Vapaus vai vakaus?

Demokratiaa on viime vuosina yritetty pystyttää eri puolilla Aasiaa ja Afrikkaa niin kansalaisyhteiskunnan konstein alhaalta päin kuin aseellisesti läntisenä vientituotteena. Tulokset eivät ole olleet järin rohkaisevia.

Afganistanissa korruptoitunut hallitus pysyy vallassa vain miehittäjien tuella. Miehittäjien jo jättämä Irak on luhistumassa ja pirstoutuu.

Egyptissä arabikevään demokratialiike loppui sotilasvallankaappaukseen. Syyriassa ei päästy edes alkuun, kun sisällissota leimahti.

Libyassa sotilasliitto Nato kävi nopeuttamassa maan itsevaltiaan Muammar Gaddafin veristä kukistumista. Kilpailevat yksityisarmeijat ovat sotineet vallasta siitä lähtien.

Militantti islamilaisuus voimistuu niin Lähi-idässä kuin Afrikassakin. Erilaisissa romahtaneiden tai epäonnistuneiden valtioiden listauksissa Egyptin ja Libyan eteläpuolinen Afrikka näyttäytyy erityisen synkeänä selkkausten ja sisällissotien tihentymänä: valtio toisensa jälkeen menettää toimintakykynsä.

Eurooppalaisille ja heidän henkisille perillisilleen Yhdysvalloissa tilanne on kiusallinen. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Euroopassa vahva moderni valtio (uskonnon)vapaus- ja oikeusnormeineen alkoi muovautua jo satoja vuosia sitten, osittain vastauksena suurten uskonsotien ilmituomiin ongelmiin.

Vapaus vakautti elämää, syvensi eurooppalaisia arvoja ja tuotti vaurautta. Mutta – saksalaisen sosiologin Max Weberin vanhoja ajatuksia mukaillen – lopulta talous kasvoi ulos kuoristaan. Ensin muita alistaneeksi kolonialismiksi ja sitten nykyiseksi omalakiseksi globaalitalouden ”mahtavaksi kosmokseksi”, joka ei enää tarvitse valtiota edes ideana.

Vanha valtio ihanteineen häviää markkinoille. Kolmannessa maailmassa tämä on nähty selkeästi. Euroopan unioni reagoi kyllä ihmisoikeusloukkauksiin mutta valikoivasti. Kiinaa siedetään, koska se on niin tärkeä markkina.

Kolmannen maailman nousevat taloudet ovatkin varsin usein autoritaarisesti hallittuja suuryritysten ja valtiokoneistojen keskinäisriippuvia yhteenliittymiä, jotka toki toimivat eurooppalaisten aikoinaan kehittämillä diplomatian ja suvereniteetin säännöillä mutta vain muodollisesti.

Viime vuosikymmenellä kuusi maailman kymmenestä nopeimmin kasvaneesta taloudesta oli Afrikassa. Yhteistä niille oli se, että ne syöttivät raaka-aineillaan kasvavaa Kiinaa, joka ei hankkeissaan nojaa Euroopan ideaaleihin eikä kysele hyvän hallinnon perään.

Vakaus näyttää globaalitaloudessa olevan tärkeämpää kuin demokratia: sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan. Niinpä monet valtiot ovat keskeisiä juuri siksi, että ne ovat autoritaarisia ”perheyrityksiä” eivätkä demokratioita. Esimerkiksi käyvät Saudi-Arabia ja monet muut ”lännen saatanoiden” kanssa veljeilevät Persianlahden öljymaat.

Ääri-islamistit näkevät asetelman sananmukaisesti tekopyhänä ja tarjoavat tilalle omaa autoritaarista totuuttaan, kalifaattia. Hirtehinen osoitus rahan ylivallasta maailmassa on, että keskeisenä islamistien rahoittajana häärii Saudi-Arabia järjestelläkseen maailmaa mieleisekseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.