Viiden prosentin osinkoja luvassa

Pörssiyhtiöiden tulosnäkymät ovat heikentyneet syksyn aikana, mutta osinkoennusteisiin ei ole koskettu. Valtaosa yhtiöistä on hyvässä kunnossa ja näkymät edelleen kohtuulliset. Vahvat taseet ja vähäiset investointitarpeet kannustavat osinkokarkeloihin. Jos näkymät talven aikana nopeasti heikkenevät, voivat yhtiöt viisauden nimessä jättää pelivaraa pankkitililleen.

Osakekurssien painuminen on kohottanut odotetun osinkotuoton korkeuksiin. Pörssin keskimääräinen osinkotuotto nousee viiden prosentin hujakoille. Tuskin koskaan on pörssiyhtiöiden osinkotuotto ollut näin räikeästi Suomen valtionlainojen korkotuoton yläpuolella. Innokkaan osakesijoittajan on hyvä muistaa, että osinkotuotto on vain yksi osakesijoittamisen tunnusluvuista. Olkoonkin, että se on se kaikkein konkreettisin, sillä osinko tupsahtaa pankkitilille verokarhun käsittelyn jälkeen.

Orion, Sanoma ja Elisa hymyilevät osinkotuottolistan kärjessä yli kahdeksan prosentin odotuksellaan. Kolmikon tase on vahva, mutta jokaisen kohdalla sopii osinkotuoton kestävyyttä hieman epäillä.

ORION ON viime vuodet antanut tasaista reilun yhden euron osinkoa jakaen käytännössä koko tuloksensa omistajilleen. Pian Orionin tuloskuntoa koetellaan, sillä Parkinson-lääkkeiden tärkeimmät patentit ja tuotesuojat keskeisimmillä markkinoilla menevät umpeen parin lähivuoden aikana. Yhdysvalloissa patentit raukeavat ensi vuonna, mutta jo tänä keväänä intialainen kopiovalmistaja aloittaa korvaavien ja halvempien lääkkeiden myynnin.

Viime vuoden tammi-syyskuussa Orionin Parkinson-lääkkeitä myytiin maailmanlaajuisesti 512 miljoonalla eurolla ja ne toivat lähes kolmanneksen yhtiön liikevaihdosta. Orion ei täysin pysty uusilla tuotteillaan paikkaamaan patenttien raukeamisen aiheuttamaa lovea. Sen tuloksen odotetaan laskevan, joten se tarkoittanee myös osinkojen pienenemistä. Tämä ei saa tulla sijoittajille yllätyksenä, mutta se saattaa näkyä yhtiön osakekurssissa vuoden aikana.

SANOMAN TOIMIALA on murroksessa, sillä lehtimainonta ei kasva ainakaan tässä taloustilanteessa. Toiseksi, Sanoman taseen liikearvo pelottaa sijoittajia. Sitä syntyy yrityskauppojen myötä. Jos liikearvoa syystä tai toisesta kirjataan alas, se näkyy miinuksena tuloslaskelmassa ja vaikuttaa sitä kautta yhtiön oman pääoman määrään. Se taas vaikuttaa osingonmaksuun.

Vahvan taseen Sanoma osti vajaa vuosi sitten Hollannissa ja Belgiassa näkyvän TV-kanavan velkarahalla. Taloustilanne ei ole mainosten myynnille otollinen. TV-hankinta on siis yhtä aikaa tulosriski ja taseriski.

Elisa, kuten monet muutkin eurooppalaiset teleoperaattorit, tarjoavat vahvan kassavirtansa turvin korkeaa osinkotuottoa. Vain kotimaan kamaralla toimiva Elisa hakee kasvua Viihteen kautta, jolloin asiakas saa kanavapakettien lisäksi esimerkiksi elokuvavuokraamon kotiinsa. Se on hyvä paikkoheitto, mutta ei pienen maan väki määräänsä enemmän viihdykettä hanki.

Kirjoittaja on sijoittamisen ammattilainen.