Vastuuton valistus

Lisäaineita, lautasmalleja ja liikuntaa; sanoja, jotka alkavat pikkuhiljaa kaarrella jokaisen kansalaisen päässä. Niitä näkee ja kuulee kaiken aikaa missä milloinkin: koulussa, ruokapaketeissa, televisiossa. Ei kulu tuskin kahta päivää ilman jotain viitettä liikunnan määrään tai ruoan epäterveellisyyteen.

En kiistä terveysfaktoja. Tottahan ne ovat. Mutta tapa, jolla terveystie-toutta levitetään, alkaa jo pikkuhiljaa ärsyttää. Koulussa terveellisen ruokavalion suositukset löytyvät jopa englanninkirjoista.

Onhan se terveyskasvatus hyvästä, mutta nykyisenlainen tuputtaminen menee liiallisuuksiin. Se, että samaa asiaa jankutetaan jatkuvasti, ei palvele ketään. Uskallan väittää, että kaikki tietävät hampurilaisen olevan epäterveellinen sanomattakin.

Pahimillaan ylenpalttinen opettaminen ja valistaminen, puhumattakaan mainonnasta, voivat johtaa välinpitämättömyyteen. En pidä niistä kumpaakaan suotavana vaihtoehtona. Kun kuulee tarpeeksi monta kertaa sanottavan liikunnan tarpeellisuudesta, se ei enää kauaa jaksa kiinnostaa. Jos kaiken aikaa korviin kantautuu puhetta ylipainon vaaroista, voi jokainen suupala tuntua synniltä.

Pääsyypäänä eivät ole välttämättä koulun kaltaiset tahot. Liialliseen ohjeistukseen sorrutaan myös mediassa huolestuttavan usein. Televisiossa pyörivät fitnessohjelmat, aikakauslehdissä kummittelevat enemmän tai vähemmän totuudenmukaiset ohjeet täydelliseen syömiseen. Jos huomaa, että jokin elämän osa-alue ei noudata pilkuntarkasti ihanteita, voi omatunto alkaa kolkuttaa.

Stressitaso nousee pikkuhiljaa. Mutta pian saankin kuulla, että myös stressaaminen on riskialtista. Näen tässä ristiriidan. Kannattaako ihanteiden mukaista elämää tavoitella niin paljon, että unohtaa elää?

Kirjoittaja aloittaa syksyllä Jyväskylän normaalikoulun lukion toisella vuosikurssilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.