Viehättävä neito ja kiukkuiset kivet

Sappikivi on pieni, mutta erittäin kiukkuinen. Vähän kuin Pikku Myy. Kivuliaita ne myös ovat. Tai niin olen kuullut hyvin viehättävältä neidolta, jonka sappitiehyeen juuttuneet kivet värjäsivät keltaiseksi.

Sairaalareissuhan siitä tuli. Se säikäytti, koska neito imetti alle 2-kuukautista vauvaa. Tosin netistä oli luettavissa, että perusterve ihminen pääsee leikkauksestakin vielä saman päivän aikana kotiin.

Keskussairaalantiellä oltiin eri mieltä.

Tehdään yksi asia ensin selväksi. Se, mitä sairaalassa tehdään, siis itse toimenpiteet, tehdään kovalla ammattitaidolla. Jokainen työntekijä hoitaa oman ruutunsa mainiosti. Ongelmat ovat ruutuhyppelyssä. Tieto ei kulje, viesti ei liiku.

Neidon ”piipahdus” päivystyksessä sisälsi monta hämmentävää tapahtumaa. Hänet lähetettiin ultrakuviin, mutta ultraajille asiasta ei kerrottu. Määrättiinpä neito myös magneettikuviin, mutta kuvaajille viesti ei kulkenut. Jo ensimmäisenä iltana tehtiin päätös sappirakon poistamisesta, mutta toisena päivänä asiaa ruvettiin miettimään uudestaan. Toisen päivän iltana tehtiin sama päätös kuin edellisenä iltana. Ylimääräistä ja tarpeetonta odottamista, sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Lähes kaiken aikaa imettävä neito oli – koska oli leikkaukseen menossa – ilman ruokaa ja juomaa, toki tipasta jotain aineksia kehoon virtasi. Joku voisi väittää tilannetta epäinhimilliseksi niin neidolle, vauvalle kuin kolmelle vauvan isosisarukselle, jotka kaipasivat ihmeissään äitiään kotiin.

Järkyttyipä pikkuvauvan äiti sitäkin, että pari kertaa lääkärit olivat laittamassa hänen kehoonsa lääkkeitä, jotka eivät ole imettäjälle sopivia. ”Vauvallehan voi antaa korviketta”, väitettiin. Ehkä niin, samalla tosin rintatulehdusriski kasvaa suureksi, sillä pumppaamallakaan runsaasti maitoa tuottavan täysimettäjän rinnat eivät välttämättä riittävän hyvin tyhjene. No, vääriltä lääkkeiltä vältyttiin, kiitos potilaan ja ystävällisten hoitajien aktiivisuuden. Imettäjälle sopivia lääkkeitä on siis olemassa.

Kolmantena iltana sappirakon poistoleikkaus lopulta taitavasti tehtiin, ja näin neljäntenä päivänä neito pääsi kotiin. Yksi kiukkuinen kivi jäi kuitenkin kehoon kiusaksi. Se olisi poistettava uudella suun kautta tehtävällä tähystyksellä. ”Mene maanantaiaamuna kello 7 kirurgiselle puolelle”, annettiin ohjeeksi operaatiota varten.

Neito noudatti ohjetta. Ilman aamupalaa (koska leikkaus edessä) hän meni aamuvarhaisella vauva mukanaan kirurgiselle puolelle. Perillä odotti yllätys. Siellä ei tiedetty asiasta mitään, ei sitten yhtään mitään.

Hiljalleen asiat alkoivat taas järjestyä. Potilas sai huoneen, johon hän meni odottamaan lääkäriä. ”Näitä leikkauksia meillä tehdään yleensä keskiviikkoisin ja perjantaisin”, ilmoitti pitkän odotuksen jälkeen kiertävä lääkäri.

Tässä vaiheessa neidon mukana olleen miehen kuppi meni nurin. Hän piti pontevan puheenvuoron, koska tiesi, että kiltti vaimo olisi kätkenyt itkunsa ja tuskansa lääkärin edessä ja tullut paikalle toisena päivänä. Nyt potilas sai hoitoa, koska pelottava mies ärähti. Leikkaus, valtavan suurella ammattitaidolla tehty leikkaus, oli kuin olikin maanantaina.

Viehättävän neidon piina oli ohi.

Olen tietysti se pelottava mies. Lähes viikon kestänyt episodi teki minut vihaiseksi, pelokkaaksi ja huolestuneeksi. Vaimon kärsimysten seuraaminen oli tuskallista, mutta huoleni oli myös laajempi ja käymieni keskustelujen perusteella myös aiheellinen.

Tällaistako sairaiden hoitaminen on aina? Sairaalassa jokainen tekee omaa osaansa tyylikkäästi, mutta kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta potilaasta. Minulle tuli sellainen tunne, että sairastuminen ei kannata.

Ongelma vain on, että esimerkiksi sappikivet eivät kiusaamiseen lupaa kysele.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.