Vauhdikkaat urheilijat päätyvät yrittäjiksi

Jyväskylän vanhalla rautatieasemalla avataan lähiaikoina ravintola ja kaksi keilarataa. Omaperäisen liikeidean on kehittänyt Markku Tammela, nopeuslaskun maailmanmestari vuodelta 1996.

Tammela kiisi nopeuslaskurinnettä alas parhaimmillaan 237 kilometrin tuntivauhtia. Nykyisin hän on R-yrittäjä, siis rakennus- ja ravintola-alan yrittäjä.

Keski-Suomen vauhdikkaat urheilijat ovat muutenkin päätyneet yrittäjiksi. Ralliautoilun nelinkertaisen maailmanmestarin Tommi Mäkisen Tommi Mäkinen Racing lienee yrityksistä tunnetuin. Mäkihypyn olympiavoittaja Jani Soininen ja ralliautoilija Harri Rovanperä ovat koneliike Jyväs-Marinen omistajia.

Ralliautoilun nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen kokeili muutama vuosi sitten onneaan halpalentobisneksessä, mutta Flying Finnistä ei tullut lentävää suomalaista. Kankkunen sentään omistaa voimalan Laukaassa. Voimala tuottaa sähköä Kankkusen omaan käyttöön, mutta Myllykoskesta riittää myös myyntisähköä Vattenfallin verkkoon muutamia satoja megawattitunteja vuodessa.

Muistakin lajeista on ponnistettu yritysjohtoon. Rajusti kasvaneen konepajayhtiö Komasin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Nikula pelasi koripalloa mestaruussarjassa ja saavutti HoNsU:n riveissä kaksi SM-hopeaa.

JYVÄSKYLÄSSÄ ON vihdoin keksitty, miten Muurame saadaan mukaan Suur-Jyväskylän kuntaliitokseen. Nimetään Jyväskylästä, Korpilahdesta ja Jyväskylän maalaiskunnasta muodostuva uusi Jyväskylä Muuramen maalaiskunnaksi, sillä uusi kunta ympäröi Muuramea.

Tämän jälkeen Muurame haluaa taatusti liittää Muuramen maalaiskunnan itseensä. Puhutaanko asiasta pukille?

PEKKA KETTUNEN, Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja, on tehnyt maakauppoja Jyväskylän maalaiskunnassa. Hänen yhtiönsä Pekka Kettunen Consultig on ostanut UPM-Kymmeneltä kaksi määräalaa, yhteensä noin 17,5 hehtaaria. Kettunen on puolestaan myynyt UPM:lle 13,7 hehtaarin tilan.

Jos ja kun maalaiskunta liitetään Jyväskylään, Kettunen vaikuttaa taas kaupungissa, nyt maanomistajana. Kettunen taitaa pysyä palstalla niin kauan kuin harju humisee.

KAHDEN ERI Nokian hallituksia kohdellaan eri tavalla. Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtajaa Jorma Ollilaa ollaan viemässä EU:n viisaiden ryhmän johtoon, Nokian kaupunginhallitusta vaaditaan eroamaan kansalaisadresseissa.

Kokeillaanko vaihtareita muutamaksi päiväksi? Olisi hyvä nähdä, miten pörssiyhtiön hallitus selvittäisi Nokian vesikriisiä ja miten Nokian kaupunginhallitus veisi kännykkäjättiä eteenpäin.

VR AIKOO puolittaa junaliikenteen hiilidioksidipäästöt, kun se ensi vuoden alussa siirtyy ns. vihreän sähkön käyttäjäksi.

Toivottavasti päästöjen puolitus ei tarkoita sitä, että Helsingistä Jyväskylään tuleva Pendolino jää jatkossa puolimatkaan Tampereelle.

JYP TEKI tuottavan kaupan, kun se vuokrasi maalivahti Sinuhe Wallinheimon loppukaudeksi Moskovan Dynamoon. Mutta miten käy Jypille, jos siihen tulee lisää venäläistä rahaa?

- Sen nimi muutetaan Jyväskylän Accumulator Hockey Teamiksi.

MISTÄ JYP saa virtaa loppukauden peleihin?

- Moskovan Dynamosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.