Viimein valoa tunnelissa

Tunneli on yhdistänyt manner-Euroopan ja Britannian jo 20 vuotta. Junalla Englannin kanaalin ali on pyyhältänyt jo lähes 325 miljoonaa matkustajaa. Junaliikenne on viimein kääntynyt voitolliseksi.

Noin 50 kilometriä pitkää tunnelia rakennettiin aikanaan kuusi vuotta. Suunnittelu ja luonnostelu oli vienyt parisataa vuotta.

Välillä oli ehditty jo lapiohommiinkin, ennenaikaisesti. Esimerkiksi jo vuonna 1891 Financial Times -lehden edeltäjä Financial News kirjoitti tunnelin olevan suurin piirtein tekemistä vaille valmis. Mutta aika ei ollut kypsä.

Ranskan Napoleon Bonapartelle ehdotettiin Kanaalin alittavaa tunnelia ensin vuonna 1802, tuolloin siviilihankkeena postin kuljetukseen. Kun Napoleon myöhemmin keisarina suunnitteli maihinnousua Britanniaan, yhtenä hyökkäysreittinä hänelle visioitiin myös tunnelia meren ali.

Napoleonin kukistuttua suunnitelmat hautautuivat. Uudelleen ne nousivat esiin keisari Napoleon III:n kaudella 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun rautatieyhtiöt Kanaalin vastarannoilla elivät vahvaa nousukautta. Vallanpitäjät olivat suopeita: Napoleon III halusi kehittää Ranskan raideliikennettä, Britanniassa kuningatar Viktoria halusi päästä manner-Eurooppaan tulematta merisairaaksi.

1870-luvulla oltiin jo niin pitkällä, että Britannian ja Ranskan hallitusten sekakomissio esitteli tunnelihankkeen sopimusluonnoksen ja Ranskassa perustettiin kansallinen kanaalitunneliyhtiö.

Mutta Britanniassa kilpailevat rautatieyhtiöt eivät kyenneet yhteistyöhön vaan alkoivat kaivaa omia tunneleitaan omin päin. Lopulta laivasto huolestui: tunneli vaarantaisi Britannian turvallisuuden, sillä mahdollisena hyökkäysreittinä se voisi mitätöidä laivaston taistelukyvyn.

Viralliset hankkeet haudattiin. Epävirallisia toki esiteltiin koko viime vuosisadan alkupuolen ajan, mutta puolustusnäkökohtien painavuus riitti aina romuttamaan ne.

Sir Winston Churchill piti tunnelihanketta aluksi mielenkiintoisena, mutta natsien valtaannousu Saksassa herätti taas vanhat hyökkäyspelot. Toisessa maailmansodassa britit tarkkailivat säännöllisesti rannikkoja löytääkseen merkkejä saksalaisten hyökkäystunnelihankkeista.

Suursodan jälkeisen Länsi-Euroopan poliittinen arkkitehtuuri muuttui. Tunnelihanke heräsi henkiin brittiläis-ranskalaisena rautatieyritysten yhteishankkeena vuonna 1957. Periaatepäätös tunnelin rakentamisesta tehtiin pääministeritasolla vuonna 1966 ja käytännön töiden aloittamisesta sovittiin vuonna 1973. Sitten, töiden jo alettua, britit panivat hankkeen jälleen jäihin kustannusarvioiden ylityttyä.

Uusi sopimus laadittiin taas vuonna 1986. Siinä sitten suurin piirtein pysyttiinkin. Ranskaa ”eurotunneliin” kannustivat uusien luotijunien markkinanäkymät, Britanniaa Kanaalin vilkastuneen lauttaliikenteen turvariskit.

Lopulta tunneli vihittiin käyttöön keväällä 1994. Vaikka kuningatar Elisabet ja presidentti Francois Mitterrand visioivat vihkiäisissä yhdistyvän Euroopan mahdollisuuksia, he tuskin aavistivat, että 20 vuotta myöhemmin puolet Eurooppaa käyttäisi samaa valuuttaa ja saisi entisen Neuvostoliiton toimittamaa energiaa putkella Itämeren alitse.