Vieraat pelottavat juhlissa

Aina marraskuussa käynnistyy keskustelu Presidentinlinnassa vietettävien itsenäisyyspäivän juhlien elitistisestä luonteesta.

Tämä vuosi ei tuonut poikkeusta. Kaksi kansanedustajaa ilmoitti jäävänsä pois juhlista, koska niiden luonne ei heitä miellytä.

Tavallisesti Linnan juhlia moititaan siitä, että siellä harvat ja valitut eliittiin kuuluvat hyväosaiset juhlivat yhteisillä verorahoillamme esitellen kalliita kostyymeitaan ja kampauksiaan. Tavallisilla ihmisillä ei ole juhliin asiaa, marina jatkuu. (Tosin viime vuosina tavallisten ihmisten määrää on lisätty, mutta tätähän ei kannata noteerata, sillä silloin hyvä marina menisi hukkaan.)

TÄNÄ VUONNA keskustelun aloitti kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) ilmoittamalla ettei koe juhlia ominaan. Sen sijaan hän oli valmis lähettämään ahtaaksi ja kuumaksi tietämäänsä juhlapaikkaan sotaveteraaneja.

Heitä toki juhlassa onkin, mutta joukko harvenee joka vuosi. Elossa olevista moni ei enää jaksa lähteä edes kuntoutukseen (jos sellaista sattuu olemaan tarjolla) - juhlimisesta puhumattakaan.

Veteraanit veti esille myös toinen perussuomalainen, Pentti Oinonen, joka oman ilmoituksensa mukaan sanoi puhuvansa sotaveteraanien suulla. Hän paheksui juhlissa tanssivia homoja ja toivoi juhliin sotaveteraaneja sekä tavallista kansaa.

MOLEMMAT katsoivat parhaaksi jäädä kotiin, koska juhlien seura ei kelpaa. Ja mikäs siinä - kenenkään ei ole pakko osallistua edes Linnan juhliin.

Mutta syyn - eli seuran epäsopivuuden - julkisesti ilmoittamalla he tulevat asettaneeksi itsensä muiden yläpuolelle ja sortuvat näin ollen itse elitismiin ylenkatsomalla toisia.

Poisjäämisen syyn olisi voinut jättää kertomattakin.

Erityisen outoa on, että epäsopiva seura on suurimmaksi osaksi kieltäytyjien työkavereita ja muita yhteistyökumppaneita.

Kansanedustajan on pystyttävä kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, myös muiden kuin itsensä kaltaisten.

Tärkeiksi katsottujen asioiden eteenpäin vieminen tyssää muuten pian, koska asioista ei pystytä neuvottelemaan. Se on demokratiassa kuitenkin ensimmäinen edellytys tavoitteiden läpisaamiseksi.

POLIITIKKOJA arvostellaan siitä, että he ovat vain vaalivuosina valmiita tapaamaan myös muita kuin itsensä kaltaisia ihmisiä. Siihen he ovat pakotettuja seisoessaan turuilla ja toreilla. Moitteessa voi olla perääkin.

Mutta kansanedustaja ei silti voi valita työtovereitaan, vaan hänen on opittava tekemään töitä 199 muun kansanedustajan kanssa. Kaikkien kanssa ei varmasti synkkaa, mutta toimeen on silti tultava.

Monilla työpaikoilla järjestetään yhteisiä juhlia yhteishengen kohottamiseksi.

On kurjaa, jos itsenäisyyspäivän juhla halutaan nähdä tilaisuutena arvostella kansanedustajakollegoja ja samalla muita sinne saapuvia - myös niitä tavallisia ihmisiä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.