Vapaamuotoisesta systemaattiseen

Parhaillaan kahdessa museossa on esillä merkittävä muistonäyttely.

Keski-Suomen museon taiteilija on Onni Kosonen (1920–1999) ja Kouvolan taidemuseon Esko Tirronen (1934–2011). He ovat urallaan olleet sekä hyvin lähellä että sitten hyvin kaukana toisistaan. Molemmat kiinnostuivat 1960-luvun alussa vapaamuotoisesta informalismista ja etenivät sen jälkeen omille tahoilleen.

Esko Tirronen siirtyi hyperrealismiin. Muistan 1970-luvulta Taide-lehden kuvan, jossa Oriveden kappalainen liperit kaulassaan tutkii Purnussa hänen eroottisia naiskuviaan. Se jos mikä yllytti nuoren pojan tabuista vapaaseen miehen katseeseen.

Onni Kososen kehitys eteni figuratiivisiin maalauksiin, kunnes hän päätyi kinetismiin. Haastattelin taiteilijaa vuonna 1992. Hän totesi, että jo 1960-luvun lopulla hän alkoi tapailla kineettistä ilmaisua.

Kaikki ne, jotka käyttävät Jyväskylän kaupunginkirjaston palveluja, kohtaavat Kososen kineettisen taideteoksen.

Uusi päivä vuodelta 1980 on ilman muuta yksi hänen uransa pääteoksista. Jo kirjaston portaita noustessa katsojan liike yhdistyneenä teoksen luomaan liikevaikutukseen synnyttää aistimuksen tuulenvireestä auringon säteiden läpäisemässä lehvistössä. Teos on kuin impressionistisen vaikutelman tulkitsemista kinetismin kielellä.

Esko Tirronen opiskeli Taideakatemian koulussa 1950-luvun lopulla. Onni Kososen unelma Taideakatemiasta hävisi sotarintamalle. Hänen mukaansa Korpilahden kurssit sotien jälkeen merkitsivät kuitenkin kuin taidekoulua. Sen myös huomaa vaikkapa Putkilahden leirillä 1. palkinnon saaneesta maalauksesta Heinäväkeä (1950).

Kososen mieltymys rakenteeseen yhdistää varhaiset maalaukset myös vuosikymmeniä myöhemmin syntyneisiin kineettisiin teoksiin. Niissä hän pyrki niin ehdottomaan täsmällisyyteen, että minkäänlaiset persoonallisuuden ailahdukset eivät saaneet häiritä lopputulosta. Täysin erilaista taidetta tehnyt Tirronen saavutti anonyymisyyden paitsi populäärirealistisen aiheen myös maaliruiskun avulla.

Kososen kinetismin peruskuvio tai moduuli oli neljällä tasasivuisella kolmiolla jaettu neliö. Kun hän löysi materiaalikseen polyesterin ja yhteistyökumppanikseen Jussilan lelutehtaan, käsivaraisuus poistui täydellisesti. Kun taiteilija vielä suuntasi kolmion kärjet hieman sisäänpäin, syntyi kineettisen reliefin peruskaava, jota taiteilija varioi värien optisilla rinnastuksilla.

Teosten geometria on niin tarkka ja väri-idea niin yksiselitteinen, että sen voisi mallintaa vaikka maapallon toisella puolella ilman taiteilijan läsnäoloa. Ihan näin ei tapahtunut. Nimittäin, arkkitehti Erkki Kantonen löysi arkistostaan Eskilstunan aukiolle suunnitellun mutta toteuttamatta jääneen veistoksen piirustukset. Hänen ehdotuksestaan Ystävyyden viila pelastui nipin napin unohduksesta ja paljastettiin aukiolla neljä vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen.

Esko Tirronen oli kotoisin Läskelästä ja Onni Kosonen Käkisalmelta. Tirronen pysyi universaalissa tyylissään, mutta Kososen lopputuotannossa tapahtui hämmästyttävä käänne. Muistonäyttelyn huipentavat puuveistokset, joissa moduuli on veistetty portinpieliä muistuttavien pylväiden dekoraatioksi.

Haastatteluvierailulla huomasin taiteilijan ateljeessa puutuopin, jossa oli sama ornamentti. Moduuli ei siis perustukaan vain kinetismin universaalisuuteen, vaan on myös evakkomatkalle mukaan lähtenyt karjalainen kuvio.

Viileä anonyymi muoto vaihtuukin siis identiteetin tarinaksi, mikä synnyttää katsojassa suorastaan esteettisen shokin. Niin vahva ja vaikuttava se on.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.