Vedenpaisumusta odotellessa

Pohjanmeren tulvauhkaa koskevat tuoreet uutiset kiidättivät omat ajatukseni Itä-Englannissa sijaitsevaan Yorkin keskiaikaiseen kaupunkiin ja siellä pieneen The Kings Arms -nimiseen pubiin. Olen saanut kunnian vierailla kaupungissa pariinkin otteeseen ja kyseinen Ouse-joen varrella sijaitseva rantabaari on ollut matkamiehen pysyvä kiintopiste.

Pubi on sikäli erikoinen, että se joutuu joka vuosi tulvaveden valtaan Ouse-joen pinnan noustessa. Näin on ollut jo vuosikymmeniä, ehkä vuosisatojakin. Rakennusta kannattelevat puupilarit ovat täynnä merkintöjä tulvien huippukorkeuksista eri vuosina.

Suomalaistoimittajia kannattaisi lähettää opintomatkalle tuohon pubiin. Heistä monet nimittäin luulevat, että Britannian tulvat ovat alkaneet vasta nyt, niin sanotun ilmastonmuutoksen seurauksena. Tältä ainakin tuntuu Suomen tiedotusvälineitä seuratessa.

On se Pohjanmeri noussut ennenkin, jo kauan ennen teollista aikaa. Jos voisimme mennä aikakoneella tasan 400 vuotta taaksepäin, pääsisimme todistamaan valtaisaa Bristolinlahden tulvaa, joka surmasi Lounais-Englannissa ainakin 2 000 ihmistä ja hävitti kokonaisia kyliä.

Tai jos menisimme vielä kauemmas ajassa, näkisimme miten Hollannin keskellä ollut makea Flevo-järvi muuttui suolaiseksi merenlahdeksi, nykyiseksi Zuiderzeeksi, vuoden 1170 hirmuisessa Kaikkien Pyhien tulvassa (hollanniksi Allerheiligenvloed).

Jos tarkastelu keskitetään vain nykyaikaan, vuoden 1953 tulva peittoaa kyllä mennen tullen viime vuosikymmenten kriisit. Kuolonuhrien määrä nousi tuolloin Britanniassa ja sen merialueilla 531:een ja Hollannissa 1 835:een. Yhdeksän prosenttia Hollannin pelloista jäi meriveden alle. Tulvapatojen kehitys sai yllättävää vauhtia.

Ja entäs sitten ne Pohjameren myrskyt? Nykymyrskyjä arvioitaessa mittatikuksi kannattaa ottaa esimerkiksi vuoden 1703 Englannin kanaalin Suuri Myrsky (8 000 kuolonuhria) tai vaikkapa jouluaaton 1811 myrsky Pohjanmerellä (1 800 kuolonuhria).

Pohjanmeren tulvia arvioitaessa pitäisi muistaa myös se, että Englannin etelä- ja itärannikko sekä Hollanti ovat maanvajoamisaluetta. Kysymys on jääkauden aiheuttamasta ilmiöstä, millä ei ole mitään tekemistä kohutun ilmastonmuutoksen kanssa.

Toki maailman merien pinta nousee oikeastikin jäätiköiden sulaessa, mutta kyseinen ilmiö käynnistyi jo 18 000 vuotta sitten. Tuolloin, jääkauden huippuvaiheessa maailman meret olivat noin 130 metriä nykyistä alempana. Sen jälkeen meri on noussut keskimäärin 0,7-0,8 millimetrin vuosivauhtia.

Viimeksi kuluneiden 135 vuoden aikana (1870-2004) maailman merien pinta on noussut 19,5 senttiä eli 1,4 milliä vuodessa. Se on paljon, mutta toisaalta - aika vähän.

Toki tulvista ja ilmastonmuutoksesta pitää kirjoittaa, koska ne tarjoavat suurta ja myyvää draamaa. Syntisiä ihmisiä ei oikein voi enää pelotella helvetillä eikä Harmagedonin viimeisellä taistelulla, joten ilmastonmuutos on astunut tilalle. Ihmisethän tarvitsevat aina apokalyptisia kauhukuvia, koska ne laittavat omat henkilökohtaiset murheet oikeisiin mittasuhteisiin.

Sitä kuitenkin joskus miettii, mitä kaikkea meiltä jää kertomatta näiden kaikkien tulvien ja myrskyjen keskellä. Luonnonkriisien aiheuttajat ovat yleensä anonyymeja, joten ne ovat juttuaiheina tavallaan "harmittomia". Mutta haluammeko me harmitonta journalismia?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.