtäni, sillä kuva vaimostani kävelemässä koulun käytäviä epäasiallisesti pukeutuneena, vastaantulijoita tuijottaen ja silmiään pyöritellen on vastenmielinen. Tai oikeastaan naurattava.

Mutta toisaalta - sellainen se on kyllä kotonakin.

ITSE OLEN joutunut kohtuulliseen epäsuosioon kuuntelemalla väärän tyyppistä musiikkia autoradiosta, kun olemme menossa samaan aikaan minun kitara- ja tyttäreni laulutunnille. Nova on kuulemma ihan hirveä. Rock ja Voice olisivat paremmin kohdallaan.

Onneksi keskustelu ei ole samanlaista, kun harjoittelen kotona sitä vanhanaikaista musiikkia, joka oli muotia joskus 1970-luvulla. Yleensä tyttö ei sano mitään eikä edes paiskaile ovia; pitää ne kyllä visusti kiinni.

Osittain syynä ovien kiinnipitoon voi olla sekin, että harjoittelen aina samoja kappaleita; jopa House of the Rising Sun alkaa kyllästyttää herkkää korvaa, jos se ei mene koskaan täysin oikein eikä koskaan tismalleen samalla tavalla väärin.

Jotkut kutsuvat sitä epämusikaalisuudeksi, itse puhun mieluummin luovuudesta.

MITÄ PITÄISI tehdä, kun jälkikasvu alkaa laittaa rajoja vanhemmilleen? Eikö sen pitäisi tapahtua vasta sitten, kun nuppi ei enää pelaa ja kun lapsetkin ovat kasvaneet aikuisiksi? Miten pitää reagoida, kun tytär dissaa äitiään?

Pitää tietysti nostaa kissa pöydälle - ja katsoa, ettei se varasta makkaraa leivän päältä - ja keskustella nuorten kanssa kielellä, jota he ymmärtävät.

Siis nuorten kielellä.

- Siis hei, sä oot ihan kujalla tai siis kassalla, kun sä dissaat mutsia skolessa, häh, niinku, tajuutsä urpo kyöstipöysti tuttipoissuustanyt!

No, eihän tämä toimi. Tästä tulee vaan Phil Collins -darra. Kaikille.

14-VUOTIAS ON VIELÄ lapsi ja olenkin kehottanut vaimoani halaamaan tyttöä aina, kun tämä näyttää koulussa nyrpeää naamaa. Samalla hän voi kertoa tytön kivoille kavereille, kuinka ihana tämä oli pikkupilttinä ja kuinka hän puklasi isin suuhun (Vai olikohan puklaaja se poika, joka asuu meillä ja näplää tietokonetta? Ei sen väliä, kun ne ovat pieninä niin samannäköisiä).

Uskon, että tätä kautta äidin ja tyttären suhde alkaa toimia myös koulussa. Onhan murrosikäinen perusluonteeltaan henkisesti hyvin taipuisa, vastaanottavainen ja sovitteleva.

Otetaan vielä iso hali! Ja kaverit mukaan!

Vai jokos ne ehtivät tupakalle?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen aluetoimittaja.