Varoitus: elämä saattaa aiheuttaa epämukavuutta

Maailma tuntuu hätkähdyttävän vaaralliselta, kun viettää hetken internetin, lehtien tai television parissa. Suurin uhka eivät olekaan kutistuvat mannerjäätiköt tai kasvava köyhyys vaan arjen pikkuyksityiskohdat.

Kaikkea pitää varoa: kovia rasvoja, naapuria, pyramidihuijauksia, säteilyä, bakteereja, liukuportaita, vanhenemista. Ne kaikki voivat johtaa - muun muassa - kuolemaan. Edes kotona ei ole turvallista. 90 prosenttia tapaturmista tapahtuu siellä.

Milloin meitä alkoi pelottaa näin julmetusti?

Onneksi myyntitykeillä on lääke sydänalaa puristavaan ahdistukseen. Kohtuullista korvausta vastaan maailmalta pääsee turvaan.

Nurkan takana vaanivaa kasvotonta pahaa vastaan on kaupan paniikkihuoneita ja hälyttimiä, lamauttimia ja sumuttimia. Vitamiineja.

Itsensä ja läheisensä voi vakuuttaa mitä erilaisimpia vaaroja vastaan. Eräiden yhtiöiden asiakkaaksi pääsee jo kohdussa. Kävelemään opettelevien suojaksi kaupataan konttauskypäriä.

Pelon tarkoitus on taata lajin säilyvyys. Siihen nähden, mitä hengissä säilyminen nykyisin vaatii, pelkäämme kuitenkin liikaa.

Se, että pelkää kaikkea, ei turvaa auvoista elämää. Se estää elämästä. Pelko rajoittaa tekemistä ja ajattelemista. Lopulta pitää lukittautua kotiin. (Odottamaan sitä 90 prosenttia tapaturmista.)

Eikä "arkipaniikki" ole neuroottisen marginaalijoukon yksityinen vitsaus. Siitä kärsivät tavalliset, fiksut ihmiset. Esimerkkejä löytynee jokaisen lähipiiristä - ja peilistä.

Hyvä ystäväni paljasti, että ensivaikutelma oli vaarantaa koko kaveruutemme. Syy: pelotti.

- Olit niin sävy sävyyn, että ajattelin, etten uskalla puhua sulle.

Toinen ystävä on kärsinyt kiusallisen sitkeää köhää ja erehtyi valittamaan siitä kotona. Perheenjäsen teki välittömästi kotidiagnoosin: kyse on tuberkuloosista. Potilas tekee siistiä sisätyötä eikä ole matkustellut riskialueilla, muttei se huolta hälvennä. Tubi mikä tubi - tapauksiahan todetaan Suomessa vuosittain parisataa.

Niin kerrottiin internetissä.

Kaiken muun muassa olemme alkaneet pelätä särkymistä - kuin ruttoa. Vinksahtanut tulos on, että toisen annetaan kävellä rallatellen vaikka tuleen. Kukaan sivustakatsojista ei halua olla se, joka tölväisee epämiellyttävällä totuudella.

- Pitäisi sanoa, mutten uskalla, jos se loukkaantuu.

Hyysäys voi kostautua kohteelleen karvaasti: suojellusta tulee entistä särkyvämpi. Jos on elänyt koko ikänsä pumpulissa, konttauskypärä päässä, kipukynnys on matalalla. Paperihaavakin tuntuu puukoniskulta. Kolmekymppisenä koettu ensikolhu voi olla niin järkyttävä ja lamauttava, ettei jaloilleen pääse pitkään aikaan.

Elämä on kuitenkin kontaktilaji. Turpiin tulee vääjäämättä. Niin lukee pelaajasopimuksen pikkupräntissä. Se, kuinka hyvin töyssyt kestää, riippuu siitä, missä määrin on ehtinyt kasvattaa norsunnahkaa - eli oppinut sietämään pettymyksiä.

Turha pelko on surkuhupaisaa, mutta useimmiten vain surullista.

Pelolla hallitaan, meillä ja maailmalla. Pelokasta on helppo ohjailla. Kun tarpeeksi pelottaa, ei ajattele enää selkeästi. Pelon kohteesta paisuu mörkö: epäinhimillinen ja epätodellinen. Kaikkein varmimmin polvet vetää veteliksi erilaisuus. Väärän näköinen, kielinen tai uskoinen on uhka. Siltä pitää suojautua. On vaihdettava kadunpuolta, julistettava nettifoorumeilla, tartuttava tiiliskiviin.

Kieltämättä vähän selkäpiitä karmii.

Kaikkein pelottavinta on, ettei pelkoa kyseenalaisteta. Varovaisuuden vaaroista meitä ei varoita kukaan. Liian varovainenhan ei voi olla.

Eihän?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.