Vieraantumisen sepät ja tuomarit

Oikeutta Eläimille -yhdistys osui alkutalvesta kultasuoneen videokampanjallaan tuotantoeläinten olosuhteista. Radikaalien painotustensa vuoksi eläinsuojeluliikkeen marginaalissa tähän asti toiminut yhdistys sai karjan kurjuutta kuvaavilla videoillaan sellaisen määrän valtajulkisuutta, että koko kampanjasivusto kaatui.

Valtionjohto ja viranomaiset reagoivat niin kuin tilanteessa järkevintä on. Asiaa luvattiin selvittää ja mahdollisiin epäkohtiin puuttua. Ja niin tapahtuikin nopeasti, sillä raporttia kymmeniä tiloja kattaneesta Eviran selvityksestä esiteltiin julkisuudessa jo parin viikon kuluttua.

Mutta poliitikko on heikko irtopisteiden keruulle, ja tällä välin kiusaus oli käynyt parille ministerille ylivoimaiseksi. Ensin sortui Matti Vanhanen, sitten Sirkka-Liisa Anttila. Alkoi puhe vieraantumisesta. Eli siitä, kuinka urbaani nuoriso ei tunne kotieläintuotannon arkea ja pahoittaa mielensä, kun näkee verta.

Vieraantumisesta puhuminen on suosittu tulkintakehys eläinoikeus- ja eläinsuojelutoiminnalle. Etenkin silloin, kun pöydän toisella puolella istuu hieman varttuneempi kansalainen, joka tonki lapsena kotitilan multia ja lähti sitten maailmalle taakseen katsomatta. Ja toisella puolella nuorempi kansalainen, jolle on koulussa ollut aina tarjolla kasvisvaihtoehto.

Vieraantuminen on kiistaton tosiasia. Yhä useamman elinympäristö on urbaani, ja yhä useammalla on vähän tilaa ja aikaa mutta paljon rahaa. Silloin ruokaa ei kasvateta eikä aina edes valmisteta itse, mutta eineksiä ja ravintolaruokaa kuluu. Ruoan elinkaaren alkua peittää pimeys ja keskikohtaakin hämärä.

Tämän nimeäminen nuorison synniksi on kuitenkin tarkoitushakuista.

Poliitikot ovat omilla teoillaan ja tekemättömyyksillään olleet rakentamassa yhteiskuntaa, jossa sikaa, lehmää ja kanaa ei tarvitse nähdä ennen kuin marketissa. Ja hyvänä apuna heillä on ollut lihateollisuus, joka koristelee pakkauksensa mieluummin kesäisellä maisemalla kuin lihoiksi pistetyn eläimen edellisellä olomuodolla.

Kiinnostavaa olisi myös tietää, mitkä tänä päivänä ovat ne maatalouden perusasiat, joista pääministerin mukaan suomalaiset ovat vieraantuneet.

Kun olin lapsi, kotimme toisessa naapurissa oli kolme lehmää ja toisessa seitsemän. Ja samanlaisia tiloja oli kylällä pari tusinaa lisää. Nyt on kulunut 25 vuotta ja karjaa on enää yhdessä talossa.

Näin on käynyt muuallakin. Tilastokeskuksen tietojen mukaan maatilojen määrä on puolittunut vuodesta 1990, mutta lihan tuotanto on vain kasvanut. Syiksi mainitaan tilakoon kasvu ja muutokset tuotantomenetelmissä.

Onko tosiaan niin, että ne perusasiat ovat tässä myllerryksessä pysyneet aivan samoina?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimituksen toimitussihteeri.