Viimeinen pisara lähteiden suojelussa

Lähteet ja niiden luontoympäristöt ovat uhanalaisia. Tehdyt kartoitukset osoittavat, että eräillä alueilla on jäljellä esimerkiksi puroista enää kymmenesosa. Suurin osa Suomen noin 22 000 lähteestä on pieniä, joiden raikasta mineraalivettä voi käyttää jokamiehenoikeudella. Useinkaan kotitarvekäyttö ei pilaa lähteen luontoa.

Syntyneet kiistat koskevatkin sellaisia vedenottamohankkeita, joiden lähteen tuotto on vähintään satojatuhansia litroja vuorokaudessa. Vielä säästyneet lähteet ovat yleensä joltakin ominaisuudeltaan arvokkaita, eikä niiden rakentamiseen ole riittävän painavia syitä. Nyt yleisen taloudellisen huuman myötä näyttää siltä, että kaikki luonnonvarat ovat myytävissä kunhan hinnasta sovitaan.

Vedestä on jo nyt maailmanlaajuisesti puutetta ja siksi se on haluttu luonnonvara. Puhtaasta lähdevedestä ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin öljystä. Niinpä suomalaiseen veteenkin kohdistuu ostopaineita esimerkiksi rikkaista arabimaista. Riidanalaisimmissa myyntihankkeissa on kyse juuri valmiiksi täällä pullotetun lähdeveden viennistä.

SUOMEN VESILAINSÄÄDÄNTÖÄ vuodelta 1961 ei ole laadittu nykyistä tilannetta varten ja lähteitä koskevat säännökset ovat tulkinnallisia tai puuttuvat kokonaan.

Valitettavaa on, että lain uudistushanke ajoittuu sellaiseen aikaan, jolloin ympäristönsuojelu on painettu taloudellisten tavoitteiden alle. Tämä näkyy muun muassa uutta vesilakia valmistelleen toimikunnan ehdotuksissa.

Oikeusministeriön asettama toimikunta oli hyvin juristipainotteinen. Tämä korostuu sellaisissa säännöksissä, jotka koskevat lähteiden luonnontieteellistä rakennetta ja toimintaa. Erikoisimpiin kuuluu vedenottoa koskevan luvun soveltamisala, jonka mukaan pintaveden ottoa ja lähteitä koskevat samat säännökset. Pohjavesi olisi erikseen. Asialla on merkitystä muun muassa omistuskysymyksen takia.

Lähde on pohjavettä, jonka pinta tulee maanpinnan tasolle. Usein käy kuitenkin niin, että maanrakennustyön, tien rakentamisen tai soranoton takia pohjaveden pinta alenee. Muuttuuko lähde tällöin pohjavesisäännöksiä noudattavaksi?

Sateisena vuonna pinta voi taas nousta ja säännösten tulkinta muuttua. Tämä koskee vain allikkolähteitä, joista lähtee laskupuro uhanalaisine luontokasveineen.

USEIN LÄHTEET ovat määritelmän mukaan myös soita, vettä tuottavia tihkupintoja ja hetteikköjä, joissa avovettä ei ole näkyvissä. Jos tällaista vettä halutaan käyttää, sen luulisi kuuluvan pohjaveden käytön piiriin. Kuitenkin monissa tapauksissa tällainen esiintymä mieluimmin tuhotaan ojituksella ja hakkuilla eikä vedenotolla.

Yhtä omituisen yksitotinen on myös lähteen omistusta koskeva säännösehdotus. Sen mukaan lähteen omistaa paikan eli lähteen pohjan omistaja.

Lähdeveden muodostumisen kannalta näkemys on epäoikeudenmukainen. On useita tapauksia, joissa lähdevesi syntyy harjuun tulevana sadevetenä. Vesi voi kulkeutua harjussa pohjavetenä useita kilometrejä ja monen maanomistajan alueen kautta tullakseen sitten näkyviin harjun päässä olevana lähteenä. Tällöin kaikki hyöty koituisi yhdelle ja mahdollisesti pienialaisen lähteen pohjan omistajalle. Jäljempänä esitetään eräs ratkaisu tähän kysymykseen.

RUNEBERGIN LÄHTEEN ajoista alkaen on lähteellä katsottu olevan myös kauneusarvoja, joissa näkyvät muutkin kuin setelin kuvat. Kun mennään jokamiehenoikeutta suurempaan vedenottoon, tarvitaan ympäristölupaviraston lupa.

Muodollisesti luvan edellytyksenä on, ettei vedenotto melkoisesti vähennä luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä tai kulttuuriarvoja taikka vesistön soveltuvuutta virkistyskäyttöön. Ympäristövastainen rakentajasielu tuskin koskaan näkee näillä asenneperusteilla estettä vedenotolle.

Kumarruksena suojelulle ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan lupaa ei saa myöntää, jos vedenotto aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa. Tämän vähäisen myönnytyksen toimikunta ehdottaa kuitenkin kumottavaksi säännöksellä, jonka mukaan valtioneuvosto voisi myöntää poikkeuksen luvan esteistä, jos hanke on yleisen edun kannalta tärkeä.

Mitä suurempana hankkeen (taloudellisia) hyötyjä pidetään, sitä painavampia syitä tarvitaan luvan epäämiseksi. Kokemus on osoittanut, että nykyisin korostunut raha-ajattelu syrjäyttää lähes aina suojelutavoitteet, joita ei useinkaan voida edes mitata rahanarvossa. Näin valtioneuvostolle suunniteltu valta poiketa oikeuslaitoksen kannasta on vielä periaatteellisestikin arveluttava.

VAIKKA SÄÄNNÖSTÄ valmisteltaessa lienee ajateltu Vuotoksen allasta, niin se koskee myös lähteitä. Tämän jälkeen lähteillä ei olisi käytännössä lainkaan suojaa. Allikkolähteiden synkkää tulevaisuutta kuvaa erään metsäkeskuksen kannanotto: "Purossa ei ole suojeluarvoja."

Lähteiden ja lähteikköjen arvo on vesitalouden lisäksi ekologiassa ja alueen läheisessä kasvillisuudessa. Kun lähde rinnastetaan pintaveteen, ei sille anneta lakiehdotuksessa laajempaa turvaa. Pohjavedenottamossa on tarvittaessa asetettava suoja-alue, jossa muutostyöt eivät ole sallittuja. Vastaavaa esimerkiksi allikkolähteillä ei ole.

Lähtökohdaksi ja myös säännösten perusteiksi tulee ottaa yleinen lähteiden käyttökielto ja riittävät suoja-alueet. Jokamiehenoikeuden ja kotitarve käytön sallimisen lisäksi perusteltu hanke laajempaan vedenottoon tulee säätää korvattavaksi kaikille niille, joiden omistusetua on mukana yrityksessä. Lähdeveden tuotanto ulkomaista tarvetta varten olisi kielletty. Ilman lähteiden suojelusäännöksiä lähteitä ei voida säästää.

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.